Haa,se jatkuu sittenkin

elämä nimittäin!
Tuossa oli alussa pari viikkoa aika surkeaa aikaa kun katselin Mikon muuttoa,ja tavaroiden viemisiä.Totaalinen murtuminen tapahtui,kun vein meidän isoimman tytön hänen luo ensimmäistä kertaa,ja näin talon,ymmärsin että täällä hän nyt tosiaan asuu.Pari päivää oli siinä todella matalaa fiilistä,ja pelästyin itsekkin,joudunko taas siihen erokoomaan,kuten viimeksikin...mutta onneksi minulla oli juuri siinä hetkessä hurjasti kannustusjoukkoja,jotka silmät ja suun täydeltä kertoivay minulle Elämää,potkivat persiille ja näin kannustivat minut uuteen nousuun.

Se Uusi Nousu,se on tuntunut tavattoman hyvälle!! Oikeastaan tällä viikolla havahduin siihen,kuinka paljon hyvää energiaa onkaan vapautunut,ja kuinka paljon iloisemmaksi ja aikaan saavemmaksi itseni tunnen ja OLEN!En kaipaa entistä,ja tämä on Taivaan Tosi! Enkaipaa oikeastaan enää edes Mikkoa,olin kai tehnyt jo kovin perustavaa laatua olleen työn ennen tätä fyysistä eroa,eronnut henkisesti hänestä jo ajat sitten,koskei meillä perheenä koskaan ollut sitä sidettä...

Minulle kerrottiin TuntemattomastaTaivaasta,mutta kauan halusin vain jäädä Tuttuun Helvettiini olemaan,koska se pahuus oli vienyt voimat ja kiinnittänyt minut liisterillä sinne pimeyteen.En yritä edes vähätellä,irtiotto oli todella raskas ja vaikea,mutta tämä Taivas,tämä on sen arvoista! Uuden Elämän nousu,puhtaat energiat,se kuinka kuulen itseäni...kaikki oli sen arvoista!!!!!!

Isoin tyttömme on reagoinut aika paljon,mikä olikin odotettavaa,hänellähän on läheisimmät suhteet isäänsä.Häntä ei meinaa saada toimimaan missään kohtaa,vänkyttää vastaan.Minä napakkana vastassa...ei voi lässähtää tyttökään,ei me voida antaa Mikon enää vaikuttaa!

Eilen Mikko soitteli humalassa tänne,menin ihan lukkoon taas ja kiusaannuin,en vaan osaa humalaisten kanssa jutella :( eikä kai tarviikkaan? Illalla oli tullut vielä viesti "ihmeellisen hiljaista täällä"...ah kas kummaa,eikö yksinelävän asunossa olekkin nyt ihana hiljaista,ei ole lasten melua eikä kukaan sotke,et voi ketään syyttää,vain itseäsi! Nauti,minäkin nautin-ilman sinua!

Tämä blogi kaiketi hiljenee pikku hiljaa.Olen työni tehnyt,ja siitä palkaksi saanut,paljon kaunista hyvää ja seinälle kulta raamit :)

Ihania asioita suunnittelen,katse tulevaan...koti on siivottu monesta kohtaa irti vanhoista energioista,ja uudistettu tekstiilein.Tämä koti ei ole enää meidän entinen yhteinen koti ,se on nyt minun ja lasten koti!
*******************************************************************************

ps.edellisessä blogikappaleessa viitattu sairaalakeikka peruuntui siltä osin,että kävin siellä,mutta huomattiin etten tarviikkaan mitään toimenpidettä :)
joten salaisuuden paljastan nyt:Toukka elää,ja jos kaikki menee edelleen hyvin,laskeutumispäiväksi arvioitu 14.10.

se on alkanut

menetys.
Mikko on tänään vienyt pientä tavaraa uuteen kotiinsa.Olen aika sanattomana seurannut tapahtumaa.Eilen yritin puhua taas,siitä kuinka "turhaa" tämä kumminkin on..ei ole tarvinnut erota edes,kun tiedän,että onhan minulla tunteet häntä kohtaan.Se Mikko joka on minulle ihana huomaavainen,sen olen taas nähnyt viime päivät.Vaikka on hän osannut lapsillekkin märistä,ei sen puoleen.

Kiitos A..... olen saanut välittäjän kautta viestiäsi,ja en voi muuta sanoa,kuin että oikeassa olet.Näet tämän jutun sisään.Vaan millä saa käännettyä ymmärryksen?Siksi niin toivotonta.Toivon silti,että erossa asuminen näyttää jonkinlaisia mittasuhteita-tai sitten ei?

Tälle päivälle kasaantui paljon murhetta.Minä ja 3 ja 6veet olemme kipeänä,kuumeessa.Lisäksi sain itse uutisia,jotka vievät minut sairaalaan ensi viikolla :(
Kolme erittäin ikävää asiaa,ja minä haluaisin valua hiekkana lautalattian rakoon(jos sellainen olisi) ja hävitä.

Liikaa luopumista.onko minun tehtävä antaa pois sitä,mitä minulla on,jotta voisin olla onnellinen?
Milloin minä SAAN jotain?vai enkä vaan tajua kun olen saanut?
Monet ihmiset tukevat minua sanoin,mutta vaikka se hyvälle tuntuukin,ei se auta :(
Ei niistä ole tullut niitä enkelin siipiä minua kantamaan,vaan ajatuksissani se pitää tehdä,ottaa vähän painoa harteilta.

Ohi.
Kaikki on pian ohi,viimeiset kommentit kirjan loppuun,ja sitten-piste.
En halua aloittaa uutta kirjaa,koska en tidä mikä sen aihe olisi.En halua kirjoittaa suruani,vain tänne.Tämä olkoon surupussini,kyynelten kehto,ja hautausmaa.

Ilo.
Ehkä se taas tulee takaisin.vaikka Rakkaus on nyt mennyt.

Tyhjä-se minä olen.

eilen vasta tajusin

ettei Mikko oo uhkaillut tai käyttäytynyt väkivaltaisesti viime viikon jälkeen,syy lienee poliisin soitto...en tiedä onko käynyt jo lausumansa antamassa...mutta sen sijaan kaamea haukkuminen on vallannut talon.Joka mutkassa simputtaa isointa poikaa,ja haukkuu.Eilenkin...muut saivat katsoa Simpsonit,mutta tälle pojalle jäkätti mäkätti ja kielsi,oli tosi kurjaa kuunneltavaa taas kerran.

Omat tunnetilat vaihtelee,edelleen.Vähän helpottanut se,ettei täällä olla ihan mykkäkoulussa enää,Mikko on vapautunut kun sai asuntoasian hoidettua,ja muuttanee pian.Tavallaan kun täällä on niin tavallista taas,ei osaa kuitenkaan ajatella että SE tapahtuu.Eilen illalla selkää särki nukkumaan käydessä tosi ilkeästi,pyysin Mikkoa hieromaan.Ennen kuin pyysin,tunsin valtavan pahaa oloa siitä,että kohta ei ole edes ketään ketä voi pyytää,ja ajattelin alkaa jo opetella vaan kestämään selkäsäryt ja muut ilman hierontaa,mutta pyysin kumminkin,ja hän hieroi.Siitäkin tuli kauhean paha mieli...mistäpä ei tulis.

Tänään Kelassa kävin muiden asioiden puitteissa,samalla kysyin,mitä kaikkea pitää sinne sitten toimittaa kun Mikko muuttaa pois.Sain taas lappusia ja palautuskuoren,siitähän se elämä sitten taas alkaa suttaantumaankin...

Jokuhan voi uskoo näin.mä en.
Tuntuu että suuntana on vaan alamäki.Tai ehkä tää on nyt se hissiuni taas mitä oon vuosikauden nähnyt silloin tällöin.Hissi alkaa holtittomasti syöksyä kohti pohjakerrosta.Kuvittelen kun kerrokset vilistää,millainen pamaus tulee,selviääkö siitä hengissä....sydän hakkaa,odotan mille tuntuu kun paiskautuu hissin kattoon,seinään,odotan mille tuntuu kun kuolee.
Ja sitten herään.

rewerse

Ihmettelen ,miksi Mikko viitsii enää stressata,tai puuttua,esim tämän perheen viikkosiivoukseen?Minulla ei ole ollut viikko tolkulla voimia panostaa siihen,joten en ole niin hanakasti lapsiakaan vaatinut siihen.Mutta tämähän on hyvä aihe v**lla lapsille.
Perjantaina iso poika tuli "myöhässä" kotiin taas...olemme sopineet että 21.30 pitää olla kotona...soitin 10 yli ja muistutin,lähti heti kotiin,mutta meni kumminkin puoli tuntia matkaan.Olin taas nukuttamassa pieniä kun hän tuli.Heti alkoi haukkuminen,v***lu,ja käsky painua hammaspesulle ilman iltapalaa.No poikahan tietää sen jo vanhastaan,ettei äiti sellaista hyväksy,joten piti puolensa ja meni syömään,vaikka Mikko räksytti hurtan lailla vieressä,ja haukkui ja haukkui,apinaksi,idiootiksi,nulikaksi..ja mitähän vielä.Kuusivee oli hereillä vielä makkarissa jossa olimme,sanoin että käytkö huutamassa iskälle,että nyt kannattaa lopettaa jo.Hän yritti pari kertaa,mutta tuskin Mikko edes kuuli.Mutta lopetti sitten.Olin todella pettynyt,ajattelin ettei hän viitsisi enää,eihän asia hänelle kuulu ikäänkuin "enää",koska päätökset on tehty,hän on vastaanottanut asunnon,ja odotan vain milloin hän muuttaa....

Olen yrittänyt puhua taas pikku väleissä käytännön asioista,koska olen huomannut ettei hän oma-alotteisesti alkaisi keskustelua.Olen kysynyt,haluaako hän jotain huonekaluja mukaansa,mitä astioita..totesin että hänen pitää ottaa lapsille lelujakin,ei niitäkään aleta kuljettamaan edes takas...olen puhunut lasten käytännönasioista siellä päässä,petailen asioita näin pikku hiljaa hänelle,aika vaisusti vastailee,liekö itse vielä niitä miettinyt.

Samaten tänään puhuin asian loppuun,jota aloitin tässä hiljattain,eli nämä vkl-tapaamiset sitten.Nyt voipi olla,että kuulostan mustasukkaiselle ja itsekkäälle(no voin ollakkin) mutta sanoin Mikolle,että kun on lapsiviikonloppu,hän on VAIN lasten kanssa.Riippumatta vaikka olisi jo löytänyt uuden suhteen tai mitä vaan,hänhän ei tunnetusti voi olla ilman suhdetta kauaa...Lisäksi tietenkin alkoholiton viikonloppu täytyy olla jne.Sanoin,että en epäröi estää tapaamisia,mikäli kuulen näitä asioita loukatun.Lapset kumminkin aika auliisti kertovat.
Haluan,että lapset saavat isänsä ihan kokonaan silloin kun ovat hänen luonaan,sen Mikko on heille velkaa.He saattavat saada täysiaikaisen isän viikonloppuina,joilla on aikaa vain heille-tuskin yhden hengen taloudessa kotitöitäkään on niin kamalasti...Tuuminkin,että hän voi simuloida minun arkipäiviäni aina viikonloppuisin,pukemalla lapset ulkovaatteisiin asti kello yhdeksäksi,ollen ulkona tunnin ja sama kello 13 aikaan,eli viennit ja tuonnit eskarista :) Ja lisäksi voi tehdä kotitöitä sen mitä ehtii lasten hoidolta ja vahtimiselta.SITTEN voi alkaa miettiä,kuinka paljon siinä ehtiikään maata koneella kuten hän nimittää minun kotona oloa.

Olen nyt ryhdistäytynyt siitä ke-to fiiliksistä.Kävin perjantaina ystäväni kanssa syömässä ja parantamassa maailmaa.Oli ihanaa,eikä olo ollut sinä aikana kertaakaan surkea.Mutta odotan vain päivää kun hän ilmoittaa olevan muuttopäivä-sitähän ei voi tietenkään minulle etukäteen kertoa,kun "ei sulle voi kaikkea kertoa" vaikka siis mitä ilmeisimmin tämä ero koskee minuakin.
Hmph.

Omat fiilikset? On ponneton olo,tällä hetkellä alkaa taas tuntua että voisi vaikka alkaa itkettämäänkin jos ajattelisi asioita.Pelkään ajatella aikaa "sitten kun Mikko ei enää tule kotiin".Pelkään että huudan kurkku suorana tuskaa siitä,että menetin kaiken,ja olen yksin.Lopun elämää kaiketi.Kuusi lasta on kaiketi aika tehokas suojamuuri miehiä vastaan.Ja panokset on kovat.En voi tehdä virheliikettä enää.Isoimmat lapset ovat jo menettäneet biologisen isänsä,saaneet huonon kokemuksen isäpuolesta ja menettäneet tämänkin (mikä ehkä kuitenkin hyvä menetys) Pienillä lapsilla on isä,ainakin tämän oletuksen mukaan,että Mikko todella pitää yhteyttä heihin,tapaa viikollakin..(tämähän olisi minulle etu jopa) Mutta kaikki on niin auki vielä.Mutta sen tiedän.Kukaan ei ole minua lohduttamassa,jos itken,itken yksin ja revin rintani auki sydämen valuessa märkänä länttinä ulos.

Milloin kerromme lapsille?
Emme kai kerro.Minä kerron.Eilen kävimme kaupassa,pienet ja minä,siinä kaupunginosassa jonne Mikko muuttaa.Kerroin heille,että tänne jonnekkin iskä muuttaa,ja tämä tulee olemaan hänen lähikauppa,niinkuin meillä on meidän oma lähikauppa..

Tänään 3vee ja 6vee leikkivät yhdessä.Keskustelu meni jossain kohdin näin."haluatko asua äidin vai isän luona" "mä haluan ainakin äidin" "äiti,sun kulta oon",huikkaa mulle.
Tulee niin surku,mutta onni että he leikkivät asiaa.Meillä ei tosin ole puhuttu kumman luona,sellvää että minun luona,jostain se kumminkin tulee-ehkä he mieltävät senkin että puhutaan viikonlopuista ja iskän luona nukkumisesta,että asuu siellä.Sikis sanoinkin Mikolle,että hänen kannattaa panostaa siihen,että lapsilla on "omaa" siellä,ehdotin esim kerrossängyn hankintaa.Olisi omaPAIKKA ei olisi vain kylässä iskällä.

Voi mitähän tästä vielä tuleekaan.
Kauhulla odottaen.

tätähän mä halusin,mutta...

tänään sain kuulla,että Mikko menee huomenna katsomaan asuntoa,joka on heti vapaa muutettavaksi.Eli kaikki tulee nyt todella nopeasti,kai.Olo on sanoinkuvaamattoman surullinen vaikka tätähän mä oon koko ajan ajanut takaa,"halunnut"...

Ei ei,en mä halunnut tätä ole,vaan halunnut että tää perhe voisi toimia yhdessä.Tämä on todella suuri pettymys,en muistanutkaan aiemmasta kerrasta,miten suuri ja totaalinen pettymys se onkaan.Tässä on piste,johon kaivan haudan,ja johon lasken perheemme yhteisen ajan,parisuhteen.Kaikki tuntuu pysähtyvän,kuten haudan äärellä aina tuntuu.Joitakin hetkiä tuntuu siinä haudan äärellä seisoessa,ettei millään ole mitään väliä,haluisi vaan lyyhistyä haudalle itkemään menetystä.Eikä menetystä yhtään helpota se,että se oli "odotettavissa".

Puhuimme vähän siitä,miten Mikko on suunnitellut lapsia tapaavansa,ja se kuulosti ihan hyvälle.Mutta miten sydäntä särkeekään jo valmiiksi ajatella omia pikku tenavia hänen luonaan,niin etten voi nähdä niitä iloisia hetkiä lapsi ja isä,jotka ovat olleet yksiä pieniä ilon aiheita.Nähdä iloinen ilme pienimmällä kun hän on päässyt isän syliin peuhaamaan....

Ei ei.Aina on valittava ja luovuttava.Kaikkea ei voi saada kerralla.
Minä ikään kuin hahmottelen mielessäni muistolausetta tälle haudalle,näihin hautajaisiin.Haluaisin sanoa jotain kaunista,koska aina kun muistelee jotain mennyttä asiaa tai ihmistäkin,muistot saa ohuet kultaiset reunat.
Siksi muistot on kauniita,ja niin niiden kuuluukin olla.
Siksi muistot sattuu,koska ne on kauniita.

Jollain lailla NYT alkaa taas uusi elämä.
Olisin toivonut sen alkavan enemmänkin liput liehuen,mutta tähän on nyt tyytyminen.
Tunnen sen jo nyt nahoissani,että vielä monet kerrat kasvot vääntyy itkuun,enkä tiedä miten selviän taas siitä.Valitettavasti ikävään ei ole lääkettä,se vaan hiipuu ajan kanssa ja niin kauan on vaan kestettävä.

En olisi uskonut että tuntuu näin pahalle.
Muuttopäivä tuntuu varmaan äärimmäisen tuskalliselle

2.3 Voimalause

Saan kaiken sen, mitä todella tarvitsen ja haluan elämässäni.

-tähän haluan nyt uskoa,kuin hukkuva oljenkorteen.

periksi ei anna,ei...

Huokaus.
Luulisi olleen ihan selkeä tiedotus,kun Käräjäoikeudelta tuli kirjelmä haetusta erosta jne.Mutta eihän Mikon ylpeys anna periksi sen mennä niin,että hänet jätetään,eihän se mennyt niin edellisessäkään suhteessa...Avovaimon suhde joka oli seurausta Mikon kylmyydeltä,oli kumminkin taas toisen osapuoel nsyy,ja samaa lausetta hän käytti siitäkin: "Tuli kuppi täyteen"-tämän sain itsekkin kuulla tässä hiljan.Että minä ja lapset viemme hänen terveyden.
Okei,katsontalantahan se on tuokin,ja uskon sen olevan turhauttavaa,kun häntä ei ehdoitta totellakaan!
Eilen hän suurieleisesti kiikutti sormukseni,joita en ole pitänyt ainakaan 2 vuoteen,keittiön pöydälle,ja ilmoitti "Näillä ei ole enään mitään tekoa" Nauroin.Kysyin,luuliko hän etten tiennyt,minähän olin sitä eroa hakenut hänestä?Mutta ylpeys,oi ylpeys,ja niin edelleen.Toivoton tapaus.
Eilinen ap meni kumminkin tavallaan kivoissa merkeissä.Mikko viimein kokosi tyttärelleen noin 2vk sitten ostamani nuken sängyn,jota tyttö oli ehtinyt pyytää sen 2 viikkoa-iskä,MILLOIN sä kasaat tän sängyn? No ilmeisesti ei enää kehdannut olla tekemättä kun tyttö ensin tuli minulle puhumaan,ettei iskä kasaa sitä,ja minä sanoin niin että Mikkokin kuuli,että mene NYT pyytämään,iskä VARMAAN kasaa sen nyt.
Joten kun hän aamupäivällä lähti muuttamaan siskoaan,ja minä jäin kuorimaan muussiperunoita,itkin.En tiedä oikeastaan mikis,kaikki tuntui vaan niin "normaalille" sen hetken,että odotin jopa että Mikko olisi huutanut heipat minullekkin.

Illalla kun hän tuli takaisin,olimme saunassa.Isoin poikani oli koneella,jostapa Mikko sai heti syyn alkaa ärjymään.Ja vielä kun poika kehtasi tulla kysymään saunaan minulta,mitä tekee kun eräs henkilö haluaa perustaa jaettavan kansion mesen kautta kanssani....voi mikä synti,siis kysyä! =D
No sitten lähti pikkupoika saunasta ja kylpytakin vyötä ei löytynyt.Iso poika oli pelin lumoissa eikä edes kuullut mitä hänelle puhutaan,joten kun Mikko oli pyytänyt kai sitä vyötä katsomaan vintin päältä,eikä ollut katsonut,niin oli sanonut jo etukäteen et hän huitaisee sillä poikaa josse löytyy vierestä,ja niimpä oli sitten tehnyt,kylpytakin vyöllä huitaissut kasvoihin,ja silmäänhä tuo oli osunut,silmään kun se on auki,ja tuntuu erittäin pahalle kun silmään kosketaan :( Poika sai kauheat hepulit,ja niin sain minäkin! En viitsi edes analysoida tätä tilannetta,se vaan on jotenkin niin tyypillistä Mikkoa.Pojan sain rauhoittumaan kun pyysin saunaan kanssani ja hieroin niskaansa,puhuttiin.

Illemmalla iso likka oli vuorostaan koneella.Tämä kuusivee sitten pörräsi siinä ympärillä,vaikka häntäkin oli kielletty miljoonasti siitä,jos joku ei halua että on takapiruja,niin ei saa olla.Iso likka lopulta tönäisi pienempää takanaan,joka lennähti oveapäin,ja siitäpä tietenkin iso huuto.Minäkin toruin isoa likkaa-ja toruin pienempää.Molemmat oli väärin tehneet!!!!Mutta Mikkopa siitä lennähtää yläkertaan salamana,napsauttaa tietokoneen sulki ja repii vielä hiirenkin irti,iso tyttö pakenee huoneeseensa,yrittää pitää ovea kiinni ettei Mikko pääse.Mikko haluis kuulema puhua,minä huudan ettei voi mennä väkisin puhumaan ja tuollalailla raivona.Tyttö oli peloissaan,kertoi että pelotti että Mikko saa oven auki,oli ollut lonkollaan jo noin 30 cm,mutta joko Mikko luovutti koska huusin sille,tai tyttö sai pidettyä pintansa.Voin vain kuvitella pelon määrää siinä hetkessä.

Mikon reaktio oli taas tuttu,ovet paukkuen tupakalle.Voi voi kun häntä ei totella yhtään.Voi voi.Illalla terapiointia tytöllekkin,ja lopulta katsoimme viisufinaalin hyvillä mielin,ja Mikkokin siinä mölisi kommenttejaan,mutta taas näki että suuttui kun emme oikeen kuunnelleet hänen juttujaan.

Ensi viikollahan sieltä poliisista soitetaan.Vähän mietityttää mitä siitä mahtaa syntyä...kuinka kiukkuinen Mikko on,juoko,onko päällekäyvä?
Muutaman kerran on tehnyt mieli laittaa jollekkin viesti,että jos en huomenna enää vastaa viestiin,olen kuollut,voitko tarkistaa asian.Toivon että ihmiset muistaa tämän blogin jos meille joskus jotain tapahtuisi.
Isoin poika on sanonut että hän miettii jskus,herääkö aamulla hengissä.Ja sanoi että häntä pelottaa joskus syödä Mikon laittamaa ruokaa,koska ei voi tietää vaikka hän olisi myrkyttänyt sitä.Kieltämättä joskus mietin samoja asioita.Tiistaina kun tulimme kotiin,Mikko laittoi ranskanperunoita uuniin.Siis oma-alotteisesti,vaikka oli saanut kirjelmän...silloin mietin,tosissaan.Mutta ajattelin,että ei kai hän niin kamala voi olla,että tekisi sen myös omille pienilleenkin???Sen ymmärtäisin että minä ja isot lapset...huh.ei kannata ehkä miettiä edes.Mutta jos...niin ei tarvi lehdessä lukea,että tuli yllätyksenä ;)

Puheväleistä sen verran puhuin tuossa yhtenä iltana,että olisi suotavaa että voitaisi ihan asiallisesti jutella lasten asioista,ettei tarvisi pitkin sossuja ja perheneuvoloita juosta sovitteluissa,mutta hän ei vastannut taaskaan mitään.Voihan se olla,että selvyyden nimissä se on kuitenkin parasta.Hänen puheet esim vanhemmalle tyttärellemme on sitä luokkaa,että mietityttää.Tyttö kysyi voiko hän sitten mennä iskän luo kylään joskus.Minä sanoin että voi mennä silloin kun se iskälle sopii,johon Mikko sanoo"se on äidistäsi kiinni,antaako hän teidän tulla".Olin taas että PLOP,mutta onhan tuossa osa tottakin-enhän heitä epävakaisiin oloihin päästäkkään,mutta toivon että tilanteet on hyvät,että lapset voi vierailla siellä.Sitten muutama kivas sanan vaihto,jossa Mikko sanoi että "kyllä hän niitä(lapsia) tulee hakemaan vaikka viikolla".Sehän olisikin mainiota,mutta enpäs nyt viitsi liputtaa senkään puolesta.

juna jyskyttää

kohti seuraavaa asemaa.
Järkyttynyt tunnelma kesti muutaman päivän tuon edellisen uhkailun jälkeen.Perjantaina 22.pv posti toi Mikolle käräjäoikeudelta postia.Piilotin sen laukkuni,ja annoin vasta lauantaina kun lähdimme "lomalle" lasten kanssa.Minkään laista kommenttia ei kuulunut asiasta koko aikana,eli lauantaista tiistaihin,kunnes tulimme kotiin.Päätin kumminkin kaivaa verta nenästäni,ja kysyä Mikolta,millaisin fiiliksin otti tiedon vastaan.Kysyin,onko hän helpottunut,että minä tein sen...ON,hän on helpottunut,koska hän ei olisi toistamiseen sitä hakemut(laittoi 2005 asian vireille-miksiköhän?) ja koska HÄNELLÄ on kuppi täynnä meitä,ja sitä että minä annan lasten tehdä mitä haluavat enkä pidä säännöistä kiinni jne.Että hänen pitää ajatella omaa terveyttään kun se menee kuulema tällaisessa huushollissa.
Kylläpä olin taas yllättynyt,vaikken kyllä oikeastaan odottanut mitään älykkäämpääkään kommenttia.Muutama asia siinä vielä puhuttiin,siis minä kysyin ja hän ilmoitti ettei häntä huvita puhua nyt,eikä ehkä koskaan näistä asioista.Mutta sain pahoitettua mieleni niin,että itkin siinä yöllä ja tunsin todella taas olevani aivottomin olento koko maailmassa.Tuntui aivan sille,että hän olisi halveksinut minua koko tämän 7 vuoden yhdessäasumisen edestä.

Seuraavana päivänä alkoi tulla ystävällismielisiä tekstiviestejä,ja olin taas ihan hoona.Äitini kommentoi,että nyt sitten yrittää olla kaveria kuitenkin.Huokaus.

Tiistaina matkalla kotiin,oli aikaa miettiä juttuja.Pyöritellä asioita,ja vastata äänettömästi muutamiin kysymyksiin,joita minulle heitelty tässä viikkojen kuluessa.
Voisiko minun ja Mikon välit vielä parantua-voisimmeko välttää eroa?
-en usko.Se vaatisi Mikolta HÄNEN ongelmansa hyväksymistä,myöntämistä ja asiaan avun hakemista,mutta hänellähän ei ole mitään ongelmaa,eikä hänen käytöksessä mitään sanottavaa,joten miksipä sitä apuakaan/terapiaa etsisi?
Lisäksi,vaikka sellainen Taivainen Ihme sattuisi,että hän hurahtaisi ymmärtämään itseään ja hakeutuisi hoitoon,"paranisi"/oppisi säätelemään itseään,minä en voisi koskaan luottaa häneen silti.En voisi luottaa etei hän taas pian sivalla samoilla sanoilla ja loukkauksilla minua ja lapsia.Ei,ei sellaista mahdollisuutta voi yksinkertaisesti antaa.Mahdollisuudet on käytetty,loppuun kulutettu ja sillä hyvä.
Nähtäväksi jää millä aukataululla hän on muuttamassa.Omien sanojen mukaan hän hakee lainaa takuuvuokraan,ja sitten hakee asuntoa...Mielenkiinnolla myös odotan mitä hän vastaa käräjäoikeuden kirjeeseen,nehän tulevat sitten tiedoksi minulle,suoraanhan mistään ei voi puhua!

Onneksi minulla on ensi viikolla perheneuvolan aika,pääsen taas purkamaan viimeisimmät jutut sinne,ja saamaan ehkä uusia näkemyksiä,ja voimia.

Itseä on riivannut viimeiset viikot väsymys ja kauhea närästys,joka alkoi saada tuossa viikonloppuna jo kauhistuttavat mittasuhteet,nyt taas helpompaa.Toivottavasti en sairastu tämän tuoksinassa nyt itse.

Ainiin,tänä aamunahan kävimme ison pojan kanssa poliisilaitoksella antamassa lausuntomme ennen joulua sattuneesta.Ensi viikolla soittaa kuulema Mikolle,ja häntäkin pyydetään antamaan lausunto.
Polliisi-setä kertoi,että aina kun on alle 15 vuotiaaseen kohdistuvasta kyse,asia menee syyttäjälle,yli 15 vuotiaan asia on asinaomistajarikos,tai jotenkin noin.Joten ymmärsin että syyttäjälle menee nämä 3 tapausta,alkaen viime kesästä siis.Ja kun kysyttiin,vaadinko rangaistusta,sanoin että vaadin.Olkoon sitten vaikka sakkoja,mutta hänkin voisi tuntea nahoissaan,että vääryyksistä joutuu-ainakin joskus-maksamaan!