lapsiani puolustan viimeiseen hengen vetoon

vaikka he olisivat vääryyttäkin tehnyt.Se hoidettakoon äidinrakkaudella,joka tosin toisinaan alkaa murtuilemaan ja kokemaan epäillyksi asettelua,koska sen voima ei näemmä aina sittenkään riitä.
Rakastan aarteitani vaikka torun,syyttäen sanani asetan jos pahuuttaan tehneet.Mutta en anna rakkaudettoman olion käydä siihen väliin.
Viikonlopusta asti ollut vaikeuksia parin lapsen suhteen,väkivaltaa kuvioissa,tänään jatkui asian puiminen ja tuli vain lisää harmia :( Taas tyhmyyttäni Mikollekkin kerroin asiaa,ajattelin olla avoin koska olin melkoisen järkyttynyt tapahtumista.
Sain lapseni tulemaan kotiin tekstiviestin ja soiton jälkeen,lupasin ettei täällä ole mitään pahaa hänellä edessään.Mutta Mikkohan alkoi heti meuhkaamaan että hän ottaa lapsen puhutteluut.Varoitin tekemästä mitään,sanoin että minä edelleenkin hoidan tätä asiaa,mutta kuulin jälleen kerran kun olin pieniä nukuttamassa,kun Mikko meni poikien huoneeseen ja matalalla äänellä(jotta en kuulisi sanoja) puhui-uhkaavaan sävyyn.Taisin huutaa että painu nyt hel***iin sieltä,mutta ei hän usko!Hän mieluummin aloittaa saakelinmoisen huutokonsertin puolustaakseen tekoaan,kuin uskoo.
Ja minä puolustan lapsia.
Tuntuu vaan niin älyttömän hullulle joutua puolustamaan heitä omassa kodissaan.

Olen saanut ihanan virtuaaliystävän joka on kokenut tätä samaa paskaa ja päässyt irti tekijästä.Hän on auttanut avaamaan minulle tiedonjyväsiä ja ymmärrystä tästä kaikesta-hän ikäänkuin nimeää asioita joita joudun kokemaan.Tietenkin on surullista että "meitä" on muitakin,mutta olen onnellinen että minulla on nyt tällainen tukihenkilö,vaikka itsekin vasta "vapautunut" ja kokoaa elämää uusiksi.

Tämä blogikappale on ollut kirjoituksen alla jo muutaman päivän,en vaan ole saanut koottua ajatuksia yhteen...Eilen lähdin kauppaan kahden isoimman sekä kuopuksien kanssa,koska Mikon makaaminen tietokoneella näytti sille,ettei hänellä ole innostusta hoitaa kuopusta,joka vaati huomiota juuri sillä hetkellä valtavasti kun olin lähdössä kauppaan.Mikkohan ei kuulema enää käy kaupassa,koska minä annan lasten syödä mitä vaan,siis mitä vaan ruokaa,kaapeista.Viimeisin tappelu tuli tomaatista,juuri sinä iltana kun esikko tuli ensimäistä kertaa reilusti myöhässä kotiin.Patistin hänet syömään,vaikka Mikon mielestä jos tulee myöhässä kotiin,ei ansaitse ruokaa.No minä sanoin että menee syömään vaan.Hän kauniisti kysyi saako tomaatteja ottaa,johon Mikko äyskäisi heti että ei,ja minä sanoin että kaikki mitä kaapista löytyy on syötävää.Aiheestahan kinastellaan jatkuvasti.Homma menee näin:Mikko ei annan syödä jotain ruokaa kaapista sillä perusteella ettei heti kaikkea hyvää syödä...lopulta tilanne on se,että saan heittää mädäisiä ja homehtuneita tuotteita bioon,koska niitä ei ole saanut syödä.Olen tästä mesonut eräänkin kerran,ja sanonut,että niin kauan kuin ruoka ostetaan minun rahoitani,niin lapset saavat syödä niin paljon kuin haluavat!Totuushan on,että Mikon alaisuudessa täällä,lapset eivät saa edes vatsaansa täyteen ruokaa koska hän on aina huutamassa ahnetta ja kyttäämässä vieressä kun lapset ottavat ruokaansa ja syövät.Sitten hän huutaa heille kun ruokailu kestää kauan.Enpä yhtään ihmettele,jos joku tuijottaa ja mulkoilee sinua koko ajan ja kommentoi syömisestäsi negatiiviseen sävyyn,ettei ruoka tarttuisi kurkkuun kiinni :( Ruokapöydässähän ei meilkein saa edes puhua... syö äläkä höpise hän sanoo kiukkuisesti.Ihan oikea asia tietenkin jos pääasia on puhumisessa tai muussa oheistoiminnassa,mutta mielestäni ruokailunkin pitäisi olla ihan rento hetki.Pitäisi!!!!!!!

Me siis menimme kauppaan yhdessä,sanoinkin Mikolle että kun hän tekee itsensä vielälä tarpeettomaksikin,niin hänen tarunsa alkaa lähestyä loppusuoraa.En voinut olla paiskaamatta moisella kommentilla tilannetta jossa hän on kotona,ja otan kuitenkin kuopuksen kauppaan...Hyvin meillä reissu meni,tietenkin,sain automatkalla juteltua isoillekkin tilanteesta,ja sain niin ihanaa palautetta etä olen ihan varma nyt että olen onnistunut äitinä.Vaikka virheitä teen minäkin.Se tunnekokemus josta lapset puhui...sanoivat että se tuki,turva ja rakkaus vaan tuntuvat vieläkin paremmille koska Mikko ei sitä anna heille,vain negatiivista palautetta jatkuvasti,mutta minä annan ja puolustan.Tästä olin niin kiitollinen.Puhuin heille taas kerran siitä,miten pitää huomata kohtelevansa väärin muita,jos niin erehtyy tekemään.Ja muutakin--puhuimme ihan käytännönläheisesti vääjäämättä lähestyvästä erosta ,mitä se käytännössä merkitsee.Surulliseksi minut tekee tietenkin se,että he ovat teini-ikäisiä ja joutuvat pohtimaan näin raskaita asioita,mutta olen samalla iloinen heidän hyvistä ajatuksistaan ja näkemyksistään.

Heti kun tulimme kotiin,räjähti joku silmille.Esikko yritti katsoa tv:tä mutta Mikko ajoi hänet pois vedoten johonkin ihan ihmeellisen pentujen ei tarvi siivoisivat edes...tai jotain.Pimahdin oitis.Ei sekuntiakaan armonaikaa :( Olin taas niin pöyristynyt kuinka ääliö se ihminen voikaan olla!!!!

Illalla kun minä olin nukuttanut pienet,pessyt pyykkiä ja ravannut vielä yläkerrasta aina mainoskatkoilla laittamaan pyykkiä kuivumaan,herran istuessa koneellaan,hän kysyi haluanko jotain iltapalaa.Minua niin puistatti koko ajatus,taas hän yritti hyvitellä,kääntää pisteet kotiin ja hämätä minut muistamaan,että tämä päivä olikin ihan hyvä,koska hän teki minulle iltapalaa.En puhunut mitään,hain vain itse muutaman palan suklaata ja painuin peittojen alle katsomaan teeveetä.Ja sanaakaan sanomatta kävin nukkumaan kun sille tuntui.
-> tänä aamuna sitten heti huomenien toivotukset ja kyselyt ja muistutukset yhdestä hoidettavasta asiasta.Yrittää nyt kovasti näyttää että hän on hengessä mukana mitä tapahtuu perheessä.

PASKAT!

Kauppareissulta tullessamme muuten eskarilainen totesi"mä arvasin että te alatte taas tappelemaan",ja hänen ilmeensä oli todella masentunut ja surullinen.Se kuva häilyi mielessä koko illan,ja mietin jälleen kerran,tällaisenkö lapsuuden haluan antaa heille?No en todellakaan.
Mikko oli jututtanut eskarilaista,puhunut tästä meidän tilanteesta.Yhtään en tiedä mitä,mutta tietenkin omaa kruunuaan kirkastaen.

Teen oman blogiviestin niistä kaikista väkivaltaisista teoista joita Mikko on tehnyt.Osaa minun pitää taas tiedustella sellaisilta henkilöiltä joille olen kertonut,itsehän en muista.Mutta tämän blogin tarkoitus on nyt auttaa minua muistamaan.Niin surullista kuin se onkin.

Ylitsekävelty

Olimme reissussa muutaman päivän,minä ja lapset siis,eikä Mikkoa kiinnostanut sinä aikana mikään lapsiin liittyvä,emme vaihtaneet kuin yhden tekstiviestin päivässä,en tuntenut tarvetta enempään vaikka yleensä yritän ylläpitää normaaliuden illuusiota edes pitämällä yhteyttä,koska yleensä "suhteemme" toimii ihan hyvin kun emme näe toisiamme..hah hah.

Tulimme siis kotiin eilen,ja ajattelin jälleen kerran positiivisesti ja luottavaisesti,että ehkä hän on nyt muutamassa päivässä levännyt ja tullut järkiinsä,tai että osaisi edes olla neutraalisti.Hän oli tehnyt ruuan kun tulimme kotiin,hän laittoi minulle annoksenkin valmiiksi,kuten niin monesti muutenkin.Hän sanoi että hieroo minua illalla että tulen taas "ihmisen olotilaan",olin tosiaankin poikki matkastamme.

Illalla kaksi keskimmäistä lasta halusivat nukkua yhdessä,koska heillä on ollut nyt yhteisiä kiinnostuksia,ja olin heille luvankin antanut:olihan viikonloppu ja he olivat niin innoissaan.Uskoin,että jos nukkumisesta ei tule mitään,he osaavat mennä eri sänkyihin.Mikko hieroi minua sängyllä makuultaan,sanoin hänelle että "älä sitten kuvittele mitään,en tosiaankaan ole sillä tuulella" mutta hän yritti vaivihkaa alkaa harrastamaan seksiä kanssani.sanoin uudelleen että en todellakaan nyt halua,mutta hän vänkää että eikö hän voisi .....jolloin tiuskaisin että pidätkö minua jonain panopuuna,johon voi tyydyttää tarpeensa minun tunteista piittaamatta?
Tämä lause kaiketi meni perille koska hän lopetti,mutta fiilis oli mennyt ja paha olo ja mieli tullut sen tilalle.Olin oikeastaan ihan järkyttynyt,enkä nauttinut hieronnasta enään yhtään.Hän todella olisi voinut minun suostumustani vastaan alkaa hommailemaan,tämähän oli kuin surkeimmasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä kysymys,vaikkei se käynyt toteen.Silti se riitti rikkomaan jonkun yksityisyyden kalvon,ja jätti minulle todella ahdistuneen olon-tunteen ettei minun suostumuksellani,sanoillani,tunteillani,ole mitään merkitystä!

Aamulla odotti uusi pettymys.Kyselin lapsilta että miten yö meni,saitteko nukuttua yhdessä,jolloin nuorempi kertoi että iskä oli käskenyt hänet omaan sänkyyn.
SUUTUIN TODELLA,ja padot avautuivat ja pasuunat soivat!!!
Että se paskiainen kehtasi taas kävellä ylitseni ja mitätöidä minulta saadun luvan.Selitykset oli jotain käsittämätöntä paskan jauhantaa että huusin kurkku suorana turpa kiinni,en halua kuunnella!!!!!
Siis ei mitään kunnioitusta taaskaan minun sanomaani kohtaan,minä annoin luvan jonka hän minulta kysymättä ja neuvottelematta kumosi.
Olin niin vihainen,niin vihainen että jos olisin voinut saada eropaperit käsiini sillä sekunnilla,olisin ne myös postittanut.

hetken päästä Mikko tulee muina miehinä kysymään lähdettäisiinkö johonkin kylään kun ei ole oikeen muutakaan tekemistä tälle päivälle.Rääyin vasten kasvoja,että älä edes luule että voit mitätöidä tekosi tällä,minä en unohda että kävelit ylitseni,ja samaan hengen vetoon huusin että jos hän ei edes ymmärrä pyytää anteeksi,en edes puhuisi hänelle mitään.Ja anteeksihan hän ei pyydä,joten en kommunikoi hänen kanssaan.
Illan tapahtumat ja tämä tieto lamasivat taas hengitykseni,tunsin olevani täydellinen ovimatto,johon pyyhitään vain jalat.
Kipeän selkeästi olen tänään tuntenut sen,että hän ottaa vain ne alueet haltuunsa joita hän tarvii,hän käyttää minusta vain sen osan mitä tarvii,lopulle hän tekee kuten jätteelle,sulloo pois näkyvistä.Tunteeni ovat jätettä hänelle,merkitykseöntä sanahelinää.

Olen nytkin niin ahdistunut.Kun hän on tehnyt olostani erittäin tukalan ja epämiellyttävän,hän alkaa liehitellä pieniä lapsia,jotta näkisin taas miten hyvä ihminen hän onkaan ja millainen ilonpilaaja minä olen kun olen suutuksissa hänelle.

Tekisi mieleni repiä tuo ääliö palasiksi,ja heittää hänet roskien mukana pois.
en tiedä onko hyvä olla näin raivoissaan,mutta tänään on taas näin.

Hiljaisuus blogissa

ei tarkoita normaalia ja rauhallista eloa täällä kotona.Oikeastaan päinvastoin.Tässä on ollut erinäisiä konflikteja taas ja olen saanut raivota kurkkuni käheäksi asti.Ehkä kerron viimeisimmästä,eli eilisestä.

Olen ollut tosi väsynyt,innoton,saamaton,kaikki toiminnat ovat vaatineet huomattavaa ponnistelua siltikään onnistumatta.Eilen-tai ehkä toissapäivänä-aukaisin suuni ja valitin siivottomuudesta,siis siitä että en jaksa siivoilla,ja kun minä en ole innostavana esimerkkinä,niin lasten on vaikea myöskään alkaa,vaikka täytyy sanoa että isoimmat ovat hoitaneet hyvin velvollisuutensa.Lähdin käymään kaupassa ennen kuin Mikko oli tullut kotiin,tuntui vaan sille,että nappaan pienet lapset mukaan, isoin poika lähti avukseni myös,ja lähden tuulettamaan ajatuksia ruokaostoksille.Kauppareissu oli melko raskas johtuen kahdesta huutavasta pikkulapsesta,mutta saimme sen tehtyä,ME SAIMME sen jotenkuten tehtyä,yksin olisin täysin hajonnut reissuuni,josta alkoi muodostua suhteellinen painajainen.

Kotona Mikko oli aloittanut ruuanlaiton,kello oli jotakuinkin puoli 6 kun tulimme,vähän yli ehkä,sekä oluen juonnin.En sanonut mitään vaikka huomasin kyllä heti,että olut vaikuttaa...Hän esitteli saavutuksiaan,hän oli imuroinut alakerran,järjestellyt tavarat ja kuulema mopillakin pyyhkinyt.Olin tietenkin iloinen että järjestys tuntui saapuneen,mutta iloani himmensi muutama asia:selkeästi oluenhuuruinen mies joka uhkui hyvyyttään asiassa,sekä puheet joita sain seuraavassa vaiheessa kuulla.Hän haukkui lapset ja kertoi keksineensä tavan jolla lapset saadaan työhön.Tässä vaiheessa muistutin,että tokikaan siivouksen koko vastuu ei ole heillä,vaan lähinnä omat huoneet sekä jonkin verran yhteisissä tiloissa/keittiössä tiskikonetta tai puhtaan pyykin kuljetusta...tästä asiasta olimme lie samoilla aaltopituuksilla.Hän aloitti esitelmänsä,jonka sisältä noin lyhennettynä oli tämä:esittäisin asian niin,että lapsilla olisi tietokoneaikaa(ei sanonut paljonko oli kaavaillut,kaiketi siitä tunnista per päivä ei ollut lisäystä tulossa) -heille siis ilmoitettaisiin että teillä on koneaikaa,mutta kysykää Mikolta siihen lupa,ja luvan saa kun on hoitanut hommansa,eli huoneensa kuntoon ja annetut tehtävät muuten,varmaan ihan asiallinen käytöskin kuului diiliin.Tässä oli tietenkin nyt nostettu vain uuteen valoon lupa-asia,minultahan lapset kysyvät lupaa koska Mikko harvemmin antaa,hän alkaa mieluummin solvaamaan ja pilkkaamaan että miten kuvittelet saavasi kun...ja tietenkin omakin toiveeni on ollut että ennenkuin tullaan edes kysymään,olisi omat hommat tehty.Eli uusiko idea...ihan miten vaan,mutta tässä asiassa nyt tökkäsi minulla vastaan tämä,että Mikko nosti itsensä päättäväksi elimeksi,ihan ilmoittamalla.Onhan hän koko ajan yrittänyt päättää ja kieltää,ja sekös häntä niin harmittanut kun kuitenkin näen asian niin että esim tietokoneella olo lapsille on ihan hyvää ajanvietettä kohtuudella,koska kodissamme olevaa Mikon XBoxiakaan ei oikein saa käyttää...lisäksi minulla on oma tietokone,josta olen katsonut että itse myös hallitsen senkäyttämistä..Nyt hän halusi hallintaoikeuden myös minun koneeseeni,joka tuntui minusta sille,että alan olla taas alakynnessä tässä,lapsia poljetaan jos minkäkin näköisten syiden turvin.
En oikein sitten kommentoinut mitään tähän asiaan,pyörittelin vain puhelinlaskuja käsissäni...Periaatteessa ihan hyvä,mutta...ei kuitenkaan.Asia jäi siis auki.Mikko singahti tupakalle mielenosoituksellisesti.Hän tekee aina niin kun huomaa että minua ei saa taipumaan suosiolla,tämä siis on yksi hänen rangaistusmuotonsa minulle,ja tämän jälkeen yleensä jatkuu kylmäkiskoinen elämä.

Illan mittaan jouduin puuttumaan muutamaan kertaan esim sellaiseen,että Mikko ajoi kolmivuotiaansa aika julmasti keittiöstä pois,saaden aikaan hänelle valtavan itkun,sen sijaan että hän olisi ihan nätisti ilmaissut asian,ja pyytänyt lasta pysymään kauempana.Tottahan lasta kiinnostaa mitä isä tekee keittiössä-kaiketi teki jotain siivouksia tai ruokajuttuja-ja olisi kaikinpuolin ihan hienoa kun lapsi saisi seurata vanhempansa tekemisiä...mutta ei meillä.Mikkohan on tällä viikolla jo saanut muutamaan kertaankin itketettyä lapsiaan,kuusivuotiataankin törkeäsi tuuppinut pois luotaan ja loukannut käytöksellään niin,että hän on tullut turvaa hakemaan luotani,ja voin sanoa että isän aiheuttamien kyynelien näkeminen lasten silmissä,on jotain niin sydäntä särkevää...Kun ajattelee että lapsi antaa luottonsa ja rakkautensa vanhemmalleen,joka pettää hänet sulkemalla ulos tunnepiiristään...se on niin epäreilua.Minulle Mikko nauraa,että ei hän mitään tehnyt,turhaa vollottavat.Tiedän sen kokemuksesta ja näkemältäni,että hän useinkin turhan kovakouraisesti "ohjailee" lasta pois,vaikka pienellä sanallisella ohjauksella lapsi voi is olla tilanteessa,he kun todellakin tykkäisivät katsella isänsä tekemisiä.

Taas on niin paljon asioita ollut tässä ,että en todellakaan taas muista puoliakaan.Siksihän aloin tätä blogiakin pitämään,että muistaisin...onkohan tämä kovin yleistä,että sitä vaan unohtaa,vaikka ei haluaisikaan???Minä haluaisin muistaa,en sillä,että haluaisin hautoa asiaa,vaan että pysyisin jollain lailla mukana niistä vääryyksistä...onkohan tämä jo ihan sairasta,haluta muistaa vääryydet?Niin olisi ainakin helpompaa tehdä päätöksiä!

Myöhään illalla seurasi jälleen hyvittelyä.Mikko teki minulle iltapalaa.Tästä tulikin mieleen,että kirjaampa tämäkin nyt ylös,vaikka tämä ehkä hassulle kuulostaakin.Jotenkin tuntuu,että kriittiset tilanteet seuraavat seuraavana päivänä väistämättä jos meillä on harrastettu seksiä edellisenä iltana.Niin oli nytkin.Tätä olen joskus miettinyt,että tämähän on ihan nurinkurista,seksistähän pitäisi jäädä hyvä olo ja fiilis.En ymmärrä,mutta seuraan tilannetta.

Katsahdin vielä puhelintani ja huomasin viestin.Se oli toiseksivanhimmaltani,joka omassa huoneessan jo oli.Olinkin kuullut nukuttaessani yksi ja kolmivuotiaita,että alakerrassa Mikko pauhasi jostain ja toiseksi isoimpani itki ja huusi häntä pysymään kaukana hänestä.Tilanne tuntui kauhealta,koska olisin halunnut singota alakertaan katsomaan tilannetta,mutten voinut nukutuspuuhieni takia.Mikolta tietenkin kysyin mikä meteli täällä oli ollut;minusta se kuulosti ihan kohtuuttomalle huudolle yläkertaan ,jonne kuulin vain sanan kaakao ja lisäselvityksiä että olet hölmö kun luulet saavasi kaakaota.Sain jonkun sekavan selityksen asiasta,hän ei tosin kertonut sitä että oli jälleen kerran tehnyt lapselle sen,mistä olen kieltänyt miljoonasti-huutanut ihan lähellä kasvoja,joka on siis todellakin pelottavaa ja ahdistavaa,ja uhkailun merkit täyttyy mielestäni tässä kohdin...Lapsen ioli kovin järkyttynyt,ja se viesti jonka sain oli jotakuinkin näin "Voit tappaa minut samantien,en kestä enää Mikkoa hetkeäkään"

Tämän jälkeen menin tietenkin suoraan lapsen makuuhuoneeseen,hän nukkui tietenkin jo,viestin lähetyksestä oli kulunut tunti.Herätin häntä ja juttelin kauan,kyllä oli niin uskomattoman paha mieli hänellä,hän oli taas saanut päälleen Mikon holtittoman purkauksen,jonka hän osaa lietsoa ilmiliekkeihin ihan mitättömistä asioista.Kun sain lapselleni vakuutettua että kaikki on nyt hyvin,poistuin huoneesta,en voinut enää kohdata sitä ihmistä ja totesin vain meneväni nukkumaan.Mikko onneksi tuli vasta siinä vaiheessa kun jo nukuin.

Tänään olen ollut ihmeellisessä koomassa,katsellut kriittisesti lapsia ja heidän käytöstään,ajatellut että tuo ja tuo ja tuokin käytösmalli ja aggressiivisuus,voisi poistua,josse ei olisi jokapäiväisessä elinympäristössä.Viime yönä sisimpäni huusi"tämä ei voi jatkua" ja ajatuksissani siinteli rauhallinen oma koti,jonne ei ole pääsyä tuollaisilla hirviöillä kuten Mikko.Hän myrkyttää meidät kaikki hengiltä.Aamupäivällä kun nukutin yksivuosikasta rattaisiin takapihalle,mietin,voisinko luopua omasta pihasta ja siirtyä kerrostaloon...mietin vaihtoehtoja asumiseen,ja pakosuunnitelmaa...kaikki tuntuu vaan niin raskaalle toteuttaa,yksinkertaisinta olisi jos mätäkupla itse ymmärtäisi tilanteen ja lähtisi.Toki tiedän kaikki oikeusteitse häädät sun muut,ei siinä mitään,mutta ja se onkin iso MUTTA, on se,etten haluaisi pahaa hänelle(kään),en haluaisi joutua tappelemaan enää tästä(kin) asiasta vaan toivoisin että hyvällä tavalla asia ratkeaisi.Samalla hetkellä kuin ensimäistä kertaa nyt kirjoitin tuon asian,tajusin,että se on kovin naiivi toive ottaen huomioon kaiken sen,mitä hän on tähän mennessä tehnyt,ja kuinka vähän osoittanut empatiakykyä.Joten....

HUOKAUS.
En jaksa enempää edes kirjoittaa,olen niin uuppunut,niin surullinen ja mieli täynnä vaihtoehtoja osaamatta kuitenkaan päättä mitä tehdä.Eli olen juuri siinä tilassa mihin Mikko minut aina haluaakin-jähmettyneessä,voimattomassa,toimintakyvyttömässä....
Lopetan :(

episodi

Hyvästä pahaksi yhdessä käänteessä?
Sellaista on miehen suhtautuminen asioihin.Tänään saanut olla liikekannalla,irti perheen velvotteista,paitsi illemmalla otti lapsensa mukaan käydessään kylässä.Mietin ja spekuloin valmiiksi mitä tapahtuu kun he palaavat,kun hän on pingottanut siellä kylässä näyttääkseen hyvältä isältä koska vierailihan hän esikoispoikansa kotona,ex.puolisonsa ja tämän uuden puolison,silmien alla.Kova paine varmaan näyttää että hyvin pärjätään pienten lasten kanssa.Jo ilme kertoi sen kun tulivat autolta-olin jo vastassa kun huomasin tulon,ajattelin auttaa...Hän vei pienen yläkertaan,yritti ehkä laittaa nukkumaan niine hyvineen...pikkuisella on antibioottikuuri päällä,sen ottoaika oli mennyt jo,koska Mikko ei ollut viitsinyt ajatella lasten nukkumaan menoaikaa,koska kylässä oli mukavaa.Ymmärrän toki senkin puolen,ja olihan hänen poikansa syntymäpäiväkahvit siellä tarjolla,täysi-ikäiseksi tuli nuorimies.

Ylhäällä oli kuitenkin minun iso poika vielä tietokoneella pelin kanssa,ja eihän hän voinut pitää suutaan kiinni asiasta,vaan piti alkaa märisemään siitä pojalle ja pahoittaa hänen mielensä.Tämä on niin tyypillistä,hän kävelee kaikissa asioissa ylitseni-hän ajattelee ilmeisesti ettei minun sanomisilla ole mitään merkitystä.Jos minä olen antanut lapsille luvan,hän ehättää pian kieltämään sen,töykeästi ajaa lapset pois,nappaa tv:n silmien edestä kiinni,ottaa lehdet käsistä...vain koska hän nyt ajattelee että se ei nyt vaan passaa.HÄN ajattelee niin,mutta hän ei osaa ajatella,että minullakin on aivot ja ymmärrys,jolla olen luvan antanut lapsille.Hänen mielestään minä en pidä kuria vaan annan kaiken periksi,minä näen asian niin,että hän ei salli lapsille mitään normaalia,kaikki on kiellettyä,tai ilo pilataan muuten asettamalla järjettömiä rajoja,hän haluaa varmistaa ettei kukaan nauti tilanteesta.Lopputulos:minä löysennän piuhaa samassa tahdissa kuin hän yrittää kiristää.kenen oikeus,kenen päätös loppuviimeksi on,millaista ja miten kireää kuria pidetään lapsille?Tai ei voi edes puhua kurista,nämä lapset eivät varsinaisesti ole kurin tarpeessa,lähinnä puhutaan siitä,mitä saa tehdä kotona,mita ei.Tiedän tuskallisen hyvin,että tällainen kasvatustapa on järkyttävä,mutta en voi muutakaan!En halua että lapset passivoidaan sillä,että kaikki on kiellettyä.He tuskin uskaltavat olla olohuoneessa katsomassa tv:tä,saatikka lukea lehteä olohuoneesa,koska pelkäävät varmaan että Mikko tulee ja vie lehden,tai laittaa tv:n kiinni juuri hyvän ohjelman aikana.

Mikon lempi lausahduksensa on "Aikuisilla ja lapsilla on vissi ero" "Aikuiset saavat tehdä mitä haluavat,mutta lapset tottelevat vanhempia"
Johon minun on vastattava "Niin,aikuisilla ja lapsilla on se ero,että aikuisten pitäisi jo ymmärtää,mutta lapset vasta harjoittelvat" "Ei aikuisetkaan saa tehdä mitä haluavat,aikuisen esimerkistä lapsi oppii joko tekemään oikein taikka väärin"
Ei yhtään mitään kajoa.

Hän siis kävi sen verran kotona kääntymässä ennen ryyppyreissulle lähtöä,nyt siis täysi-ikäisen poikansa kanssa,että ehti pahoittaa poikani mielen,arvostella minua,eikä uskonut kun ilmoitin että minä määrään mikä on peliaika viikonloppuna,eikä viikonloppuna tarvitse mennä nukkumaan klo 21.Ihastuttava konsertti siis tästäkin.En tiedä mistä taas sain sen ärsytyksen,että jäin siihen ongenkoukkuun ja suutuin...monesti mietin kumpi on parempi taikka pahempi,se etten reagoisi tilanteisiin yhtään mitään kun se on päällä,ja lohduttaisin myöhemmin,vaiko niin,että reagin,jolloin tulee riita päälle,mutta ainakin teen jotain...Mielestäni olen lukenut joskus erolasten tarinoita,joissa he kuvaavat tilanteita pahoiksi koska "äiti ei välittänyt mitä isäpuoli/isä sanoi/teki" Minä välitän,mutta keinoja minulla ei ole.Työkaluja moninaisiin ongelmiin olen pyytänyt,jotain saanut vaan en tähän sopivaa jakoavainta...
Hän siis lähti ylimielisesti nenä taivaaseen päin,ovesta,sanomatta mitään,niin ylpeänä,kerskaana,että oikein oksetti.Hän luuli lähtevänsä voittajana,mutta minä tiedän totuuden:hän on häviäjä,joka ei osaa pelata ihmissuhde peliä kunnioituksella toista kohtaan.
Jälkeensä hän jätti taas vihankentän,jonka siirsin välittömästi viattomiin lapsiin tiuskimalla,vaikka olin juuri heidät saanut syliini monen tunnin poissaolon jälkeen.Surullista.

Reaktioani miettien,miksi ihmeessä pillastun niin kovin,vaikka minun pitäisi tietää?Tiedänhän,mutten muista,ja toivon aina ihmettä...uskon kuitenkin ihmisistä hyvää,ja uskon jokaisen ihmisen kehitysmahdollisuuksiin-jos vain haluaa.Minun pitäisi muistaa,että Mikko ei halua.Hän ei kertakaikkiaan halua muuttaa tyyliään,vaikka olen hänelle useaan otteeseen vääntänyt rautalangasta,miten se olisi eduksi hänelle.Koko perheelle.Perheen kautta hänelle,sekä suoraan-en todellakaan usko,että moinen negatiivisuuden kantaminen voisi olla kovin terveellistä hänelle itselleenkään.Ehdotin kerran jopa sellaista,että hän opettelisi asiaa roolin kautta,että hän ottaisi roolin,jossa hän tulisi hyvin toimeen lasteni kanssa,voisi kokea onnistumista,pystyisi nähdä hyviä asioista lapsissani.Mutta se ei kiinnostanut häntä " Se sotii periaatteitani vastaan" sanoo hän.Niimpä.Olen jopa verrannut häntä tietokoneeseen,olen kertonut,että ohjelmiakin päivitetään kun ne vanhene ja niiden toiminnot käy toimimattomiksi,aivan samoin ihminen voi päivittää itseään,ajaa uusia ohjelmia sisään,ottaa uusia toimintamalleja käyttöön.Hänelle ei aukea tämä vertaus.Toisinaan olen aivan ymmälläni,millaisena eliönä hän näkee ihmisen,koska hän ei usko,että ihminen on kehittyvä ja oppiva olento.Tai ainakin teoriassa.Todistusaineisto tosin alkaa puhua toista kieltä.

Tätä perhe-elämää leimaa jäykkyys.Lapset eivät näy kuvioissa mukana kun hän on paikalla,he kysyvät "Milloin Mikko tulee kotiin",eikä missään hyvässä mielessä, "Tuleeko Mikko mukaan?" kun olen lähdössä jonkun lapsen kanssa kauppaan.Ei tule,ei,sanon,ja lapsi on silminnähden huojentunut.Kun hän tulee töistä,lapset kaikkoavat soppiinsa,ja jos joku onneton onkin jäänyt keittiöön lukemaan lehteä,saa hän todennäköisesti lähtöpassit saatesanoin "pois siitä pöydältä makaamasta".Yritän olla ylirento,jotta kompensoisin jäykkää tunnelmaa,olen iloinen,jutustelen turhanpäiväistä,ja katson samalla että lapset pääsevät liukenemaan ennekuin Mikko kiinnittää enempää huomiota heihin.Minä yleensä sanon pienillekkin lapsille kun alkaa olla aika jolloin Mikko tulee kotiin,että siivotkaa leikit olohuoneen lattialta koska iskä tulee kohta ja iskä saattaa suuttua heti jos on lelut levällään.Hän on muka siisti ja tarkka ihminen,mutta niin vaan hänenkin sotkujaan saa siivota-ei hän sitä ikinä myönnä kylläkään....hänhän on lähes täydellinen,ja hänen opettavaisia neuvojaan pitää kuunnella silmä ja korva tarkkana.Itse hänen ei tarvitsi niiden mukaan toimia,koska Aikuisilla ja lapsillahan oli se ero.

Poika halusi tänään leipoa.Mies kettuili siitäkin,kävi vielä perässä keittiössä uhoamassa,että jos ei keittiö ole samassa kunnossa kun nyt niin...mitähän se tällä kertaa olikaan?Tämä tarkoitti siis sotkemista.Ei voi leipoa,koska hän sotkee,eikä tietenkään älyä siivota jälkiään.Tämä älyn mukaan vetäminen tilanteessa kuin tilanteessa,onkin päivän juttu...Hän käyttää sanontoja "kun ei ole päässä kaikki kohdallaan",tarkoittaen poikiani,jotka ovat erityislapsia."Ei ole älyä päässä" on toinen lempilausahdus.Sanonko minä,kenellä tässä ei ole älyä päässä.

Saimme kolme pellillistä korvapuusteja pojan tekemänä tänään,ja olivatkin aivan ihania pullia!pari päivää sitten hän leipoi marjapiirakan,tämä poika.Kaikki tämä on myrkkyä Mikolle,koska hän ei kykenen näkemään,että hänen inhoamansa lapsi osaa oikeasti,on taitava,ja että minä vielä hehkutan ja kehun häntä!!Koska kehuahan hän ei voi,omia pieniäkään ei osaa oma-alotteisesti kehua,joudun kertomaan ja tuomaan tilanteen ihan luo että "hei,katsoppa miten hienosti tämä ja tämä osaa tällaisen asian,eikö olekkin upea,taputa vaikka vähän ja sano että on hieno kun hän näyttää sitä sulle...." Omien lastensa kohdalla oppi menee perille suhteellisen helposti.Onko kyse:

• tahdosta?
• taidosta?
• asenteesta?
• sairaudesta?

Yhtä kaikki,todella rasittavaa se on kun aikuiseksi itseään kutsuva,ei kykene sosiaaliseen kanssakäymiseen oman perheensä jäsenten kanssa.

ERO: olen useasti,todella useasti puhunut erosta.Hän suhtautuu siihen kuin kostoon,luulee että se olisi kosto.
Selitän(taas kuin lapselle) että se olis hänenkin itsensä kannalta mukavampi vaihtoehto,hänen elämästään poistuisivat häntä selkeästi rasittavat minun lapset,hänellä olisi töiden jälken vain omaa aikaa-ehkä hän joskus ottaisi pieniä lapsia luokseen viikollakin- ....Näen asian niin,että siitä hyötyisi molemmat.Edelleen haluaisin uskoa,että hän ei tee tahallaan näitä asioita(kyllä,se on oma valinta miten kohtelee muita ihmisiä) vaan hän ei vaan osaa käsitellä niitä,ja hänen arvomaailma ei tue orientoitumista niihin kuten minulla.Ehkä se siis on tahdon asia?Ehkä hänkin on tullut siihen tulokseen,etei hän sittenkään halua perhe-elämää!?Minä en edes loukkaantuisi siitä,sehän olisi hienoa jos hän kerrankin sanoisi oikeasti mitä ajattelee-minä en todellakaan ole ajatusten lukija.

----laitoin sitten muutamat utlenkatkuiset tekstit perään sen jälkeen kun hän lähti.Naurettavaa,lapsellista ja ennen kaikkea turhaa.Pahaa mieltä sain vain minä itse,sillä hänhän ei piittaa.
Huokaus.Millainenkohan päivä huomisesta tulee?Ja ensi viikosta,jolloin hän on lomalla-kotona :(

Esipuhe

päädyin aloittamaan tämän blogin pidon puhtaasti terapeuttisista syistä.Elämäni tässä perheessä on ollut aina, enenevässä määrin ,kaoottista.On ollut ns.hyviä aikoja,mutta suurimmaksi osaksi yhteiselämämme on ollut erilaisten pienten kinojen jatkumoa,pienistä kinoista ja vääryyksistä syntyy suurempia jokia ja tällä kohtaa ne joetkin ovat tulvineet yli jo monta vuotta.

Yhteiseloa on takana 6 vuotta,tunnettu olemme 8 vuotta.Olemme uusperhe,minun ja meidän lapsia,joilla on aivan selkeä arvoasteikkopaikkansa.En tiedä,en voi ihan varmaksi sanoa onko näin,että ongelma on vain tässä uusperhe-virityksessä,vai olisiko hän omille biolapsilleenkin yhtä tyly vaikkei näitä minun riesojani olisikaan.Mene ja tiedä,mutta sen tiedän,että hän on käytöksellään vaarantanut suhdettamme minun mielestäni tahallaan,jo vuosikaudet.Ja minusta ei vaan ole ollut lähtemään lopullisesti-yrityksiä on ollut pari kertaa uuden ihastumisen siivittämänä,mutta aina se "lojaalius" tähän suhteseen,häpeä ja ties vaikka mitkä syyt,ovat saanet minut luopumaan asiasta.Lapsiltani-puhun tässä blogissa lapsistani tarkoittaen edellisen liiton jälkikasvua-olen kuullut pyyntöjä jättää tämä mies,he inhoavat kaiketi suurimman osan aikaa häntä,tai ehkä hänen käytöstään,sitä epäreiluutta heitä kohtaan,kun omassa kodissaan ei saa olla rauhassa,rennosti jne.Tämä pyyntö on tuonut vaan lisää ahdistusta minulle,koska se on konkreettinen todiste että he voivat pahoin,ja minä olen voimaton lammas tämän pyynnön edessä.

Ongelmani tämän vyyhdin selvittelyssä on se,että unohdan.Muistini ja psyykkeeni ovat niin rasittuneet,että suojaavat minua muistamattomuuden mustalla aukolla.En kaiketi vaan kykene kantamaan niitä muistoja,joita tulee lähes joka päivä lisää,ja näin ollen voin vain elää hetkeä tätä koska olen unohtanut,painanut taka -alalle tapahtumat.Vaikka sattuu ne teot,sanat,epäreiluus,epäkunnioitus...yritän vain jaksaa jatkaa.Miksi?Ehkä minut on kasvatettu olemaan luovuttamatta?Miksei kukaan kertonut missä menee kohtuuden raja,jolloin voi luovuttaa kun on kokenut riittävästi pahaa?Koen loukkaavani itsekin itseäni olemalla kykenemätön äiti suojelemaan lapsiaan tältä julmuri-isäpuolelta.Kykenemätön,koska mikään mitä sanon tai teen,ei muuta hänen käytöstään tai ajattelutapaa,eikä tuo suvaitsevaisuutta lisää.

Yksi ongelma on se,että Mikko osaa käsitellä minua,tehdä seuraavassa hetkessä minun hyväkseni jotain sellaista niin kivaa,että en "kehtaa" enää alkaa kaivamaan tapahtumia,eli "riitelemään"-koska siihenhän se aina menee,minun rakentaviksi tuokioiksi toivomani hetket kun kerään voimaa niin paljon,että uskallan sen hänen kasvoilleen laukaista sanatulvana.Olen itsekkin ihan suojaton hänen pahuuttaan vastaan,joka on minusta ihan "sielullista" jos näin voi sanoa,sisäsyntyistä ajattelemattomuutta,kykenemättömyyttä kokea toisen tunteita tai ajatuksia,piittaamattomuutta niistä.Pimahdan nykyään miltei välittömästi jos hän alkaa inkuttaa asioista vastaan,kun otan epäkohdan esiin.Jos otetaan ihan kylmät faktat pöydälle keitä me olemme ihmisinä,minä ja Mikko,niin olen täysin varma,että minulla löytyy niin ammattini,sieluni,sydämeni,oikeudentuntoni sekä laajan lukemisen pohjalta muodostuneen tiedon ja taidon ansiosta realistisempi käsitys siitä,miten ihmisiä kohdellaan,miten lapsia kasvatetaan,miten opetetaan kunnioittamaan,millaisia painoarvoja annetaan asioille...nämä topicit ovat kuumia aloituksia meidän perheessä,jotka nostattavat kuumuuteni täysille hyvin nopeasti.On kamalaa puhua ihmiselle joka ei ymmärrä yhtään mitä oikein vaahtoan,enkö tajua että "pentujen ei voi antaa tehdä mitä ne lystää" ,eikä hänen tarvitse kertoa ajatuksistaan minulle,koska ne eivät kuulu minulle...Hän ei ymmärrä,että joutuu koko ajan sotajalalle kanssani,koska enhän sentään anna ilman tappelua hänen litistää lapsia ja minua,minun älyä,persoonaa,taitoja.Hän kerjää tappelua,ja minä annan sitä hänelle.Voisiko hän vaan olla tyhmä,vaikeuksia ymmärtää syy ja sen seuraus,vaikka hän itse sitä toitottaa jatkuvasti lapsille.

Sairasta tämä on,sen on nähnyt niin psykologit sairaalassa,ystäväni -ne jotka osaavat nähdä totuuden-sosiaalityöntekijä...kaikki vain hymistelevät.Vaativat minulta ratkaisua ahdistukseen asti.Enhän kai apua olisi hakenut jos yksin selviäisin?Mutta valitettavan selväksi on tullut että yksin on selvittävä,tosin-eihän kukaan voikaan minun puolesta päätöstä tehdä.Se mitä olen toivonut,on se,että joku puhuttelisi kovasanaisesti Mikkoa,ja kertoisi faktat.Että näin vaan ei voi jatkua.Ja onhan hänelle kerrottukin pari kertaa,mutta suurinosa vain hymistelee asiaa,ja antavat hänen senhetkisen mukavan persoonallisuuden hämätä-hänhän on ihan kiva isäpuoli ja niin kovin huolissaan lasten asioista.Hyväähän hän heille toivoo ja ajaa sitä hyvää,toimimmehan me samaan päämäärään,vähän vain eri tavoilla,kuuluu hänen selityksensä.Eri tavoin.Niin kovin eri tavoin,Mikkoseni.

Blogimerkinnät eivät varmasti tule aina olemaan sievää analyysiä,vaan aitoa tunnetta ja rumia sanoja-täällä sitä tapahtuu niin paljon.Toivon sydämestäni, että voisin olla ainoa ääliö maan päällä,joka on uponnut tähän suohon,mutta tiedän valitettavasti että on muitakin Mikkojen vaimoja ja avovaimoja,jotka rimpuilevat samassa verkossa.Tämä on myös tukeni heille,toivottavasti omista pohdinnoistani voisi olla jollekin toiselle apua.