olen koko viime viikonin ajatellut,että kirjoittelen taas kuulumisia,mutta pelkkä ajatuskin siitä on ahdistanut.Eilen sain asialle selityksenkin;psyyke ei jaksaisi palata asioihin edes kirjoituksen muodossa,edes kertomalla...sitä kertomista olen nyt saanut harrastaa ihan urakalla,koska nyt olen ollut viranomaisiin yhteydessä näiden tapahtumiemme johdosta.Kouluterveydenhoitajaa on infottu,myös alueemme sos.tt on nyt tietoinen,koska tein lastensuojeluilmoituksen Mikosta,hänen otettuaan painimatsia taas ison pojan kanssa tiistaina.Keskiviikkona kävi puhelimeni kuumana kun soittelin asuntojen perään,sossuun,vaikka mihin...
Tiistaina hommat kokivat totaali *reps* efektin.Painiottelu oli tuloksena,jota olivat todistamassa kaikki lapset,pienet itkivät peloissaan,6vee huusi isi lopeta,minä revin häntä hiuksista ja tönin irti pojasta kun hän alkoi pitää lasta kuristusotteessa käsivartensa avulla...aivan kamala tapahtuma ja mistä syystä?Mikko sanoi että poika yritti käydä päälle.Ei totta.Mikko meni heidän huoneeseensa huutamaan siivouksesta,ja koska poika ei voi sietää huutoa ja varsinkaan sitä ettei toinen kuuntele yhtään puhetta,niin hän pompahti ylös tuolistaan jonka viereen Mikko oli tullut huutamaan,ja nosti nyrkit rinnan päälle merkiksi että kannattaisi lopettaa,puhisi että kohta mä lyön,mutta hän ei lyönyt,vaan pyrki pois tilanteesta kuten ilmeisesti muisti opetetun.
Mutta....se ei riittänyt sittenkään.Poika on tiistaista lähtien viettänyt mahdollisimman vähän aikaa kotona,ymmärrän sen,mutta pahalle se tuntuu kumminkin.
Kävin tosiaan eilen perheneuvolassa puhumassa omasta olostani,ja sain paljon varmistusta siihen,että en vain kuvittele tämän kaiken olevan ihan pielessä.Se hullu ajatus minua vaivaa kumminkin vähän väliä,että ehkä se syyllinen olen sittenkin minä,kuten Mikko niin usein sanoo ja antaa ymmärtää,koska MINÄ en pärjää lasten kanssa,MINÄ annan heille kaikein periksi,MINÄ en vaadi heiltä...ja mitä kaikkea.Joten onhan se loogista että MINÄ olisin koko palettiin syyllinen.
Lisäksi puhuttiin näitä asioita,kuinka unohdan asioita mitä on tapahtunut,kuinka katselen kuin ulkopuolelta tätä tilannetta.Eilen sen vasta ymmärsin,senkin,että kun olen kaikki nämä vuodet kertonut ystävilleni tapahtumista,olen kertonut kuin ulkopuolinen,kuin joistain muista,ymmärtäen että ihan kamalia asioita ja vääryyttä tapahtuu,mutta "toisille".Lisäksi pe-ne:n ihminen sanoi kun kerroin kysyttäessä minulla olevan kuitenkin paljon ihmisiä keille kerron ja puhun asioistani,että sen avulla olen jaksanut nämä vuodet,koska olen sanut keventää lastiani heille,mutta siltikään ei ole tapahtunut asiaa,että todella ymmärtätisin että kyse on minun perheestä jossa nämä asiat tapahtuvat.
Tuntui,että olen todella psyykkisesti aika sekaisin,ymmärsin valitettavasti että asiat ovat juuri niin menneet.
Joulua odotan jännityksellä...olen ollut monesti sanomassa Mikolle,että uskallappas pilata meidän joulu...mutta en ole uskaltanut.Otan taas vastaan sen mitä annetaan,miten joulu meneekään...Eipä ole ollut yhtään fiilistä laittaa joulua.
Äsken sydämeni miltee pysähtyi surusta :( Sinällään pieni asia,vaikkei olekkaan, 3vee meni keittiöön Mikon luo,sanoi suloisella lapsen äänellään että "sun kulta oon" ja mitä tekee Mikko-ajaa lapsen pois koska oli jaloissa.Hän ei edes kuullut,kuunnellut mikä oli pienellä pojalla asiana,ja aivan törkeästi teki.Pikku mieshän yleensä minulle uskoutuu,ja hellyttelee,sanoo "sun kulta oon" ja ihanat hymyt päälle,nyt hän ilmeisesti kokeili Mikkoonkin asiaa,mutta mitä sai,itkua.
Mikkohan on ollut lomilla nyt jo 2viikkoa,ja tunnelma kotona on vaihdellut hyytävän jäätävästä kuumaan kiukkuun ja raivoon.Pienet lapset ovat itkeneet paljon kun ovat tekemisissä Mikon kanssa,mutta Mikko kuittaa asiat aina "eihän niille tarvi mitään tehdä kun ne jo huutaa".Minun tulkinta on,että lapsetkin ovat niin varautuneita ja jännittyneitä,että pärähtävät itkuun pienestäkin.
Tänään jouluruokaostoksilla ajattelin,että on se kummaa miten voimme kumminkin jotain tehdä yhteisymmärryksessä.Kuten tapahtui kun veimme pienimmän lapsen pieneen operaatioon päiväkirurgiselle.Yhteinen intressi? Mutta eikö perheenkin pitäisi olla yhteinen intressi?Ilmeisesti ei ole.
Tämä tällä erää.Yritän jossain välissä koota ajatuksia,ja kirjoittaa tarkemmin.Tosin viime kuusta en muista taaskaan mitään,eipä ihme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti