Sellaista on miehen suhtautuminen asioihin.Tänään saanut olla liikekannalla,irti perheen velvotteista,paitsi illemmalla otti lapsensa mukaan käydessään kylässä.Mietin ja spekuloin valmiiksi mitä tapahtuu kun he palaavat,kun hän on pingottanut siellä kylässä näyttääkseen hyvältä isältä koska vierailihan hän esikoispoikansa kotona,ex.puolisonsa ja tämän uuden puolison,silmien alla.Kova paine varmaan näyttää että hyvin pärjätään pienten lasten kanssa.Jo ilme kertoi sen kun tulivat autolta-olin jo vastassa kun huomasin tulon,ajattelin auttaa...Hän vei pienen yläkertaan,yritti ehkä laittaa nukkumaan niine hyvineen...pikkuisella on antibioottikuuri päällä,sen ottoaika oli mennyt jo,koska Mikko ei ollut viitsinyt ajatella lasten nukkumaan menoaikaa,koska kylässä oli mukavaa.Ymmärrän toki senkin puolen,ja olihan hänen poikansa syntymäpäiväkahvit siellä tarjolla,täysi-ikäiseksi tuli nuorimies.
Ylhäällä oli kuitenkin minun iso poika vielä tietokoneella pelin kanssa,ja eihän hän voinut pitää suutaan kiinni asiasta,vaan piti alkaa märisemään siitä pojalle ja pahoittaa hänen mielensä.Tämä on niin tyypillistä,hän kävelee kaikissa asioissa ylitseni-hän ajattelee ilmeisesti ettei minun sanomisilla ole mitään merkitystä.Jos minä olen antanut lapsille luvan,hän ehättää pian kieltämään sen,töykeästi ajaa lapset pois,nappaa tv:n silmien edestä kiinni,ottaa lehdet käsistä...vain koska hän nyt ajattelee että se ei nyt vaan passaa.HÄN ajattelee niin,mutta hän ei osaa ajatella,että minullakin on aivot ja ymmärrys,jolla olen luvan antanut lapsille.Hänen mielestään minä en pidä kuria vaan annan kaiken periksi,minä näen asian niin,että hän ei salli lapsille mitään normaalia,kaikki on kiellettyä,tai ilo pilataan muuten asettamalla järjettömiä rajoja,hän haluaa varmistaa ettei kukaan nauti tilanteesta.Lopputulos:minä löysennän piuhaa samassa tahdissa kuin hän yrittää kiristää.kenen oikeus,kenen päätös loppuviimeksi on,millaista ja miten kireää kuria pidetään lapsille?Tai ei voi edes puhua kurista,nämä lapset eivät varsinaisesti ole kurin tarpeessa,lähinnä puhutaan siitä,mitä saa tehdä kotona,mita ei.Tiedän tuskallisen hyvin,että tällainen kasvatustapa on järkyttävä,mutta en voi muutakaan!En halua että lapset passivoidaan sillä,että kaikki on kiellettyä.He tuskin uskaltavat olla olohuoneessa katsomassa tv:tä,saatikka lukea lehteä olohuoneesa,koska pelkäävät varmaan että Mikko tulee ja vie lehden,tai laittaa tv:n kiinni juuri hyvän ohjelman aikana.
Mikon lempi lausahduksensa on "Aikuisilla ja lapsilla on vissi ero" "Aikuiset saavat tehdä mitä haluavat,mutta lapset tottelevat vanhempia"
Johon minun on vastattava "Niin,aikuisilla ja lapsilla on se ero,että aikuisten pitäisi jo ymmärtää,mutta lapset vasta harjoittelvat" "Ei aikuisetkaan saa tehdä mitä haluavat,aikuisen esimerkistä lapsi oppii joko tekemään oikein taikka väärin"
Ei yhtään mitään kajoa.
Hän siis kävi sen verran kotona kääntymässä ennen ryyppyreissulle lähtöä,nyt siis täysi-ikäisen poikansa kanssa,että ehti pahoittaa poikani mielen,arvostella minua,eikä uskonut kun ilmoitin että minä määrään mikä on peliaika viikonloppuna,eikä viikonloppuna tarvitse mennä nukkumaan klo 21.Ihastuttava konsertti siis tästäkin.En tiedä mistä taas sain sen ärsytyksen,että jäin siihen ongenkoukkuun ja suutuin...monesti mietin kumpi on parempi taikka pahempi,se etten reagoisi tilanteisiin yhtään mitään kun se on päällä,ja lohduttaisin myöhemmin,vaiko niin,että reagin,jolloin tulee riita päälle,mutta ainakin teen jotain...Mielestäni olen lukenut joskus erolasten tarinoita,joissa he kuvaavat tilanteita pahoiksi koska "äiti ei välittänyt mitä isäpuoli/isä sanoi/teki" Minä välitän,mutta keinoja minulla ei ole.Työkaluja moninaisiin ongelmiin olen pyytänyt,jotain saanut vaan en tähän sopivaa jakoavainta...
Hän siis lähti ylimielisesti nenä taivaaseen päin,ovesta,sanomatta mitään,niin ylpeänä,kerskaana,että oikein oksetti.Hän luuli lähtevänsä voittajana,mutta minä tiedän totuuden:hän on häviäjä,joka ei osaa pelata ihmissuhde peliä kunnioituksella toista kohtaan.
Jälkeensä hän jätti taas vihankentän,jonka siirsin välittömästi viattomiin lapsiin tiuskimalla,vaikka olin juuri heidät saanut syliini monen tunnin poissaolon jälkeen.Surullista.
Reaktioani miettien,miksi ihmeessä pillastun niin kovin,vaikka minun pitäisi tietää?Tiedänhän,mutten muista,ja toivon aina ihmettä...uskon kuitenkin ihmisistä hyvää,ja uskon jokaisen ihmisen kehitysmahdollisuuksiin-jos vain haluaa.Minun pitäisi muistaa,että Mikko ei halua.Hän ei kertakaikkiaan halua muuttaa tyyliään,vaikka olen hänelle useaan otteeseen vääntänyt rautalangasta,miten se olisi eduksi hänelle.Koko perheelle.Perheen kautta hänelle,sekä suoraan-en todellakaan usko,että moinen negatiivisuuden kantaminen voisi olla kovin terveellistä hänelle itselleenkään.Ehdotin kerran jopa sellaista,että hän opettelisi asiaa roolin kautta,että hän ottaisi roolin,jossa hän tulisi hyvin toimeen lasteni kanssa,voisi kokea onnistumista,pystyisi nähdä hyviä asioista lapsissani.Mutta se ei kiinnostanut häntä " Se sotii periaatteitani vastaan" sanoo hän.Niimpä.Olen jopa verrannut häntä tietokoneeseen,olen kertonut,että ohjelmiakin päivitetään kun ne vanhene ja niiden toiminnot käy toimimattomiksi,aivan samoin ihminen voi päivittää itseään,ajaa uusia ohjelmia sisään,ottaa uusia toimintamalleja käyttöön.Hänelle ei aukea tämä vertaus.Toisinaan olen aivan ymmälläni,millaisena eliönä hän näkee ihmisen,koska hän ei usko,että ihminen on kehittyvä ja oppiva olento.Tai ainakin teoriassa.Todistusaineisto tosin alkaa puhua toista kieltä.
Tätä perhe-elämää leimaa jäykkyys.Lapset eivät näy kuvioissa mukana kun hän on paikalla,he kysyvät "Milloin Mikko tulee kotiin",eikä missään hyvässä mielessä, "Tuleeko Mikko mukaan?" kun olen lähdössä jonkun lapsen kanssa kauppaan.Ei tule,ei,sanon,ja lapsi on silminnähden huojentunut.Kun hän tulee töistä,lapset kaikkoavat soppiinsa,ja jos joku onneton onkin jäänyt keittiöön lukemaan lehteä,saa hän todennäköisesti lähtöpassit saatesanoin "pois siitä pöydältä makaamasta".Yritän olla ylirento,jotta kompensoisin jäykkää tunnelmaa,olen iloinen,jutustelen turhanpäiväistä,ja katson samalla että lapset pääsevät liukenemaan ennekuin Mikko kiinnittää enempää huomiota heihin.Minä yleensä sanon pienillekkin lapsille kun alkaa olla aika jolloin Mikko tulee kotiin,että siivotkaa leikit olohuoneen lattialta koska iskä tulee kohta ja iskä saattaa suuttua heti jos on lelut levällään.Hän on muka siisti ja tarkka ihminen,mutta niin vaan hänenkin sotkujaan saa siivota-ei hän sitä ikinä myönnä kylläkään....hänhän on lähes täydellinen,ja hänen opettavaisia neuvojaan pitää kuunnella silmä ja korva tarkkana.Itse hänen ei tarvitsi niiden mukaan toimia,koska Aikuisilla ja lapsillahan oli se ero.
Poika halusi tänään leipoa.Mies kettuili siitäkin,kävi vielä perässä keittiössä uhoamassa,että jos ei keittiö ole samassa kunnossa kun nyt niin...mitähän se tällä kertaa olikaan?Tämä tarkoitti siis sotkemista.Ei voi leipoa,koska hän sotkee,eikä tietenkään älyä siivota jälkiään.Tämä älyn mukaan vetäminen tilanteessa kuin tilanteessa,onkin päivän juttu...Hän käyttää sanontoja "kun ei ole päässä kaikki kohdallaan",tarkoittaen poikiani,jotka ovat erityislapsia."Ei ole älyä päässä" on toinen lempilausahdus.Sanonko minä,kenellä tässä ei ole älyä päässä.
Saimme kolme pellillistä korvapuusteja pojan tekemänä tänään,ja olivatkin aivan ihania pullia!pari päivää sitten hän leipoi marjapiirakan,tämä poika.Kaikki tämä on myrkkyä Mikolle,koska hän ei kykenen näkemään,että hänen inhoamansa lapsi osaa oikeasti,on taitava,ja että minä vielä hehkutan ja kehun häntä!!Koska kehuahan hän ei voi,omia pieniäkään ei osaa oma-alotteisesti kehua,joudun kertomaan ja tuomaan tilanteen ihan luo että "hei,katsoppa miten hienosti tämä ja tämä osaa tällaisen asian,eikö olekkin upea,taputa vaikka vähän ja sano että on hieno kun hän näyttää sitä sulle...." Omien lastensa kohdalla oppi menee perille suhteellisen helposti.Onko kyse:
- tahdosta?
- taidosta?
- asenteesta?
- sairaudesta?
ERO: olen useasti,todella useasti puhunut erosta.Hän suhtautuu siihen kuin kostoon,luulee että se olisi kosto.
Selitän(taas kuin lapselle) että se olis hänenkin itsensä kannalta mukavampi vaihtoehto,hänen elämästään poistuisivat häntä selkeästi rasittavat minun lapset,hänellä olisi töiden jälken vain omaa aikaa-ehkä hän joskus ottaisi pieniä lapsia luokseen viikollakin- ....Näen asian niin,että siitä hyötyisi molemmat.Edelleen haluaisin uskoa,että hän ei tee tahallaan näitä asioita(kyllä,se on oma valinta miten kohtelee muita ihmisiä) vaan hän ei vaan osaa käsitellä niitä,ja hänen arvomaailma ei tue orientoitumista niihin kuten minulla.Ehkä se siis on tahdon asia?Ehkä hänkin on tullut siihen tulokseen,etei hän sittenkään halua perhe-elämää!?Minä en edes loukkaantuisi siitä,sehän olisi hienoa jos hän kerrankin sanoisi oikeasti mitä ajattelee-minä en todellakaan ole ajatusten lukija.
----laitoin sitten muutamat utlenkatkuiset tekstit perään sen jälkeen kun hän lähti.Naurettavaa,lapsellista ja ennen kaikkea turhaa.Pahaa mieltä sain vain minä itse,sillä hänhän ei piittaa.
Huokaus.Millainenkohan päivä huomisesta tulee?Ja ensi viikosta,jolloin hän on lomalla-kotona :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti