vuosi pakettiin,ja uutta tilalle...

Toivoisimpa,että voisin paketoida tämän vuoden,ja vain todeta,että se oli huono trippi josta jäi vähän paskan maku suuhun...Hyviäkin asioita tietenkin tapahtuut,edistysaskelia,mutta yleisvaikutelmana kai pohjanoteeraus.Mutta nyt tsemppaan uuteen vuoteen uusin asein,sillä olen oppinut tämän syksyn aikana paljon asioita itsestäni,siitä miten asioita näen,miten ne koen ja miten ne vaikuttaa-sekä kuinka tärkeää on,että elämässäsi vaikuttavat vain sellaiset henkilöt,joiden haluat vaikuttavan siihen.Nimenomaan positiivisesti.Olen päässyt eroon jatkuvasta miellyttämisen halustani,en ole tekemisissä sellaisten kanssa,joihin suhde perustuu vain siihen,etten kehtaa olla olemattakaan tekemisissä...vaikeaa.

Joulu.
Minulta kysyttiin useampaankin kertaan,miten joulu meni?Vastasin:"olen todella tyytyväinen että se meni" .Aatonaattona Mikko joi,kävi tupakalla ja samalla varastossa,joka on vasta hiljattain paljastunut minulle hänen juomavarastokseen.Humaltui,ja ensin sulkeentui,oli omissa oloissaan,kuuli varmasti kun paheksuin sitä.Sitten tapahtui asia,että vanhimmainen lapseni niin sanotusti kärähti tupakan poltosta.Pöydän ääressä minä sekä äitini-vanhempanihan siis olivat tulleet jouluksi meille- puimme asiaa ja haastattelimme poikaa,koska pelkäsimme että hän olisi kenties polttanut muutakin kuin tupakkaa.Mikko kävi siinä välillä märisemässä,mutta kivahdin hänet pois paikalta koska asia ei niin sanoakseni kuulunut hänelle.Pöydän ääressä oli myös isäni.

Jouduin mennä nukuttamaan pienintä,ja kuulin kun äitini kommentoi Mikon märinöihin näin "Nyt kannattaa lopettaa,sillä kun Mimosa tulee takaisin,tulee hirveä riita" mutta ei,hän jatkoi.Isänikin joutui puuttumaan asiaan,käskemään Mikkoa lopettamaan,koska hän uhkasi väkivalla ,sekä kertoi että hän ei mömmöjen käyttäjän (oletti siis heti että tottakai on huumeita tms pelissä) kanssa asu samassa asunnossa,että hän heittää pojan keittiön ikkunasta pihalle,jne.Äitii sanoi,että niin kauan kun tää on Mimosankin koti,sinä et heitä hänen yhtäkään lasta mihinkään.Tilanne oli jo loppunut kun tulin takaisin,poika oli käsketty nukkumaan.
Tästä noin puolen tunnin päästä kuulin kun Mikko yritti 10veetä saada saunaan kanssaan.Lapsi oli ihan neuvoton,koska ei ole tavallista että Mikko pyytää ketään minun lapsia mukaansa mihinkään,mutta tämä oli osa projektia joka alkoi jo muutamaa pv aiemmin,eli mielistellään nyt isompia,tätä 10veetä hyvä mieleistellä lupaamalla peliaikaa XBoxille...sanoin lapselle,ettei hänen tarvitse mennä saunaan ellei halua.....
Jonkin ajan kuluttua mietimme kenen kanssa Mikko puhuu saunassa...Hän oli mennyt käskemään tämän pojan saunaan,jonka juuri oli lähetänyt nukkumaan!!!!!!
Jälleen kerran asia joka pätee aina Mikkoon:kun hän haluaa ja hänen etujensa mukaista on,ei kellonajalla ole mitään merkitystä! Uskomatonta.Siskoni meni sinne koputtelemaan ja sanoi että pojan olisi syytä tulla pois,koska hän haluaa jutella vielä.Poika tuli aikanaan,eikä tietenkään nähnyt enää mitään pahaa Mikossa.Aiemmin viikolla olleen painimatsin jälkeenkin kun Mikko oli pyytänyt anteeksi,kaikki oli taas hyvin.Hän ei halua kantaa vihaa eikä kaunaa.Ja Mikko käyttää tätä minussa sekä lapsissa olevaa ominaisuutta häikäilemättä hyväkseen.

Joulupäivän ja tapanin Mikko oli taas "kiva".Puheyhteys häneen on ollut aika minimaalinen jo kauan,ja yllätyksekseni huomaan ettei se haittaa minua-ennenhän ahdistuin sellaisesta todella paljon- vaan elin kuin omaa elämää.Tiety takakireys kyllä oli päällä koko ajan,esim en saanut kirjoitettua mitään "näitä juttuja" koska Mikko on ollut lomilla jo 3vk,vaan sellaista iloishenkistä perheblogiani sain päivitettyä.

Sitten aloimme tehdä lähtöä mummolaan.Puhuime että menemme mummolaan,Mikko ei kertaakaan kysynyt olisiko häntä kaivattu mukaan,kaiketi ymmärsi-tai sitten ei. Minuahan on vaivannut syyllisyys siitä,että en ole suoraan sanonut Mikolle lähtöaikeistani.Äitini on hänelle laittanut viestillä kyselyä,tietääkö hän mikä on suhteemme tilanne,onko erosta puhuttu jne...hän ei ole vastannut mitään.Riidat,julmettu huuto keskenämme,haukkuminen puolin ja toisin...eikö näiden pitäisi kertoa että asiat on todella huonosti,ja osata hieman ennakoida tilanteita?
Tänään huomasin,että Mikolla on joku kummallinen kieltovaihe päällä,hän kertakaikkisen systemaattisesti kieltäytyy ajattelemasta,näkemästä ja jopa keskustelemasta tilanteestamme.
Olimme lähdössä,ja monien viikkojen "koskemattomuuden" jälkeen hän yhtäkkiä päättää tula antamaan pusun kun lähdemme.En kehtaa kieltäytyä,vaan anna suikata suupieleen.Ilmeisesti tästä johtuen tunnen taas enenevää syllisyyttä,etten ole kertonut.Muotoilen lauseita aikani,ja kirjoitan tektiviestin-kyllä,ajaessani autoa- ja viestiemme vaihto eteni jotakuinkin näin.

Minä(14.26) : taisi olla sinulla kuitenkin suunitelmia kun kovin innoissasi olit auttamassa lähdössä?(huom. olin siis kysynyt uuden vuoden toiminnoista aiemmin) On se harmi ettei tämä perhe-elämä käynyt sinulle,enkä jaksa tällaista enää!Oli meillä hyvätkin aikamme,harmi vaan ettet osaa kunnioittaa minua etkä lapsia

Mikko(14.32) :Hö.Sinulla ja muksuilla oli halu lähteä ja näytit niin kiukkuiselta että et pääse lähteen( huom.oli vähän lähdössä ongelmaa kahden pojan kanssa)Mulla ei mitään suunnitelmia,J tulee saunomaan kun kaupasta tulee parin tunnin päästäJa olen pa.Ei mihinkään menoja.

Minä (14.39):Itse asiaan et kommentoinut mitään taaskaan.Onko sinusta siis ok,että lopetamme perhe-elämämme yhteisestä päätöksestä?Sinulle on asiaa vihjailtu ja kysytty eri tavoin,mm äitini tiedustellut onko tietoa suhteemme tilasta ym.Voisin tietenkin muuttaa pois ilmoittamatta sinulle,mutta yritän olla reilu ja puhua asioista sinun kanssa

Minä (15.40):Ei aihetta vastata siis?

Mikko (16.39): Pahus en nuku puhelin mukana kuin eräät..

Minä (16.40):Vai niin,asia selvä.

Minä (17.30): Hauskaa muuten,vastaukseni tuli 7 minuutin kuluttua omastasi ja väitit olevasi nukkumassa? Mulle MEINASI tulla paha mieli asioiden takia ja siksi ajattelin kirjoittaa niistä,mutta hyvä että näytit taas sen ilkeän itsesi niin ei tarvi minunkaan pahaa mieltä kantaa

Mikko (17.35):Silloin vastasin kun näin viestin.kun unilta havahduin,J:n soittoon heräsin ja vastasin
Mikko (22.12):Hyvää yötä sinne kaikille ;)
Mikko (23.36):Suututtu näemmä

Olin taas ihan äimänä tästä maireasta hyvän yön toivotuksesta,kun olen hänelle ihan muunlaisia asioita kirjoitellut.Ja koska en vastannut mitään,diagnoosi oli tietenkin että olen suuttunut.Mikko imeisesti käsittelee tätä asiaa minun "suuttumisenani".Sitähän se ei enää ole.ENNEN minua suututti,nyt halauan enää päästä pois,en halua enää muuttaa asioita suhteessammme,koska olen nähnyt sen turhaksi.Miksi siis enää suuttua.

Minkähän diagnoosin tähän vetäisi?Hän kieltää kaiken?Suojelee täydellisellä kieltämisellä itseään,ehkä oikeasti tajuaa,että olen tällä kertaa ihan tosissani?
Vaiko,luottaa edelleen siihen,ettenole ennenkään lähtenyt,vain yrittänyt pakoon,asunut hetken muualla,tullut takaisin kumminkin..
EI,EI,Mikkoseni,niin ei enään käy!Minä vapaudun kahleistani,voin jättää ne sinulle muistoksi jotta voit miettiä ja ihailla taideteostasi.Lennän vapauteen poikasteni kanssa,joita voin sitten suojella täysin,ja uskon ja luotan siihen,että poikasenikin rauhoittuvat uuteen pesäämme,joka on vain meidän,ja täytetään vain hyvillä energioilla ja voimilla.

Minulla on visio.Se tuli kun luen aina Erään runon kun menen toiseen blogiini"Runo Pikkaraiselle".Siinä mainitaan sana perhepiiri,ei tarkoita sellasta mitä se tarkoittaa,sukua jne,vaan"käsi toisen kätehen,liittykää perhepiiriksi..."Uuden kotimme tapoihin tulee kuulumaan perhepiiri.Uskon että jaksan sen ottaa ohjelmistoon vasta kun olemme kotiutuneet.Seitsemän hengen perhepiiri,kynttilä keskellä,ajatus päivästä,iltarukous....olen opettanut iltarukouksen nyt kolme veelle,ja hän on kovin suloinen lausuessaan sen.haluan että kaikki lapset tuntee sen,että minä suojelen,ja myös meitä ympäröivät muut voimat.Siinä meidän perhepiiri.Sitten kun saamme sen Oman Kodin =D
Sen saaminen tuntuu olevan ihan jumissa,mutta uskon ja toivon kun se löytyy,se on meille mieluinen ja rakas sekä hyvä!
Siellä on hyvä alkaa uutta vuotta elämään...uskon että pääsemme muuttamaan viemeistään 1.3.08.Näin veikkaan.Katsotaan miten käy.

Mimosan Blogi vaikenee vuoden vaihtumiselle.
Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rakkauden täyteistä vuotta 2008,jotka olette seuranneet taisteluani.taisteluni jatkuu,muuttaa muotoaan,ja uskon ja toivon vielä lopussa olevani Voittaja-minä sekä lapset.

Love&Peace,
Mimosa

Kun milteen kuukausi on kadonnut elämästäni...

olen koko viime viikonin ajatellut,että kirjoittelen taas kuulumisia,mutta pelkkä ajatuskin siitä on ahdistanut.Eilen sain asialle selityksenkin;psyyke ei jaksaisi palata asioihin edes kirjoituksen muodossa,edes kertomalla...sitä kertomista olen nyt saanut harrastaa ihan urakalla,koska nyt olen ollut viranomaisiin yhteydessä näiden tapahtumiemme johdosta.Kouluterveydenhoitajaa on infottu,myös alueemme sos.tt on nyt tietoinen,koska tein lastensuojeluilmoituksen Mikosta,hänen otettuaan painimatsia taas ison pojan kanssa tiistaina.Keskiviikkona kävi puhelimeni kuumana kun soittelin asuntojen perään,sossuun,vaikka mihin...

Tiistaina hommat kokivat totaali *reps* efektin.Painiottelu oli tuloksena,jota olivat todistamassa kaikki lapset,pienet itkivät peloissaan,6vee huusi isi lopeta,minä revin häntä hiuksista ja tönin irti pojasta kun hän alkoi pitää lasta kuristusotteessa käsivartensa avulla...aivan kamala tapahtuma ja mistä syystä?Mikko sanoi että poika yritti käydä päälle.Ei totta.Mikko meni heidän huoneeseensa huutamaan siivouksesta,ja koska poika ei voi sietää huutoa ja varsinkaan sitä ettei toinen kuuntele yhtään puhetta,niin hän pompahti ylös tuolistaan jonka viereen Mikko oli tullut huutamaan,ja nosti nyrkit rinnan päälle merkiksi että kannattaisi lopettaa,puhisi että kohta mä lyön,mutta hän ei lyönyt,vaan pyrki pois tilanteesta kuten ilmeisesti muisti opetetun.
Mutta....se ei riittänyt sittenkään.Poika on tiistaista lähtien viettänyt mahdollisimman vähän aikaa kotona,ymmärrän sen,mutta pahalle se tuntuu kumminkin.

Kävin tosiaan eilen perheneuvolassa puhumassa omasta olostani,ja sain paljon varmistusta siihen,että en vain kuvittele tämän kaiken olevan ihan pielessä.Se hullu ajatus minua vaivaa kumminkin vähän väliä,että ehkä se syyllinen olen sittenkin minä,kuten Mikko niin usein sanoo ja antaa ymmärtää,koska MINÄ en pärjää lasten kanssa,MINÄ annan heille kaikein periksi,MINÄ en vaadi heiltä...ja mitä kaikkea.Joten onhan se loogista että MINÄ olisin koko palettiin syyllinen.

Lisäksi puhuttiin näitä asioita,kuinka unohdan asioita mitä on tapahtunut,kuinka katselen kuin ulkopuolelta tätä tilannetta.Eilen sen vasta ymmärsin,senkin,että kun olen kaikki nämä vuodet kertonut ystävilleni tapahtumista,olen kertonut kuin ulkopuolinen,kuin joistain muista,ymmärtäen että ihan kamalia asioita ja vääryyttä tapahtuu,mutta "toisille".Lisäksi pe-ne:n ihminen sanoi kun kerroin kysyttäessä minulla olevan kuitenkin paljon ihmisiä keille kerron ja puhun asioistani,että sen avulla olen jaksanut nämä vuodet,koska olen sanut keventää lastiani heille,mutta siltikään ei ole tapahtunut asiaa,että todella ymmärtätisin että kyse on minun perheestä jossa nämä asiat tapahtuvat.
Tuntui,että olen todella psyykkisesti aika sekaisin,ymmärsin valitettavasti että asiat ovat juuri niin menneet.

Joulua odotan jännityksellä...olen ollut monesti sanomassa Mikolle,että uskallappas pilata meidän joulu...mutta en ole uskaltanut.Otan taas vastaan sen mitä annetaan,miten joulu meneekään...Eipä ole ollut yhtään fiilistä laittaa joulua.

Äsken sydämeni miltee pysähtyi surusta :( Sinällään pieni asia,vaikkei olekkaan, 3vee meni keittiöön Mikon luo,sanoi suloisella lapsen äänellään että "sun kulta oon" ja mitä tekee Mikko-ajaa lapsen pois koska oli jaloissa.Hän ei edes kuullut,kuunnellut mikä oli pienellä pojalla asiana,ja aivan törkeästi teki.Pikku mieshän yleensä minulle uskoutuu,ja hellyttelee,sanoo "sun kulta oon" ja ihanat hymyt päälle,nyt hän ilmeisesti kokeili Mikkoonkin asiaa,mutta mitä sai,itkua.

Mikkohan on ollut lomilla nyt jo 2viikkoa,ja tunnelma kotona on vaihdellut hyytävän jäätävästä kuumaan kiukkuun ja raivoon.Pienet lapset ovat itkeneet paljon kun ovat tekemisissä Mikon kanssa,mutta Mikko kuittaa asiat aina "eihän niille tarvi mitään tehdä kun ne jo huutaa".Minun tulkinta on,että lapsetkin ovat niin varautuneita ja jännittyneitä,että pärähtävät itkuun pienestäkin.

Tänään jouluruokaostoksilla ajattelin,että on se kummaa miten voimme kumminkin jotain tehdä yhteisymmärryksessä.Kuten tapahtui kun veimme pienimmän lapsen pieneen operaatioon päiväkirurgiselle.Yhteinen intressi? Mutta eikö perheenkin pitäisi olla yhteinen intressi?Ilmeisesti ei ole.

Tämä tällä erää.Yritän jossain välissä koota ajatuksia,ja kirjoittaa tarkemmin.Tosin viime kuusta en muista taaskaan mitään,eipä ihme.

aarghhh

Kauanko tätä vielä kestää?
Mikko yrittää olla kiva minulle henk.koht,ja samalla lässyttelee lapsille-pyysi isot pojatkin saunaan kanssaan sekä pienten kanssa.Siellä hän hauskuutti heitä jollain ihmeellisellä buu-jutulla :S
Myöhemmin kun viimein pääsivät pois saunasta ( niin muuten,AIKAhan ei ollut taaskaan mikään "issue" kun herra oli johtajana...lapsia voi ihan hyvin saunottaa puoli yhdeksään asti,vaikka pienten pitäisi esim olla nukkumassa jo klo 20..) ja eskarilainen kehtasi pyytää Mikolta jotain pöydässä,hän alkoi rähjätä,että eikö täällä koskaan saa olla rauhassa ja blaa blaa kun pentuja pitää palvella ja akka huutaa päivällä ja pennut illalla ja niin edelleen...Itse olin "turvassa",rauhoittelemassa pienintä joka kipuineen itki kovasti :( mutta ajattelin taas näin kaukaa kuulleena,että voi lapsi parat,äsken Mikko oli NIIN kiva saunassa,ja seuraavassa vaiheessa kilahtaa täysin.No ei sen puoleen,myönnän,minä kun tunnetusti en ole täydellinen,että noin käy itsellekin joskus.Mutta kun oppisi sen,ettei lyö yli missään tunnetilassa...Mikolle tuo iloisuus ja lasten hauskuuttaminen on niin vierasta,että varmaankin häneltä meni kaikki energiat,vaikkakin oli tankannut ilolientä hyvän matkaa....

Hän taitaa todella olla "heikoilla hangilla" erästä melkein julkkua siteeratakseni...hän katsoo ihmeissään kun hassuttelen isojen kanssa,heillä on loistava sanantaju,ja osaavat leikitellä sanoilla,jonka johdota tänäänkin saimme nauraa suupielet kipeiksi Mikon istuessa hiljaa koneensa äärellä,ja napsutellessa iänikuisia palikoiden pudottelu-peliään.Aiemmin esikkoni oli kohteliaasti tarjonnut Mikolle leipomaansa keksiä,johon M vain urahtaa tuskin kuuluvasti"en ota",ihan kuin keksi olisi myrkytetty tai jotain.Ehkä se onkin,ehkä kaikki sellaienn vain muistuttaa asiasta,kuinka hyvä ja taitava esikk on,vaikka hän kaikkea muuta haluaa hänen uskovan.Oikein ihmetelin että hänetkin oli oikein pyydetty saunareissulle mukaan.
samaan aikaan suututtaa sekin,että hän sekottaa lapsia nyt,ja ehkä tietää sen,kuinka se minua harmittaa.Mutta-TÄMÄ ON VAIN PELIÄ- jolla hän ilmeisesti yrittää ostaa lisäaikaa,hämmentää lapsia luulemaan häntä mukavaksi ihmiseksi ja näin ollen kyseenalaistamaan minun eroaikeeni...menikö spekulointi liian korkealle?Ehkä,mutta kovin omituista tämä on.
Mutta en totta ketussa erehdy luulemaankaan että Mikko olisi kokenut jonkun yllättävän heräämisen....ja muuttunut inhimilliseksi olioksi.

Se tuntuu vaikuttavan häneen hyvin,että monasti en vastaa hänelle tai tuumin että en jaksa ajatella tai puhua tästä ja tästä.Oikeasti koen niin,mutta tuo vastaamattomuus on kuin peli hänelle...hän valittaa ja suuttuu siitä heti,vaikka on samanlainen itse-lapsilleni!
Mäkätystä mäkättämisen ilosta.Sitä sain kuulla ollessani itse saunassa.Esikko oli koneellani,ei ollut edes tulossa saunaan,kun Mikko alkoi urveltaa hänelle että et varmaan mene sinne saunaan häiritsemään,huudatat vaan siellä ja mitä lie olikaan...Esikko sanoi minun ymmärtämälläni tavalla parikin kertaa ettei ole menossa,mutta Mikko jatkoi.Oli pakko sanoa lapselle,että väännätkö jooko rautalangasta Mikolle ja sanot,että "en ole menossa saunaan" .Uskotteko,miltei meni perille,silti jatkoi jankutustaan hän...uuh.Silloin jo naurattikin.Voiko olla tuollainen.
No kyllä näköjään voi.
voi voi ;)

Kun kaksi ihmistä on oikeassa?

Ihan totta.
Meillä taitaa todellakin olla tämä tilanne.
Äitini,joka valikoivasti puuttuu asioihini,sanoi tämän.
Pattitilanne,kun molemmat ovat oikeassa.
Tekisi mieleni kirota raskaasti.
Kysymys on kuitenkin enemmän siitä,kumpi on vähemmän VÄÄRÄSSÄ; minä en ole koskaan tarkoittanut että minä olisin ainoastaan oikeassa,mutta olen ymmärtänyt asiantuntijoiden kanssa käymistä keskusteluista ja omasta kokemuksesta ja tunteesta,että olisin kumminkin enemmän oikeassa.Tai sitten on puntit tasan,mistä sitä tietää....

Hitto,alkoi ihan oikeasti suututtamaan koko ajatus.Hienoa että tästä tilanteesta,vaikka hänkin-äitini-tietää taustat ja tapahtumat,ajatellaan näin.
Että molemmat on oikeassa,eli molemmat on väärässä.

Ihan sama.Ei minun ole pakko olla oikeassa,minun ei myöskään ole pakko olla TÄÄLLÄ! Tässä suhteessa.Se asia on kanssa ihan selvä.Voin tyylikkäästi poistua takavasemmalle ,nostaa kädet pystyyn ja sanoa,en halua tätä enää.

Muut-sanovat ihan mitä haluavat.Olen silti todella pettynyt ettei äitini edelleenkään osaa tukea minua.Asiasta sanoessani,siitäkin nousee riita.Ja taas olen väärässä,hän oikeassa.
Hullua hullua...mutta ihan sama tällä hetkellä.

Pakan sekoitus jatkuu

Olen jo näemmä 9 päivää miettinyt,miten muotoilen ajatuksiani tästä tilanteestamme.Mitään uutta ja mullistavaa ei ole tapahtunut,vaan sama passiivisuus jatkuu.Mikko on muutaman kerran urahtanut lapsille,sekä alkanut saman märy-virtensä, mutta olen tukkinut hänen suunsa hyvin nopeasti.Ehkä tämä oma kopeuteni ja napakkuuteni on nyt hieman sulkenut hänen suurta suutaan?Tai sitten tämä on vain Suurta Suunnitelmaa...Tavallaan odotan koko ajan,milloin hän palaa "ennalleen",nyt kun hän on ollut näennäisen rauhaisa,huomaan että olisi parempi että hän olisi ennalta-arvattavan ikävä ihminen,kuten olen tottunut.Joten mikä mättää?Olenko se pimeä sittenkin minä?

Olen saanut todella paljon voimia shiatsusta,voin sanoa että sen löytäminen on ollut Taivaan Lahja tähän tilanteeseen.En osaa eritellä mitä se minulle tekee,mutta ilmeisen hyvää kuitenkin.Ainakin stressinpoistoon se auttaa,tosin täytyy myöntää että surettaa sen lyhytaikainen vaikutus,koska jos tässä huushollissa kestää stressittömänä päivän,niin hieno homma!

Huomaan aina vain voimakkaammin katselevani "ulos" tästä elämästä, oikeastaan enää en näe minkäänlaisena mahdollisuutena sitä,että jäisimme edelleen tähän samaan jumiin yhdessä.En usko että se voi enää olla millään lailla terveellistä kummallekaan...edes Mikolle.Pahoin pelkään vain,että Mikko itse ei sitä näe,eikä varsinkaan ymmärrä.Olen kyllä jo pitkään puhunut hänelle,ja aivan häntä itseään ajatellen,että YMMÄRRÄN että tällainen perhe-elämä ottaa koville,että en yhtään pahastu jos hän haluaa vaikka muuttaa pois tmv. ...

Tänään ystäväni sanoi todella osuvasti,että tämä kaikkihan on Mikolle vain peliä,jonka hän haluaisi voittaa.Voisiko sitä enää osuvammin sanoa? Peleissähän ei tunnetusti luovutusvoittoja anneta,vaan voitto tulee tiukassa kisassa, ja varsinkaan ei voi todeta pelin edetessä,että en olekaan hyvä tässä pelissä,että olisi ehkä viisaimpaa vain luovuttaa ja todeta häviönsä.
Tämä antaa taas ihan uutta näkökulmaa vuoteen 2003, jolloin viimeksi yritin kaikin voimin päästä irti Mikon pauloista.Rakastuin toiseen,karkasin,mutta hän taitavana pelurina pelasi minut takaisin huijaamalla pelissä.Ehkä en voine moittia häntä epäreilusta pelistä,eihän toki sekään reilua ole,että karkaa toisen mukaan.Oli niin tai näin,uusia havaintoja auennut.

Tämän hetkinen tilanne on kyllä aika kummallinen,kuin sumua ja epämääräistä leijumista tiedottomuuden tilassa.Äitini oli lähettänyt viestiä Mikolle,ja tiedustellut onko Mikko tietoinen suhteemme tilanteesta,että onko erosta puhuttu...Normaalisti Mikko vastaa äitini viesteihin,mutta nyt ei,eikä minullekaan maininnut mitään koko viestistä,saatikka että olisi avannut jotain keskustelua siitä.Asia nimeltä ero on ollut julkisessa puheenvuorossa vain silloin,kun olemme rähjänneet viimeksi kova äänisesti,ja milloinkohan se olikaan....????Jolloin ilmeni nämä Mikon kommentit"muuta sä ensin " ja "menen neuvottelemaan asioista" -ja niitä asioita ei edes muistanut että oli muka jotain neuvotteluja pitänyt olla,eli täyttä jaskaa.Kuten tietenkin arvata saattoikin.Ehkä se,että minua ei enää voi pelotella, himmentää iloa Mikossa minun manipuloinnin suhteen.Hah hah haa,voin hänelle nauraa päin naamaa jos hän alkaa puhumaan asiattomia.En todellakaan pelkää häntä,vaikka tiedostan että hän saattaa silti olla epästabiili tapaus.

Tietenkin minä haluaisin-olenhan inhimillinen ja empaattinen ihminen- auttaa myös Mikkoa tässä elämäntilanteessa.Hän tuntuu olevan kovin pihalla kaikesta.Kuitenkin,ei se ole minun tehtäväni,olen jollain lailla tehtäväni tehnyt ja elänyt tätä sirkusta yli 6 vuotta.Kun voisin ohjata hänet edes johonkin, missä voitaisiin nähdä että hänkin tarvii apua?No en tiedä.

Näin paljon sain ammennettua ajatuksia,vaikka minulle ei voida suoda hetken rauhaa.Pitäisi ottaa asiakseen kirjoittaa vaikka joka päivä...saattaisi saada pidettyä asiat mielessään jopa...kokonaisen päivän????????

Kaava

kirjoitinkin tästä aiemmin...sain taas testilleni vakuutuksen.Eilen seksiä,tästä aamusta asti käytös taas pöyhkeää,ja joutunut turhan suunsoitin ja asioihin puuttumisen takia riitoihin lasten kanssa.Ymmärsin asian tänä aamuna.Hän kokee vallantunnetta seksin jälkeen,luulee,että se suo hänelle luvan käyttää valtaansa haluamallaan tavalla.Siis suomeksi seksi=lupa vallan käytölle?Oikeesti!!!!!!Mutta onhan tämäkin nyt sitten selvä,kyllä tuosta shiatsusta on oikeasti paljon apua,koska aina ymmärrän enemmän ja enemmän.

Okei,tämä viikkohan muuten on -muistaakseni- sujunut suuremmitta ongelmitta,silti minulla oli pljon kiukku ja surupisteitä kipeänä selässä...viikko on ollut minulle todella paineikas. Varsinkin kun Mikko pisti täydellä terällä tulemaan tätä "olen hyvä mies" filmausta.Siihen hän sai kimmokkeen ollessaan yhteydessä äitiini,joka oli tietenkin neuvonut puhumaan ja puhumaan,mainiten -ellei ole jo liian myöhäistä-...tätä pointtiahan Mikko ei ole ottanut huomioon.Omat tunnetilat olivat perjantaina aika ahdistavia,kun juuri torstai iltana oli ollut räjähtävä riita,sen seurauksena miltei paljastin muuttoaikeeni ym,koska lauoimme täydeltä terältä tulemaan totuuksia ym.Voi lapsiparat millä taisteluareenalla he olivatkaan :(
Sitten perjantaina alkaa tulla oikein positiivisesti virittynyttä tekstiviestiä tyyliin "kirjoitetaan nyt ne säännöt paperille ja joita noudattaa molemmat" ja koska oli saanut luurin korvaansa kun alkoi puhumaan alentuvaan sävyyn pojastani,kun kerroin hänen haluavan vaihtaa renkaat autooni,niin viesti" se voi vaihtaa XXXX:nn ne renkaat jos haluu" ja sitten tätä " illalla saunotaan ja siivotaan yhdessä" .Iso huokaus.Jätin viestit omaan arvoonsa,ymmärsin että ne kumpusivat jutuista äitini kanssa.

Illalla oli jo jotain kärhämää.Mutta ylipäänsä se "hemmottelu-linja" oli taas päällä.."mitä haluat että teen sulle,otatko leipää..." ja hän teki muutaman leivän ja toi niitä yläkertaan koska kirjoittelin tässä koneellani.Huh huijaa.

Tämä aamu valkesi taas liian varhain pienimmäisemme osalta,ja olin aivan poikki.Koko perjantai meni aivan poissa pelistä johtuen shiatsusta.Olo oli painava,raukea,rento,rauhallinen...puhuin hissukseen.Päätäkin alkoi taas särkeä niinkuin viimekin kerran jälkeen,muttei liian pahasti.Lauantai aamuna minä nousin,ja tänä aamuna olin sitä mieltä että Mikko saa hoitaa nyt aamuvuoron.Kankeasti nousi.Seuraavaksi herään taas kauheaan möykkään.Tappelu sokerista.Voi voi,mutta en nouse,vaan kuuntelen kun esikko tulee yläkertaan tömps tömps....ja kiroilee ja pupisee vielä lyövänsä Mikkoa.Eli ärsytys on korkealla.Kun nousen,menen pojan luo,ja rauhoittelen-selkähieronta auttaa aina.Menen sitten alakertaan aamupalalle itsekkin,tuumin että Mikko on jälleen syyllistynyt siihen ettei ole vaivautunut katsomaan tilannetta,vaan vetänyt omat johtopäätökset,eikä myöskään kuunnellut.Tästä väännetään kättä tovi,volyymit on taas melkoiset.Pyysin sitten poikaa kanssani aamupalalle,piti hieman tsempata että puuro meni,jonka johdosta sokeritaistelukin tuli(Mikko väitti että lapsi olisi laittanut puoli astiallista sokeria,koska kysyi :onko tässä kaikki sokerit...heheeeee) ja hän näytti ettei tarvitse puolta astiallista sokeria,vaan ne 4 lusikallista jotka sanoikin ottavansa.Mikko tuskin ymmärsi edes nolostua tästä :)

Yleistä kireyttä.Kolmevee pyytää ulos,Mikko ei hievahdakkaan.Vasta muutaman ikävän huomautuksen jälkeen lähtee hakemaan sisävaatetta lapselle,jotka pukee,lapsi itse vetää päällysvaatetta päälle,minä autan loput.samalla puen pienimmän että hänkin pääsee pihalle.Menen itse heti vanavedessä perässä,Mikko jää sisään katsomaan tv:tä. Pyydän isot lapset mukaan ja ulkoillaan menestyksekkäästi hetki.

Huh huijaa,päivä vasta puolessa ja olen ihan poikki.Tässäpä tämän hetken tilannekatsaukset olivatkin.

tappelu,eli kun hiljaisuus loppuu

kauan Mikko jaksoikin olla hiljaa,sen edellisen painimatsin jälkeen vetäytyi taas olemattomaksi eikä osallistunut mihinkään.Hiljaisesti vain uhkui vihamielisyyttä ja loi ahdistavaa ilmapiiriä kotiin.Mutta asiat oli näennäisesti rauhallisia,saattoi melkein uskotella,että kyllä tämä tästä.Kun kerroin tuntojani ystävilleni,he kauhistuivat,taasko menen siihen lankaan.Myönnän että oli heikkoja hetkiä,teki taas mieli uskotella itselleen,mennä mukaan siihen hänen "muka-kivaan" ja ainakin vastata hänelle mukaan mennen.Kaippa se sitten etetn mennyt mukaan,vaan olen ollut passiivinen ja vetäytyvä hänestäkin,on saanut hänet suutuksiin.Pikku hiljaa.Ja sitten kun räpsähtää,niin se räpsähtää ihan hullun mitättömästä asiasta.Olisi liian pitkä juttu edes kertoa,kolmevuotias vain alkoi itkemään kun ei muka osannut laulaa,ja Mikko siitä minun päälle hyökkäämään ja sättimään...heh heh,minulle kävi ihan vanhanaikaisesti,en edes tajunnut mikä minuun osui,eli siis en ymmärtänyt miksi asia oli kimarin arvoinen.Sitten kun hän vauhtiin pääsi,sieltä tuli kaikki kodin siivottomuus ja hänen tekemänsä työt ja kun en pidä kuria jne.Huh,aivan kamala sota siitä kyllä tuli,ja nyt tänä päivänä hän on sitten ilmoittanut jälleen kerran,että minua tulee kohtaamaan vaikeudet,ja esim hän vie auton minulta,ja hän on menossa neuvottelemaan jostain asioista jne jne.En edes muista kaikkea mitä paskaa taas päälleni sain.Mutta tätähän halusin,halusin sen voiman potkaisevat kunnolla,joka laittaa rattaat pyörimään,ja sitähän sain.Huomenna alkaa minunkin soittelut.

Tässä tämä huuto vaan jatkuu enkä oikein voi keskittyä,joten jatkampa myöhemmin....

räpsähdyksiä

eniten minua risoo nyt asia,että Mikko yrittää mielistellä isompaa tytärtämme,oli eilenkin kuiskinut hänen korvaansa että isi rakastaa sinua enemmän kuin äiti..ja aiemminhan hän on sanonut tytölle että hän haluaa hänen muuttavan isin kanssa.Nämä puheet kyllä minun mielestäni vaikuttavat sille,että Mikkokin on suunnitellut jonkinlaisia kuvioita.Ties mitä.

Tänäänhän se "taka-alalla pysyminen" sitten repsahti,hän otti ihan painimatsia esikoisen kanssa,mikä tosin oli ihan hyvä,en olisi itse jaksanut painia.Syy oli ihan kurinpidollinen,ja hyväksyin sen kyllä.Oikeastaan ajattelin ihan hyvää asiasta,mitä olisi tapahtunut ilman...jne.
Mutta taistelun ja kiihtyneiden mielialojen huumassa,hän tuli paljastaneeksi asian,että on tahallaan ollut sivussa "halunnut katsoa miten pärjään" ihan kuin tarvitsisin jonkun peräänkatsojan pärjäämiselleni?
Kertoi,että volyymia on kyllä löytynyt,tarkoittaa sitä että kiljahtelen täällä illalla kun lapset liikehtivät turhan verkkaisesti nukkumaan.En kiellä,sehän se minun heikkokohtani onkin,sukurasite sekin...
Mutta onnistuihan hän tietenkin ärsyttämään minua sillä.Sitten sotki iltarutiinit mukamas viemällä yhden lapsen sänkyyn,vaikka olen jo jonkin aikaa nukuttanut heidät itse ja yhtäaikaa,koska apuja ei ole kuulunut jne.Tulos oli kumminkin se,että lapsi piehatroi sängyssään kun menin viemään pikkusisarta nukkumaan,piti pusutella useaan otteeseen kertoa nukkumatti-asioita ja niin edelleen,mutta ihan hyvin pienet nukahti taas kun äiti oli paikalla.Lisäksi tässä viime päivinä olen huomannut,että keskimmäinen pieni,on alkanut kutsua Mikkoa nimellä.Hän ei sano enää isi.En osaa sanoa,mistä tämä johtuu,onko tyyli tarttunut,koska osa lapsistahan sanoo nimellä,ne joille Mikko ei ole bioisä,mutta miksi nyt?Minä jollain lailla ajattelen,että ehkä hän tuntee isänsä vähän etäiseksi,ei "isäksi",onhan hän aika pieni lapsi vielä.Ja sanaan isä kuitenkin sisältyy paljon tunnetta,ehkei sitä tunnetta ole?
Lisäksi tämä lapsi itkee suhteellisen paljon ollessaan isänsä kanssa,tuntuu oikeastaan että hän on jopa yliherkkä isänsä komennoille jne,tämä voi johtua tietenkin siitä,millaista kohtelua hän on saanut isältään,ja kokemuksia siitä,ettei häntä lohduteta,ettei hän voi turvautua isäänsä...
Minä näen asian näin,tavallaan olisi hirvittävän kiinnostavaa kuulla,kuinka asiantutijat näkevät asiat.

Nyt tämän yhden lapsen suostuttelu ja vikittely-yrityksistä johtuen,olen pohtinut jo tapaamisasioitakin.Yritän muistaa sitten aikanaan mainita näistä puheista,jotta lastenvalvoja tai mikä ikinä hän onkaan(enhän tiedä tästä asiasta mitään!) voi puhutella aiheesta.En todellakaan pidä suotavana tuollaista lapsen manipulointia.Lapsi itse sanoi minulle illalla,halasi ja sanoi,että sittenkin haluan muuttaa sinun kanssa,vaikka iskä sanoi että hän rakastaa minua enemmän.Olin aika tyrmistynyt kyllä kuullessani tämän.Kysyin lapselta,uskooko hän itse niin.Hän sanoi kyllä.Kysyin miksi.Koska isi kuiskasi sen hänen korvaansa kun he istuivat sohvalla.Kysyin että ajatteleeko hän ettei äiti rakasta häntä yhtä paljoa.Hän sanoi kyllä.Manipulointi on siis mennyt hyvin perille.
Jossain vaiheessa-viikkoja sitten jo- minulle tuli "etiäinen",että Mikolle jää asumaan tämä tyttö,mutta taistelen asian suhteen,minä en näe hyvänä erottaa yhtä lasta sisaruksistaan.

Mikkohan moitti muuten näitä meidän iltamenoja täällä.Voisin melkein veikata,että tilanne olisi rauhallisempi jos hän ei olisi lainkaan paikalla.TV päällä sekä mies istumassa passiivisena tietokoneen äärellä,ohjaamatta iltatoimille jne,ei todellakaan edesauta aikataulussa pysymistä.Olen huomannut että alan jo mielessäni kuvitella selviytymis strategioita tilanteiden varalle,esim kauppakäynnit,iltatoimet jne.Kaikessa vastaukseksi nousee asia:teemme yhdessä! Voin pyytää isompia lapsia ottamaan tietyn vastuun,esim että vahtivat esikoululaisen iltatoimia.Itse pystyn laittamaan pienimmät.samoin kaupassa käynti.Pienin mukaan,toinen isoista kauppaseuraksi ja loput kotiin toisiksi pienimmän kanssa.Kaikki järjestyy.

Tänään oli hetki kun huomasin pehmeneväni.Olin suoraan sanottuna julmetussa sokerihumalassa syötyäni hermostuksissa miltei kaksi pötköä Jaffa-keksejä,ja kärsin pahasta olosta sängyllä.Mikko piti jonkinlaista jöötä tuolla.Mutta sitten taas muistin minkä hinnan siitä maksamme.joten ei kiitos.Tällä hetkellä täällä on rauhallista,ilmapiiri on ikäänkuin rauhallinen,Mikko istuu oman koneensa ääressä,kuuntelee kaiketi kun näpytän kiivaasti täällä.Kaikki on ikäänkuin kunnossa.Ikäänkuin :) Mutta todellisuus on tämä:olen kyllästynyt ikäänkuin-elämäämme,olemaan koko ajan varpaillaan ja ottamaan "lyöntejä" vastaan.On oikeastaan uskomatonta,nyt kun silmäni ovat auenneet näkemään tämän väkivallan,että millaisia muotoja sillä voikaan olla,ja kuinka helposti se naamioituu arkipäivässä pieneksi kinaksi jne.Paholainen pukeutuu Pradaan,vai mitenköhän se juttu menikään...ja susi lampaan vaatteissa...sellaista on elämä tämäntyyppisen ihmisen kanssa.

Oivalluksia

Nyt tässä on käynyt niin,että minua on johdateltu kohti vastauksia,vaikka ne ensin ovatkin olleet milteo käsittämättömiä.Turvauduin meedion apuun,mutta enhän minä niistä puheista juurikaan heti ymmärtänyt...vasta pari päivää tuumittuani ja oikean henkilön kanssa,asiayhteydet aukesi,ja voi hyvänen aika mitkä taivat siitä aukenikaan :)
Suuri helpotuksen huokaus pääsi,koska nyt vihdoinkin tiedän mitä minun KUULUU tehdä!

Luulen että Mikko vaistoaa asian,en yhtään tiedä mitä hänen päässään liikkuu-no enhän yleensäkään tiedä-mutta hän on muuttunut.Ensinnäkään hän ei enää edes yritä lähestyä minua,eilenkin iltana hän tuli nukkumaan eikä edes koskenut minuun.Ajattelinkin ,siis toivoin,ettei olisikaan,koska ensimmäistä kertaa tuntui todella ahdistavalle ajatus nukkua hänen vieressään.Mutta tein mielikuva harjoituksia ja suljin hänen pois kentästäni,ja näin sain nukuttua oikeastaan aika hyvin.

Tänäänkin hän on ollut hurjan etäinen,ei yhtään yritä jutella minulle,on omissa oloissaan.Ystäväni kanssa tätä taas puin,ja ihan selvä kaavahan tämä on.Hän huomaa jonkun muuttuneen minussa,ei tiedä mitä,ja yrittää saada minut hämilleen tuolla hiljaisuudella,koska tietää että "huolestun" jos ihminen vetäytyy,ja yritän ottaa kontaktia.Nyt ei enää niin käy,koska minäkin olen oppinut hänen juonensa,joilla hän manipuloi minua ja tunteitani.Hänen "suosikkinsa" ovat (henkisesti)yksin jättäminen,huomiotta jättäminen,kylmäkiskoisuus-aktiivisempia menetelmiä minun päätösten kumoaminen neuvottelematta minun kanssa,suorien pyyntöjeni huomiotta jättäminen,"hän ei kuuntele mitään"-tila,lasten ahdistelu ja haukkuminen....alkutekstejä kirjoittaakseni.
Minun piti tehdä sitä listaa niistä kaikista väkivallan teoista,joita hän on täällä tehnyt.Yritän muistaa,minulla ei ole nyt muistiapua lähellä

• seuraaminen lapsen huoneeseen/kyttääminen jotain toimea,esim syömistä
  
• hyvin lähellä kasvoja puhuminen matalasti/huutaminen
• korvasta vetäminen(tätä oli joskus paljonkin,nyt kun lapset ovat kasvaneet ei niinkään)
• niskasta taluttaminen
• väkivallalla uhkaaminen "jos tämä ei lopu niin vetelen pitkin turpaa"
  
• pienten lasten kovakourainen "ohjaaminen" pois,esim keittiöstä
• Mikko on potkaissut esikoistani päähän hänen maatessaan makuupussissa oman huoneensa lattialla,koska se ei miellyttänyt Mikkoa
• hän on nostanut vauvan yhdestä kädestä roikottaen rattaista ylös koska vauva itki hurjasti(ikää vauvalla oli silloin noin 9kk)
• heittelee lasten reppuja esim portaikkoon,kenkiä esim pihamaalle,vaatteita,jos ne ovat väärässä paikassa Mikon mielestä
• ottaa lapsilta tavaroita käsistä
• sulkee tv:n vaikka lapsi katsoo sitä
• on tehnyt pelaamaan menemisen sellaiseksi että häneltä pitää miltei rukoilla lupaa saada peli-kaikki ovat Mikolla
• haukkuu minua läskiperseeksi(no olenhan sitä,mutta..)
• arvostelee älyäni
• mitätöi minun päätökset esim lasten suhteen(olen antanut luvan,hän tulee hetken päästä ja lopettaa toiminnan..)
• rankaisee minua joko lepertelemällä lapsille,mutta useimmiten myös olemalla huomioimatta lapsia
• tuo mukanaan jännittyneen ilmapiirin,josta lapset yleensä poistuvat
• rangaistukset ovat yleensä ihan kohtuuttomia,eikä hän anna mitään mahdollisuutta keskustella niistä,ylipäänsä kasvatus perustuu pelkkiin rangaistuksiin ja rangaistuksen pelko tulisi olla motiivi olla tekemättä tyhmyyksiä...
• alkoholin käyttö:hänestä tulee joko äreämpi tai "hilpeä"; kumpaakin tilannetta säikymme niin minä kuin lapsetkin,se näyttää niin irvokkaalle jos hän yrittää vitsailla tms.

Eiköhän tuossa nyt ollut listaa näin aluksi.
Muutos: minä laitoin asuntopaperit eteenpäin,ilman häntä kanssahakijana.Tästä se muutos lähtee käyntiin.
Pelottaa tuleva yksinäisyys,ja pelottaa ne ajat ennen kuin päästään sinne asti.Enhän edes tiedä kauanko joudun jonottamaan asuntoa,tai onko tämä este,että asumme nyt samankokoisessa asunnossa jollaista haen itsellenikin.Toivottavasti ei.

Kaiken kaikkiaan fiilis täällä kotona on nyt kovin irrallinen.Olemme omissa oloissamme.Odotan vain mikä kaunis päivä se on(eli siis huomenna vai ylihuomenna) kun Mikko kömpii kolostaan ja antaa taas palaa,koska nyt keräilee kaiketi voimiaan olemalla hiljaa.Hänen luonne ei voi olla hiljaa.Lisäksi tämä hiljaisuus...ei tämä ole "normaalia" hiljaisuutta.Hänen on mahdoton olla hiljaa positiivisesti,vaan hänen täytyy kokonaan vetäytyä tilanteista jotta kykenee,eli on passiivisesti siltikin mukana luomassa painetta,vaikka onkin hiljaa.Kuulostaako tämä omituiselle?Minustakin kuulostaa,mutta näin sen koen.
Vai onko asia sittenkin niin,että olen turhista valittava ämmä,jonka kuuluisi vain saada kunnolla selkään?

Tässä juuri tällainen passiivisen agressiivinen tilanne:yksi lapsistani meni alakertaan katsomaan ohjelmaa,vaikka poikien huoneessakin tv päällä,Mikon oli ihan pakko heti tiuskia"yläkertaan katsomaan" ,siis todellako se haittaa jos muut katsoo alhaalla ja yksi tulee lisää katsomaan???Voi voi,ei tainnut nyt tämän tilanteen hallinta mennä ihan putkeen,heh heh.

Kyllä ,olenhan minä ilkeä,koska nautin tästä miten horjutan Mikon yksinvaltiutta.Mitenhän mahtaa suu taipua sitten,kun saan asunnon,ja muutamme...En ole vielä päättänyt halaunko muuttaa salaa vai sanonko että muutamme,mutten päivää...Ja pitäähän hänen sitten muodon vuoksi alkaa tappelemaan lapsistakin,tiedänhän sen jo valmiiksi.

Ihana olo siltikin.Varma asiasta.Minä olen velkaa lapsille paremman lapsuuden,ja ihana ajatella että minusta tulee heille todellakin ÄITI kun voin ja saan olla heidän kanssaan :)

lapsiani puolustan viimeiseen hengen vetoon

vaikka he olisivat vääryyttäkin tehnyt.Se hoidettakoon äidinrakkaudella,joka tosin toisinaan alkaa murtuilemaan ja kokemaan epäillyksi asettelua,koska sen voima ei näemmä aina sittenkään riitä.
Rakastan aarteitani vaikka torun,syyttäen sanani asetan jos pahuuttaan tehneet.Mutta en anna rakkaudettoman olion käydä siihen väliin.
Viikonlopusta asti ollut vaikeuksia parin lapsen suhteen,väkivaltaa kuvioissa,tänään jatkui asian puiminen ja tuli vain lisää harmia :( Taas tyhmyyttäni Mikollekkin kerroin asiaa,ajattelin olla avoin koska olin melkoisen järkyttynyt tapahtumista.
Sain lapseni tulemaan kotiin tekstiviestin ja soiton jälkeen,lupasin ettei täällä ole mitään pahaa hänellä edessään.Mutta Mikkohan alkoi heti meuhkaamaan että hän ottaa lapsen puhutteluut.Varoitin tekemästä mitään,sanoin että minä edelleenkin hoidan tätä asiaa,mutta kuulin jälleen kerran kun olin pieniä nukuttamassa,kun Mikko meni poikien huoneeseen ja matalalla äänellä(jotta en kuulisi sanoja) puhui-uhkaavaan sävyyn.Taisin huutaa että painu nyt hel***iin sieltä,mutta ei hän usko!Hän mieluummin aloittaa saakelinmoisen huutokonsertin puolustaakseen tekoaan,kuin uskoo.
Ja minä puolustan lapsia.
Tuntuu vaan niin älyttömän hullulle joutua puolustamaan heitä omassa kodissaan.

Olen saanut ihanan virtuaaliystävän joka on kokenut tätä samaa paskaa ja päässyt irti tekijästä.Hän on auttanut avaamaan minulle tiedonjyväsiä ja ymmärrystä tästä kaikesta-hän ikäänkuin nimeää asioita joita joudun kokemaan.Tietenkin on surullista että "meitä" on muitakin,mutta olen onnellinen että minulla on nyt tällainen tukihenkilö,vaikka itsekin vasta "vapautunut" ja kokoaa elämää uusiksi.

Tämä blogikappale on ollut kirjoituksen alla jo muutaman päivän,en vaan ole saanut koottua ajatuksia yhteen...Eilen lähdin kauppaan kahden isoimman sekä kuopuksien kanssa,koska Mikon makaaminen tietokoneella näytti sille,ettei hänellä ole innostusta hoitaa kuopusta,joka vaati huomiota juuri sillä hetkellä valtavasti kun olin lähdössä kauppaan.Mikkohan ei kuulema enää käy kaupassa,koska minä annan lasten syödä mitä vaan,siis mitä vaan ruokaa,kaapeista.Viimeisin tappelu tuli tomaatista,juuri sinä iltana kun esikko tuli ensimäistä kertaa reilusti myöhässä kotiin.Patistin hänet syömään,vaikka Mikon mielestä jos tulee myöhässä kotiin,ei ansaitse ruokaa.No minä sanoin että menee syömään vaan.Hän kauniisti kysyi saako tomaatteja ottaa,johon Mikko äyskäisi heti että ei,ja minä sanoin että kaikki mitä kaapista löytyy on syötävää.Aiheestahan kinastellaan jatkuvasti.Homma menee näin:Mikko ei annan syödä jotain ruokaa kaapista sillä perusteella ettei heti kaikkea hyvää syödä...lopulta tilanne on se,että saan heittää mädäisiä ja homehtuneita tuotteita bioon,koska niitä ei ole saanut syödä.Olen tästä mesonut eräänkin kerran,ja sanonut,että niin kauan kuin ruoka ostetaan minun rahoitani,niin lapset saavat syödä niin paljon kuin haluavat!Totuushan on,että Mikon alaisuudessa täällä,lapset eivät saa edes vatsaansa täyteen ruokaa koska hän on aina huutamassa ahnetta ja kyttäämässä vieressä kun lapset ottavat ruokaansa ja syövät.Sitten hän huutaa heille kun ruokailu kestää kauan.Enpä yhtään ihmettele,jos joku tuijottaa ja mulkoilee sinua koko ajan ja kommentoi syömisestäsi negatiiviseen sävyyn,ettei ruoka tarttuisi kurkkuun kiinni :( Ruokapöydässähän ei meilkein saa edes puhua... syö äläkä höpise hän sanoo kiukkuisesti.Ihan oikea asia tietenkin jos pääasia on puhumisessa tai muussa oheistoiminnassa,mutta mielestäni ruokailunkin pitäisi olla ihan rento hetki.Pitäisi!!!!!!!

Me siis menimme kauppaan yhdessä,sanoinkin Mikolle että kun hän tekee itsensä vielälä tarpeettomaksikin,niin hänen tarunsa alkaa lähestyä loppusuoraa.En voinut olla paiskaamatta moisella kommentilla tilannetta jossa hän on kotona,ja otan kuitenkin kuopuksen kauppaan...Hyvin meillä reissu meni,tietenkin,sain automatkalla juteltua isoillekkin tilanteesta,ja sain niin ihanaa palautetta etä olen ihan varma nyt että olen onnistunut äitinä.Vaikka virheitä teen minäkin.Se tunnekokemus josta lapset puhui...sanoivat että se tuki,turva ja rakkaus vaan tuntuvat vieläkin paremmille koska Mikko ei sitä anna heille,vain negatiivista palautetta jatkuvasti,mutta minä annan ja puolustan.Tästä olin niin kiitollinen.Puhuin heille taas kerran siitä,miten pitää huomata kohtelevansa väärin muita,jos niin erehtyy tekemään.Ja muutakin--puhuimme ihan käytännönläheisesti vääjäämättä lähestyvästä erosta ,mitä se käytännössä merkitsee.Surulliseksi minut tekee tietenkin se,että he ovat teini-ikäisiä ja joutuvat pohtimaan näin raskaita asioita,mutta olen samalla iloinen heidän hyvistä ajatuksistaan ja näkemyksistään.

Heti kun tulimme kotiin,räjähti joku silmille.Esikko yritti katsoa tv:tä mutta Mikko ajoi hänet pois vedoten johonkin ihan ihmeellisen pentujen ei tarvi siivoisivat edes...tai jotain.Pimahdin oitis.Ei sekuntiakaan armonaikaa :( Olin taas niin pöyristynyt kuinka ääliö se ihminen voikaan olla!!!!

Illalla kun minä olin nukuttanut pienet,pessyt pyykkiä ja ravannut vielä yläkerrasta aina mainoskatkoilla laittamaan pyykkiä kuivumaan,herran istuessa koneellaan,hän kysyi haluanko jotain iltapalaa.Minua niin puistatti koko ajatus,taas hän yritti hyvitellä,kääntää pisteet kotiin ja hämätä minut muistamaan,että tämä päivä olikin ihan hyvä,koska hän teki minulle iltapalaa.En puhunut mitään,hain vain itse muutaman palan suklaata ja painuin peittojen alle katsomaan teeveetä.Ja sanaakaan sanomatta kävin nukkumaan kun sille tuntui.
-> tänä aamuna sitten heti huomenien toivotukset ja kyselyt ja muistutukset yhdestä hoidettavasta asiasta.Yrittää nyt kovasti näyttää että hän on hengessä mukana mitä tapahtuu perheessä.

PASKAT!

Kauppareissulta tullessamme muuten eskarilainen totesi"mä arvasin että te alatte taas tappelemaan",ja hänen ilmeensä oli todella masentunut ja surullinen.Se kuva häilyi mielessä koko illan,ja mietin jälleen kerran,tällaisenkö lapsuuden haluan antaa heille?No en todellakaan.
Mikko oli jututtanut eskarilaista,puhunut tästä meidän tilanteesta.Yhtään en tiedä mitä,mutta tietenkin omaa kruunuaan kirkastaen.

Teen oman blogiviestin niistä kaikista väkivaltaisista teoista joita Mikko on tehnyt.Osaa minun pitää taas tiedustella sellaisilta henkilöiltä joille olen kertonut,itsehän en muista.Mutta tämän blogin tarkoitus on nyt auttaa minua muistamaan.Niin surullista kuin se onkin.

Ylitsekävelty

Olimme reissussa muutaman päivän,minä ja lapset siis,eikä Mikkoa kiinnostanut sinä aikana mikään lapsiin liittyvä,emme vaihtaneet kuin yhden tekstiviestin päivässä,en tuntenut tarvetta enempään vaikka yleensä yritän ylläpitää normaaliuden illuusiota edes pitämällä yhteyttä,koska yleensä "suhteemme" toimii ihan hyvin kun emme näe toisiamme..hah hah.

Tulimme siis kotiin eilen,ja ajattelin jälleen kerran positiivisesti ja luottavaisesti,että ehkä hän on nyt muutamassa päivässä levännyt ja tullut järkiinsä,tai että osaisi edes olla neutraalisti.Hän oli tehnyt ruuan kun tulimme kotiin,hän laittoi minulle annoksenkin valmiiksi,kuten niin monesti muutenkin.Hän sanoi että hieroo minua illalla että tulen taas "ihmisen olotilaan",olin tosiaankin poikki matkastamme.

Illalla kaksi keskimmäistä lasta halusivat nukkua yhdessä,koska heillä on ollut nyt yhteisiä kiinnostuksia,ja olin heille luvankin antanut:olihan viikonloppu ja he olivat niin innoissaan.Uskoin,että jos nukkumisesta ei tule mitään,he osaavat mennä eri sänkyihin.Mikko hieroi minua sängyllä makuultaan,sanoin hänelle että "älä sitten kuvittele mitään,en tosiaankaan ole sillä tuulella" mutta hän yritti vaivihkaa alkaa harrastamaan seksiä kanssani.sanoin uudelleen että en todellakaan nyt halua,mutta hän vänkää että eikö hän voisi .....jolloin tiuskaisin että pidätkö minua jonain panopuuna,johon voi tyydyttää tarpeensa minun tunteista piittaamatta?
Tämä lause kaiketi meni perille koska hän lopetti,mutta fiilis oli mennyt ja paha olo ja mieli tullut sen tilalle.Olin oikeastaan ihan järkyttynyt,enkä nauttinut hieronnasta enään yhtään.Hän todella olisi voinut minun suostumustani vastaan alkaa hommailemaan,tämähän oli kuin surkeimmasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä kysymys,vaikkei se käynyt toteen.Silti se riitti rikkomaan jonkun yksityisyyden kalvon,ja jätti minulle todella ahdistuneen olon-tunteen ettei minun suostumuksellani,sanoillani,tunteillani,ole mitään merkitystä!

Aamulla odotti uusi pettymys.Kyselin lapsilta että miten yö meni,saitteko nukuttua yhdessä,jolloin nuorempi kertoi että iskä oli käskenyt hänet omaan sänkyyn.
SUUTUIN TODELLA,ja padot avautuivat ja pasuunat soivat!!!
Että se paskiainen kehtasi taas kävellä ylitseni ja mitätöidä minulta saadun luvan.Selitykset oli jotain käsittämätöntä paskan jauhantaa että huusin kurkku suorana turpa kiinni,en halua kuunnella!!!!!
Siis ei mitään kunnioitusta taaskaan minun sanomaani kohtaan,minä annoin luvan jonka hän minulta kysymättä ja neuvottelematta kumosi.
Olin niin vihainen,niin vihainen että jos olisin voinut saada eropaperit käsiini sillä sekunnilla,olisin ne myös postittanut.

hetken päästä Mikko tulee muina miehinä kysymään lähdettäisiinkö johonkin kylään kun ei ole oikeen muutakaan tekemistä tälle päivälle.Rääyin vasten kasvoja,että älä edes luule että voit mitätöidä tekosi tällä,minä en unohda että kävelit ylitseni,ja samaan hengen vetoon huusin että jos hän ei edes ymmärrä pyytää anteeksi,en edes puhuisi hänelle mitään.Ja anteeksihan hän ei pyydä,joten en kommunikoi hänen kanssaan.
Illan tapahtumat ja tämä tieto lamasivat taas hengitykseni,tunsin olevani täydellinen ovimatto,johon pyyhitään vain jalat.
Kipeän selkeästi olen tänään tuntenut sen,että hän ottaa vain ne alueet haltuunsa joita hän tarvii,hän käyttää minusta vain sen osan mitä tarvii,lopulle hän tekee kuten jätteelle,sulloo pois näkyvistä.Tunteeni ovat jätettä hänelle,merkitykseöntä sanahelinää.

Olen nytkin niin ahdistunut.Kun hän on tehnyt olostani erittäin tukalan ja epämiellyttävän,hän alkaa liehitellä pieniä lapsia,jotta näkisin taas miten hyvä ihminen hän onkaan ja millainen ilonpilaaja minä olen kun olen suutuksissa hänelle.

Tekisi mieleni repiä tuo ääliö palasiksi,ja heittää hänet roskien mukana pois.
en tiedä onko hyvä olla näin raivoissaan,mutta tänään on taas näin.

Hiljaisuus blogissa

ei tarkoita normaalia ja rauhallista eloa täällä kotona.Oikeastaan päinvastoin.Tässä on ollut erinäisiä konflikteja taas ja olen saanut raivota kurkkuni käheäksi asti.Ehkä kerron viimeisimmästä,eli eilisestä.

Olen ollut tosi väsynyt,innoton,saamaton,kaikki toiminnat ovat vaatineet huomattavaa ponnistelua siltikään onnistumatta.Eilen-tai ehkä toissapäivänä-aukaisin suuni ja valitin siivottomuudesta,siis siitä että en jaksa siivoilla,ja kun minä en ole innostavana esimerkkinä,niin lasten on vaikea myöskään alkaa,vaikka täytyy sanoa että isoimmat ovat hoitaneet hyvin velvollisuutensa.Lähdin käymään kaupassa ennen kuin Mikko oli tullut kotiin,tuntui vaan sille,että nappaan pienet lapset mukaan, isoin poika lähti avukseni myös,ja lähden tuulettamaan ajatuksia ruokaostoksille.Kauppareissu oli melko raskas johtuen kahdesta huutavasta pikkulapsesta,mutta saimme sen tehtyä,ME SAIMME sen jotenkuten tehtyä,yksin olisin täysin hajonnut reissuuni,josta alkoi muodostua suhteellinen painajainen.

Kotona Mikko oli aloittanut ruuanlaiton,kello oli jotakuinkin puoli 6 kun tulimme,vähän yli ehkä,sekä oluen juonnin.En sanonut mitään vaikka huomasin kyllä heti,että olut vaikuttaa...Hän esitteli saavutuksiaan,hän oli imuroinut alakerran,järjestellyt tavarat ja kuulema mopillakin pyyhkinyt.Olin tietenkin iloinen että järjestys tuntui saapuneen,mutta iloani himmensi muutama asia:selkeästi oluenhuuruinen mies joka uhkui hyvyyttään asiassa,sekä puheet joita sain seuraavassa vaiheessa kuulla.Hän haukkui lapset ja kertoi keksineensä tavan jolla lapset saadaan työhön.Tässä vaiheessa muistutin,että tokikaan siivouksen koko vastuu ei ole heillä,vaan lähinnä omat huoneet sekä jonkin verran yhteisissä tiloissa/keittiössä tiskikonetta tai puhtaan pyykin kuljetusta...tästä asiasta olimme lie samoilla aaltopituuksilla.Hän aloitti esitelmänsä,jonka sisältä noin lyhennettynä oli tämä:esittäisin asian niin,että lapsilla olisi tietokoneaikaa(ei sanonut paljonko oli kaavaillut,kaiketi siitä tunnista per päivä ei ollut lisäystä tulossa) -heille siis ilmoitettaisiin että teillä on koneaikaa,mutta kysykää Mikolta siihen lupa,ja luvan saa kun on hoitanut hommansa,eli huoneensa kuntoon ja annetut tehtävät muuten,varmaan ihan asiallinen käytöskin kuului diiliin.Tässä oli tietenkin nyt nostettu vain uuteen valoon lupa-asia,minultahan lapset kysyvät lupaa koska Mikko harvemmin antaa,hän alkaa mieluummin solvaamaan ja pilkkaamaan että miten kuvittelet saavasi kun...ja tietenkin omakin toiveeni on ollut että ennenkuin tullaan edes kysymään,olisi omat hommat tehty.Eli uusiko idea...ihan miten vaan,mutta tässä asiassa nyt tökkäsi minulla vastaan tämä,että Mikko nosti itsensä päättäväksi elimeksi,ihan ilmoittamalla.Onhan hän koko ajan yrittänyt päättää ja kieltää,ja sekös häntä niin harmittanut kun kuitenkin näen asian niin että esim tietokoneella olo lapsille on ihan hyvää ajanvietettä kohtuudella,koska kodissamme olevaa Mikon XBoxiakaan ei oikein saa käyttää...lisäksi minulla on oma tietokone,josta olen katsonut että itse myös hallitsen senkäyttämistä..Nyt hän halusi hallintaoikeuden myös minun koneeseeni,joka tuntui minusta sille,että alan olla taas alakynnessä tässä,lapsia poljetaan jos minkäkin näköisten syiden turvin.
En oikein sitten kommentoinut mitään tähän asiaan,pyörittelin vain puhelinlaskuja käsissäni...Periaatteessa ihan hyvä,mutta...ei kuitenkaan.Asia jäi siis auki.Mikko singahti tupakalle mielenosoituksellisesti.Hän tekee aina niin kun huomaa että minua ei saa taipumaan suosiolla,tämä siis on yksi hänen rangaistusmuotonsa minulle,ja tämän jälkeen yleensä jatkuu kylmäkiskoinen elämä.

Illan mittaan jouduin puuttumaan muutamaan kertaan esim sellaiseen,että Mikko ajoi kolmivuotiaansa aika julmasti keittiöstä pois,saaden aikaan hänelle valtavan itkun,sen sijaan että hän olisi ihan nätisti ilmaissut asian,ja pyytänyt lasta pysymään kauempana.Tottahan lasta kiinnostaa mitä isä tekee keittiössä-kaiketi teki jotain siivouksia tai ruokajuttuja-ja olisi kaikinpuolin ihan hienoa kun lapsi saisi seurata vanhempansa tekemisiä...mutta ei meillä.Mikkohan on tällä viikolla jo saanut muutamaan kertaankin itketettyä lapsiaan,kuusivuotiataankin törkeäsi tuuppinut pois luotaan ja loukannut käytöksellään niin,että hän on tullut turvaa hakemaan luotani,ja voin sanoa että isän aiheuttamien kyynelien näkeminen lasten silmissä,on jotain niin sydäntä särkevää...Kun ajattelee että lapsi antaa luottonsa ja rakkautensa vanhemmalleen,joka pettää hänet sulkemalla ulos tunnepiiristään...se on niin epäreilua.Minulle Mikko nauraa,että ei hän mitään tehnyt,turhaa vollottavat.Tiedän sen kokemuksesta ja näkemältäni,että hän useinkin turhan kovakouraisesti "ohjailee" lasta pois,vaikka pienellä sanallisella ohjauksella lapsi voi is olla tilanteessa,he kun todellakin tykkäisivät katsella isänsä tekemisiä.

Taas on niin paljon asioita ollut tässä ,että en todellakaan taas muista puoliakaan.Siksihän aloin tätä blogiakin pitämään,että muistaisin...onkohan tämä kovin yleistä,että sitä vaan unohtaa,vaikka ei haluaisikaan???Minä haluaisin muistaa,en sillä,että haluaisin hautoa asiaa,vaan että pysyisin jollain lailla mukana niistä vääryyksistä...onkohan tämä jo ihan sairasta,haluta muistaa vääryydet?Niin olisi ainakin helpompaa tehdä päätöksiä!

Myöhään illalla seurasi jälleen hyvittelyä.Mikko teki minulle iltapalaa.Tästä tulikin mieleen,että kirjaampa tämäkin nyt ylös,vaikka tämä ehkä hassulle kuulostaakin.Jotenkin tuntuu,että kriittiset tilanteet seuraavat seuraavana päivänä väistämättä jos meillä on harrastettu seksiä edellisenä iltana.Niin oli nytkin.Tätä olen joskus miettinyt,että tämähän on ihan nurinkurista,seksistähän pitäisi jäädä hyvä olo ja fiilis.En ymmärrä,mutta seuraan tilannetta.

Katsahdin vielä puhelintani ja huomasin viestin.Se oli toiseksivanhimmaltani,joka omassa huoneessan jo oli.Olinkin kuullut nukuttaessani yksi ja kolmivuotiaita,että alakerrassa Mikko pauhasi jostain ja toiseksi isoimpani itki ja huusi häntä pysymään kaukana hänestä.Tilanne tuntui kauhealta,koska olisin halunnut singota alakertaan katsomaan tilannetta,mutten voinut nukutuspuuhieni takia.Mikolta tietenkin kysyin mikä meteli täällä oli ollut;minusta se kuulosti ihan kohtuuttomalle huudolle yläkertaan ,jonne kuulin vain sanan kaakao ja lisäselvityksiä että olet hölmö kun luulet saavasi kaakaota.Sain jonkun sekavan selityksen asiasta,hän ei tosin kertonut sitä että oli jälleen kerran tehnyt lapselle sen,mistä olen kieltänyt miljoonasti-huutanut ihan lähellä kasvoja,joka on siis todellakin pelottavaa ja ahdistavaa,ja uhkailun merkit täyttyy mielestäni tässä kohdin...Lapsen ioli kovin järkyttynyt,ja se viesti jonka sain oli jotakuinkin näin "Voit tappaa minut samantien,en kestä enää Mikkoa hetkeäkään"

Tämän jälkeen menin tietenkin suoraan lapsen makuuhuoneeseen,hän nukkui tietenkin jo,viestin lähetyksestä oli kulunut tunti.Herätin häntä ja juttelin kauan,kyllä oli niin uskomattoman paha mieli hänellä,hän oli taas saanut päälleen Mikon holtittoman purkauksen,jonka hän osaa lietsoa ilmiliekkeihin ihan mitättömistä asioista.Kun sain lapselleni vakuutettua että kaikki on nyt hyvin,poistuin huoneesta,en voinut enää kohdata sitä ihmistä ja totesin vain meneväni nukkumaan.Mikko onneksi tuli vasta siinä vaiheessa kun jo nukuin.

Tänään olen ollut ihmeellisessä koomassa,katsellut kriittisesti lapsia ja heidän käytöstään,ajatellut että tuo ja tuo ja tuokin käytösmalli ja aggressiivisuus,voisi poistua,josse ei olisi jokapäiväisessä elinympäristössä.Viime yönä sisimpäni huusi"tämä ei voi jatkua" ja ajatuksissani siinteli rauhallinen oma koti,jonne ei ole pääsyä tuollaisilla hirviöillä kuten Mikko.Hän myrkyttää meidät kaikki hengiltä.Aamupäivällä kun nukutin yksivuosikasta rattaisiin takapihalle,mietin,voisinko luopua omasta pihasta ja siirtyä kerrostaloon...mietin vaihtoehtoja asumiseen,ja pakosuunnitelmaa...kaikki tuntuu vaan niin raskaalle toteuttaa,yksinkertaisinta olisi jos mätäkupla itse ymmärtäisi tilanteen ja lähtisi.Toki tiedän kaikki oikeusteitse häädät sun muut,ei siinä mitään,mutta ja se onkin iso MUTTA, on se,etten haluaisi pahaa hänelle(kään),en haluaisi joutua tappelemaan enää tästä(kin) asiasta vaan toivoisin että hyvällä tavalla asia ratkeaisi.Samalla hetkellä kuin ensimäistä kertaa nyt kirjoitin tuon asian,tajusin,että se on kovin naiivi toive ottaen huomioon kaiken sen,mitä hän on tähän mennessä tehnyt,ja kuinka vähän osoittanut empatiakykyä.Joten....

HUOKAUS.
En jaksa enempää edes kirjoittaa,olen niin uuppunut,niin surullinen ja mieli täynnä vaihtoehtoja osaamatta kuitenkaan päättä mitä tehdä.Eli olen juuri siinä tilassa mihin Mikko minut aina haluaakin-jähmettyneessä,voimattomassa,toimintakyvyttömässä....
Lopetan :(

episodi

Hyvästä pahaksi yhdessä käänteessä?
Sellaista on miehen suhtautuminen asioihin.Tänään saanut olla liikekannalla,irti perheen velvotteista,paitsi illemmalla otti lapsensa mukaan käydessään kylässä.Mietin ja spekuloin valmiiksi mitä tapahtuu kun he palaavat,kun hän on pingottanut siellä kylässä näyttääkseen hyvältä isältä koska vierailihan hän esikoispoikansa kotona,ex.puolisonsa ja tämän uuden puolison,silmien alla.Kova paine varmaan näyttää että hyvin pärjätään pienten lasten kanssa.Jo ilme kertoi sen kun tulivat autolta-olin jo vastassa kun huomasin tulon,ajattelin auttaa...Hän vei pienen yläkertaan,yritti ehkä laittaa nukkumaan niine hyvineen...pikkuisella on antibioottikuuri päällä,sen ottoaika oli mennyt jo,koska Mikko ei ollut viitsinyt ajatella lasten nukkumaan menoaikaa,koska kylässä oli mukavaa.Ymmärrän toki senkin puolen,ja olihan hänen poikansa syntymäpäiväkahvit siellä tarjolla,täysi-ikäiseksi tuli nuorimies.

Ylhäällä oli kuitenkin minun iso poika vielä tietokoneella pelin kanssa,ja eihän hän voinut pitää suutaan kiinni asiasta,vaan piti alkaa märisemään siitä pojalle ja pahoittaa hänen mielensä.Tämä on niin tyypillistä,hän kävelee kaikissa asioissa ylitseni-hän ajattelee ilmeisesti ettei minun sanomisilla ole mitään merkitystä.Jos minä olen antanut lapsille luvan,hän ehättää pian kieltämään sen,töykeästi ajaa lapset pois,nappaa tv:n silmien edestä kiinni,ottaa lehdet käsistä...vain koska hän nyt ajattelee että se ei nyt vaan passaa.HÄN ajattelee niin,mutta hän ei osaa ajatella,että minullakin on aivot ja ymmärrys,jolla olen luvan antanut lapsille.Hänen mielestään minä en pidä kuria vaan annan kaiken periksi,minä näen asian niin,että hän ei salli lapsille mitään normaalia,kaikki on kiellettyä,tai ilo pilataan muuten asettamalla järjettömiä rajoja,hän haluaa varmistaa ettei kukaan nauti tilanteesta.Lopputulos:minä löysennän piuhaa samassa tahdissa kuin hän yrittää kiristää.kenen oikeus,kenen päätös loppuviimeksi on,millaista ja miten kireää kuria pidetään lapsille?Tai ei voi edes puhua kurista,nämä lapset eivät varsinaisesti ole kurin tarpeessa,lähinnä puhutaan siitä,mitä saa tehdä kotona,mita ei.Tiedän tuskallisen hyvin,että tällainen kasvatustapa on järkyttävä,mutta en voi muutakaan!En halua että lapset passivoidaan sillä,että kaikki on kiellettyä.He tuskin uskaltavat olla olohuoneessa katsomassa tv:tä,saatikka lukea lehteä olohuoneesa,koska pelkäävät varmaan että Mikko tulee ja vie lehden,tai laittaa tv:n kiinni juuri hyvän ohjelman aikana.

Mikon lempi lausahduksensa on "Aikuisilla ja lapsilla on vissi ero" "Aikuiset saavat tehdä mitä haluavat,mutta lapset tottelevat vanhempia"
Johon minun on vastattava "Niin,aikuisilla ja lapsilla on se ero,että aikuisten pitäisi jo ymmärtää,mutta lapset vasta harjoittelvat" "Ei aikuisetkaan saa tehdä mitä haluavat,aikuisen esimerkistä lapsi oppii joko tekemään oikein taikka väärin"
Ei yhtään mitään kajoa.

Hän siis kävi sen verran kotona kääntymässä ennen ryyppyreissulle lähtöä,nyt siis täysi-ikäisen poikansa kanssa,että ehti pahoittaa poikani mielen,arvostella minua,eikä uskonut kun ilmoitin että minä määrään mikä on peliaika viikonloppuna,eikä viikonloppuna tarvitse mennä nukkumaan klo 21.Ihastuttava konsertti siis tästäkin.En tiedä mistä taas sain sen ärsytyksen,että jäin siihen ongenkoukkuun ja suutuin...monesti mietin kumpi on parempi taikka pahempi,se etten reagoisi tilanteisiin yhtään mitään kun se on päällä,ja lohduttaisin myöhemmin,vaiko niin,että reagin,jolloin tulee riita päälle,mutta ainakin teen jotain...Mielestäni olen lukenut joskus erolasten tarinoita,joissa he kuvaavat tilanteita pahoiksi koska "äiti ei välittänyt mitä isäpuoli/isä sanoi/teki" Minä välitän,mutta keinoja minulla ei ole.Työkaluja moninaisiin ongelmiin olen pyytänyt,jotain saanut vaan en tähän sopivaa jakoavainta...
Hän siis lähti ylimielisesti nenä taivaaseen päin,ovesta,sanomatta mitään,niin ylpeänä,kerskaana,että oikein oksetti.Hän luuli lähtevänsä voittajana,mutta minä tiedän totuuden:hän on häviäjä,joka ei osaa pelata ihmissuhde peliä kunnioituksella toista kohtaan.
Jälkeensä hän jätti taas vihankentän,jonka siirsin välittömästi viattomiin lapsiin tiuskimalla,vaikka olin juuri heidät saanut syliini monen tunnin poissaolon jälkeen.Surullista.

Reaktioani miettien,miksi ihmeessä pillastun niin kovin,vaikka minun pitäisi tietää?Tiedänhän,mutten muista,ja toivon aina ihmettä...uskon kuitenkin ihmisistä hyvää,ja uskon jokaisen ihmisen kehitysmahdollisuuksiin-jos vain haluaa.Minun pitäisi muistaa,että Mikko ei halua.Hän ei kertakaikkiaan halua muuttaa tyyliään,vaikka olen hänelle useaan otteeseen vääntänyt rautalangasta,miten se olisi eduksi hänelle.Koko perheelle.Perheen kautta hänelle,sekä suoraan-en todellakaan usko,että moinen negatiivisuuden kantaminen voisi olla kovin terveellistä hänelle itselleenkään.Ehdotin kerran jopa sellaista,että hän opettelisi asiaa roolin kautta,että hän ottaisi roolin,jossa hän tulisi hyvin toimeen lasteni kanssa,voisi kokea onnistumista,pystyisi nähdä hyviä asioista lapsissani.Mutta se ei kiinnostanut häntä " Se sotii periaatteitani vastaan" sanoo hän.Niimpä.Olen jopa verrannut häntä tietokoneeseen,olen kertonut,että ohjelmiakin päivitetään kun ne vanhene ja niiden toiminnot käy toimimattomiksi,aivan samoin ihminen voi päivittää itseään,ajaa uusia ohjelmia sisään,ottaa uusia toimintamalleja käyttöön.Hänelle ei aukea tämä vertaus.Toisinaan olen aivan ymmälläni,millaisena eliönä hän näkee ihmisen,koska hän ei usko,että ihminen on kehittyvä ja oppiva olento.Tai ainakin teoriassa.Todistusaineisto tosin alkaa puhua toista kieltä.

Tätä perhe-elämää leimaa jäykkyys.Lapset eivät näy kuvioissa mukana kun hän on paikalla,he kysyvät "Milloin Mikko tulee kotiin",eikä missään hyvässä mielessä, "Tuleeko Mikko mukaan?" kun olen lähdössä jonkun lapsen kanssa kauppaan.Ei tule,ei,sanon,ja lapsi on silminnähden huojentunut.Kun hän tulee töistä,lapset kaikkoavat soppiinsa,ja jos joku onneton onkin jäänyt keittiöön lukemaan lehteä,saa hän todennäköisesti lähtöpassit saatesanoin "pois siitä pöydältä makaamasta".Yritän olla ylirento,jotta kompensoisin jäykkää tunnelmaa,olen iloinen,jutustelen turhanpäiväistä,ja katson samalla että lapset pääsevät liukenemaan ennekuin Mikko kiinnittää enempää huomiota heihin.Minä yleensä sanon pienillekkin lapsille kun alkaa olla aika jolloin Mikko tulee kotiin,että siivotkaa leikit olohuoneen lattialta koska iskä tulee kohta ja iskä saattaa suuttua heti jos on lelut levällään.Hän on muka siisti ja tarkka ihminen,mutta niin vaan hänenkin sotkujaan saa siivota-ei hän sitä ikinä myönnä kylläkään....hänhän on lähes täydellinen,ja hänen opettavaisia neuvojaan pitää kuunnella silmä ja korva tarkkana.Itse hänen ei tarvitsi niiden mukaan toimia,koska Aikuisilla ja lapsillahan oli se ero.

Poika halusi tänään leipoa.Mies kettuili siitäkin,kävi vielä perässä keittiössä uhoamassa,että jos ei keittiö ole samassa kunnossa kun nyt niin...mitähän se tällä kertaa olikaan?Tämä tarkoitti siis sotkemista.Ei voi leipoa,koska hän sotkee,eikä tietenkään älyä siivota jälkiään.Tämä älyn mukaan vetäminen tilanteessa kuin tilanteessa,onkin päivän juttu...Hän käyttää sanontoja "kun ei ole päässä kaikki kohdallaan",tarkoittaen poikiani,jotka ovat erityislapsia."Ei ole älyä päässä" on toinen lempilausahdus.Sanonko minä,kenellä tässä ei ole älyä päässä.

Saimme kolme pellillistä korvapuusteja pojan tekemänä tänään,ja olivatkin aivan ihania pullia!pari päivää sitten hän leipoi marjapiirakan,tämä poika.Kaikki tämä on myrkkyä Mikolle,koska hän ei kykenen näkemään,että hänen inhoamansa lapsi osaa oikeasti,on taitava,ja että minä vielä hehkutan ja kehun häntä!!Koska kehuahan hän ei voi,omia pieniäkään ei osaa oma-alotteisesti kehua,joudun kertomaan ja tuomaan tilanteen ihan luo että "hei,katsoppa miten hienosti tämä ja tämä osaa tällaisen asian,eikö olekkin upea,taputa vaikka vähän ja sano että on hieno kun hän näyttää sitä sulle...." Omien lastensa kohdalla oppi menee perille suhteellisen helposti.Onko kyse:

• tahdosta?
• taidosta?
• asenteesta?
• sairaudesta?

Yhtä kaikki,todella rasittavaa se on kun aikuiseksi itseään kutsuva,ei kykene sosiaaliseen kanssakäymiseen oman perheensä jäsenten kanssa.

ERO: olen useasti,todella useasti puhunut erosta.Hän suhtautuu siihen kuin kostoon,luulee että se olisi kosto.
Selitän(taas kuin lapselle) että se olis hänenkin itsensä kannalta mukavampi vaihtoehto,hänen elämästään poistuisivat häntä selkeästi rasittavat minun lapset,hänellä olisi töiden jälken vain omaa aikaa-ehkä hän joskus ottaisi pieniä lapsia luokseen viikollakin- ....Näen asian niin,että siitä hyötyisi molemmat.Edelleen haluaisin uskoa,että hän ei tee tahallaan näitä asioita(kyllä,se on oma valinta miten kohtelee muita ihmisiä) vaan hän ei vaan osaa käsitellä niitä,ja hänen arvomaailma ei tue orientoitumista niihin kuten minulla.Ehkä se siis on tahdon asia?Ehkä hänkin on tullut siihen tulokseen,etei hän sittenkään halua perhe-elämää!?Minä en edes loukkaantuisi siitä,sehän olisi hienoa jos hän kerrankin sanoisi oikeasti mitä ajattelee-minä en todellakaan ole ajatusten lukija.

----laitoin sitten muutamat utlenkatkuiset tekstit perään sen jälkeen kun hän lähti.Naurettavaa,lapsellista ja ennen kaikkea turhaa.Pahaa mieltä sain vain minä itse,sillä hänhän ei piittaa.
Huokaus.Millainenkohan päivä huomisesta tulee?Ja ensi viikosta,jolloin hän on lomalla-kotona :(

Esipuhe

päädyin aloittamaan tämän blogin pidon puhtaasti terapeuttisista syistä.Elämäni tässä perheessä on ollut aina, enenevässä määrin ,kaoottista.On ollut ns.hyviä aikoja,mutta suurimmaksi osaksi yhteiselämämme on ollut erilaisten pienten kinojen jatkumoa,pienistä kinoista ja vääryyksistä syntyy suurempia jokia ja tällä kohtaa ne joetkin ovat tulvineet yli jo monta vuotta.

Yhteiseloa on takana 6 vuotta,tunnettu olemme 8 vuotta.Olemme uusperhe,minun ja meidän lapsia,joilla on aivan selkeä arvoasteikkopaikkansa.En tiedä,en voi ihan varmaksi sanoa onko näin,että ongelma on vain tässä uusperhe-virityksessä,vai olisiko hän omille biolapsilleenkin yhtä tyly vaikkei näitä minun riesojani olisikaan.Mene ja tiedä,mutta sen tiedän,että hän on käytöksellään vaarantanut suhdettamme minun mielestäni tahallaan,jo vuosikaudet.Ja minusta ei vaan ole ollut lähtemään lopullisesti-yrityksiä on ollut pari kertaa uuden ihastumisen siivittämänä,mutta aina se "lojaalius" tähän suhteseen,häpeä ja ties vaikka mitkä syyt,ovat saanet minut luopumaan asiasta.Lapsiltani-puhun tässä blogissa lapsistani tarkoittaen edellisen liiton jälkikasvua-olen kuullut pyyntöjä jättää tämä mies,he inhoavat kaiketi suurimman osan aikaa häntä,tai ehkä hänen käytöstään,sitä epäreiluutta heitä kohtaan,kun omassa kodissaan ei saa olla rauhassa,rennosti jne.Tämä pyyntö on tuonut vaan lisää ahdistusta minulle,koska se on konkreettinen todiste että he voivat pahoin,ja minä olen voimaton lammas tämän pyynnön edessä.

Ongelmani tämän vyyhdin selvittelyssä on se,että unohdan.Muistini ja psyykkeeni ovat niin rasittuneet,että suojaavat minua muistamattomuuden mustalla aukolla.En kaiketi vaan kykene kantamaan niitä muistoja,joita tulee lähes joka päivä lisää,ja näin ollen voin vain elää hetkeä tätä koska olen unohtanut,painanut taka -alalle tapahtumat.Vaikka sattuu ne teot,sanat,epäreiluus,epäkunnioitus...yritän vain jaksaa jatkaa.Miksi?Ehkä minut on kasvatettu olemaan luovuttamatta?Miksei kukaan kertonut missä menee kohtuuden raja,jolloin voi luovuttaa kun on kokenut riittävästi pahaa?Koen loukkaavani itsekin itseäni olemalla kykenemätön äiti suojelemaan lapsiaan tältä julmuri-isäpuolelta.Kykenemätön,koska mikään mitä sanon tai teen,ei muuta hänen käytöstään tai ajattelutapaa,eikä tuo suvaitsevaisuutta lisää.

Yksi ongelma on se,että Mikko osaa käsitellä minua,tehdä seuraavassa hetkessä minun hyväkseni jotain sellaista niin kivaa,että en "kehtaa" enää alkaa kaivamaan tapahtumia,eli "riitelemään"-koska siihenhän se aina menee,minun rakentaviksi tuokioiksi toivomani hetket kun kerään voimaa niin paljon,että uskallan sen hänen kasvoilleen laukaista sanatulvana.Olen itsekkin ihan suojaton hänen pahuuttaan vastaan,joka on minusta ihan "sielullista" jos näin voi sanoa,sisäsyntyistä ajattelemattomuutta,kykenemättömyyttä kokea toisen tunteita tai ajatuksia,piittaamattomuutta niistä.Pimahdan nykyään miltei välittömästi jos hän alkaa inkuttaa asioista vastaan,kun otan epäkohdan esiin.Jos otetaan ihan kylmät faktat pöydälle keitä me olemme ihmisinä,minä ja Mikko,niin olen täysin varma,että minulla löytyy niin ammattini,sieluni,sydämeni,oikeudentuntoni sekä laajan lukemisen pohjalta muodostuneen tiedon ja taidon ansiosta realistisempi käsitys siitä,miten ihmisiä kohdellaan,miten lapsia kasvatetaan,miten opetetaan kunnioittamaan,millaisia painoarvoja annetaan asioille...nämä topicit ovat kuumia aloituksia meidän perheessä,jotka nostattavat kuumuuteni täysille hyvin nopeasti.On kamalaa puhua ihmiselle joka ei ymmärrä yhtään mitä oikein vaahtoan,enkö tajua että "pentujen ei voi antaa tehdä mitä ne lystää" ,eikä hänen tarvitse kertoa ajatuksistaan minulle,koska ne eivät kuulu minulle...Hän ei ymmärrä,että joutuu koko ajan sotajalalle kanssani,koska enhän sentään anna ilman tappelua hänen litistää lapsia ja minua,minun älyä,persoonaa,taitoja.Hän kerjää tappelua,ja minä annan sitä hänelle.Voisiko hän vaan olla tyhmä,vaikeuksia ymmärtää syy ja sen seuraus,vaikka hän itse sitä toitottaa jatkuvasti lapsille.

Sairasta tämä on,sen on nähnyt niin psykologit sairaalassa,ystäväni -ne jotka osaavat nähdä totuuden-sosiaalityöntekijä...kaikki vain hymistelevät.Vaativat minulta ratkaisua ahdistukseen asti.Enhän kai apua olisi hakenut jos yksin selviäisin?Mutta valitettavan selväksi on tullut että yksin on selvittävä,tosin-eihän kukaan voikaan minun puolesta päätöstä tehdä.Se mitä olen toivonut,on se,että joku puhuttelisi kovasanaisesti Mikkoa,ja kertoisi faktat.Että näin vaan ei voi jatkua.Ja onhan hänelle kerrottukin pari kertaa,mutta suurinosa vain hymistelee asiaa,ja antavat hänen senhetkisen mukavan persoonallisuuden hämätä-hänhän on ihan kiva isäpuoli ja niin kovin huolissaan lasten asioista.Hyväähän hän heille toivoo ja ajaa sitä hyvää,toimimmehan me samaan päämäärään,vähän vain eri tavoilla,kuuluu hänen selityksensä.Eri tavoin.Niin kovin eri tavoin,Mikkoseni.

Blogimerkinnät eivät varmasti tule aina olemaan sievää analyysiä,vaan aitoa tunnetta ja rumia sanoja-täällä sitä tapahtuu niin paljon.Toivon sydämestäni, että voisin olla ainoa ääliö maan päällä,joka on uponnut tähän suohon,mutta tiedän valitettavasti että on muitakin Mikkojen vaimoja ja avovaimoja,jotka rimpuilevat samassa verkossa.Tämä on myös tukeni heille,toivottavasti omista pohdinnoistani voisi olla jollekin toiselle apua.