kohti seuraavaa asemaa.
Järkyttynyt tunnelma kesti muutaman päivän tuon edellisen uhkailun jälkeen.Perjantaina 22.pv posti toi Mikolle käräjäoikeudelta postia.Piilotin sen laukkuni,ja annoin vasta lauantaina kun lähdimme "lomalle" lasten kanssa.Minkään laista kommenttia ei kuulunut asiasta koko aikana,eli lauantaista tiistaihin,kunnes tulimme kotiin.Päätin kumminkin kaivaa verta nenästäni,ja kysyä Mikolta,millaisin fiiliksin otti tiedon vastaan.Kysyin,onko hän helpottunut,että minä tein sen...ON,hän on helpottunut,koska hän ei olisi toistamiseen sitä hakemut(laittoi 2005 asian vireille-miksiköhän?) ja koska HÄNELLÄ on kuppi täynnä meitä,ja sitä että minä annan lasten tehdä mitä haluavat enkä pidä säännöistä kiinni jne.Että hänen pitää ajatella omaa terveyttään kun se menee kuulema tällaisessa huushollissa.
Kylläpä olin taas yllättynyt,vaikken kyllä oikeastaan odottanut mitään älykkäämpääkään kommenttia.Muutama asia siinä vielä puhuttiin,siis minä kysyin ja hän ilmoitti ettei häntä huvita puhua nyt,eikä ehkä koskaan näistä asioista.Mutta sain pahoitettua mieleni niin,että itkin siinä yöllä ja tunsin todella taas olevani aivottomin olento koko maailmassa.Tuntui aivan sille,että hän olisi halveksinut minua koko tämän 7 vuoden yhdessäasumisen edestä.
Seuraavana päivänä alkoi tulla ystävällismielisiä tekstiviestejä,ja olin taas ihan hoona.Äitini kommentoi,että nyt sitten yrittää olla kaveria kuitenkin.Huokaus.
Tiistaina matkalla kotiin,oli aikaa miettiä juttuja.Pyöritellä asioita,ja vastata äänettömästi muutamiin kysymyksiin,joita minulle heitelty tässä viikkojen kuluessa.
Voisiko minun ja Mikon välit vielä parantua-voisimmeko välttää eroa?
-en usko.Se vaatisi Mikolta HÄNEN ongelmansa hyväksymistä,myöntämistä ja asiaan avun hakemista,mutta hänellähän ei ole mitään ongelmaa,eikä hänen käytöksessä mitään sanottavaa,joten miksipä sitä apuakaan/terapiaa etsisi?
Lisäksi,vaikka sellainen Taivainen Ihme sattuisi,että hän hurahtaisi ymmärtämään itseään ja hakeutuisi hoitoon,"paranisi"/oppisi säätelemään itseään,minä en voisi koskaan luottaa häneen silti.En voisi luottaa etei hän taas pian sivalla samoilla sanoilla ja loukkauksilla minua ja lapsia.Ei,ei sellaista mahdollisuutta voi yksinkertaisesti antaa.Mahdollisuudet on käytetty,loppuun kulutettu ja sillä hyvä.
Nähtäväksi jää millä aukataululla hän on muuttamassa.Omien sanojen mukaan hän hakee lainaa takuuvuokraan,ja sitten hakee asuntoa...Mielenkiinnolla myös odotan mitä hän vastaa käräjäoikeuden kirjeeseen,nehän tulevat sitten tiedoksi minulle,suoraanhan mistään ei voi puhua!
Onneksi minulla on ensi viikolla perheneuvolan aika,pääsen taas purkamaan viimeisimmät jutut sinne,ja saamaan ehkä uusia näkemyksiä,ja voimia.
Itseä on riivannut viimeiset viikot väsymys ja kauhea närästys,joka alkoi saada tuossa viikonloppuna jo kauhistuttavat mittasuhteet,nyt taas helpompaa.Toivottavasti en sairastu tämän tuoksinassa nyt itse.
Ainiin,tänä aamunahan kävimme ison pojan kanssa poliisilaitoksella antamassa lausuntomme ennen joulua sattuneesta.Ensi viikolla soittaa kuulema Mikolle,ja häntäkin pyydetään antamaan lausunto.
Polliisi-setä kertoi,että aina kun on alle 15 vuotiaaseen kohdistuvasta kyse,asia menee syyttäjälle,yli 15 vuotiaan asia on asinaomistajarikos,tai jotenkin noin.Joten ymmärsin että syyttäjälle menee nämä 3 tapausta,alkaen viime kesästä siis.Ja kun kysyttiin,vaadinko rangaistusta,sanoin että vaadin.Olkoon sitten vaikka sakkoja,mutta hänkin voisi tuntea nahoissaan,että vääryyksistä joutuu-ainakin joskus-maksamaan!
torstai 28. helmikuuta 2008
sunnuntai 17. helmikuuta 2008
repeilyä
Eillen oli ensimmäinen ilta,kun ajattelin,onko meidän turvallista olla täällä...Olin mennyt taas(kuten jo mutaman illan) ajoissa,eli 21 maissa pienten kasten nukuttelujen yhteydessä nukumaan,mutta heräsin siihen kun Mikko oli pauhaamassa poikien huoneessa (viereisessä makuuhuoneessa).Kyse oli illan leffan katselusta.Olin antanut luvan katsoa leffan,koska edelleen olen sitä mieltä,että lasten pitää saada viikonloppuna nauttia jostain bonuksesta,ja tämä leffa on sellainen mistä he tykkäävät.
Jouduin siis nousta sängystä,ja mennä sen huudon keskelle jälleen selvittämään,että minä olen antanut luvan katsoa tv:tä.Mikko pauhaa kirosanoin ja solvaavin sanakääntein sekä minua että poikaa,joka oli sanonut että on lupa.Käsken Mikkoa poistumaan huoneesta,mutta hän ei lähde,jatkaa vaan.Käsken uudelleen,ei mitään kajoa.Kunnes hän jälleen kerran uhkaa väkivallalla poikaa,uhkaa tirvaista turvan päälle...ja miksi?Syynä siis tämä erimielisyys tv:n katsomisesta,jossa selvisi että lupa löytyy,mutta joka ei miellytä häntä....
Sillä erää sain Mikon pois huoneesta.Vähän myöhemmin menin alakertaan,olin päättänyt sanoa jotain asiasta,vaikka emme ole yli 2 viikkoon puhuneet juurikaan.Kysyin,oliko hänen mielestään ihan asiallista uhata väkivallalla varsinkaan kun asia ei ollut väkivallan arvoinen,eli tv?Mikko väitti että poikani oli uhannut häntä.Ahaa.
Sitten muutaman lauseen päästä hän sanoi kuitenkin että "mitä tollanen pentu voi väkivallalla uhkailla" tai muuta vastaavaa...Pimahdin ja tajusun ettei tosiaan kannata jatkaa.Olin ilmoittanut Mikolle siinä yhteydessä,kun hän uhkaili tuossa poikien huoneessa,että voisin soittaa poliisin paikalle,ja he näkisivät että hänestä on tehty ilmoitus aiemminkin.Mikko vaan nauroi,vähätteli asiaa.Ne sanat kun hän sanoo "Sä saat nää kaikki naamalles vielä" ,miksi uskon sitä lausetta ja pelkään sitä,vaikka tiedän ettei tuokaan ole kuin pelottelua ja uhkailua...Tuollainen sairasyksilö vaan osaa olla niin pelottavan tosissaan....
Mietin episodin jälkeen pitkään,uskallanko jäädä tänne yöksi.Olin vienyt hänen petivaatteet alakertaan,että ymmärtäisi pysyä poissa,mutta ei,pakko oli änkeä takaisin.Yöt hänen kanssaan on ollut todella pelottavia viime aikoina,koska hän on juonut joka ikinen ilta,niin että silmät ovat harittaneet(omasta mielestään ei ole ollut humalassa,ja kun seuraavana aamuna on pää kipeä,se ei ole krapulaa vaan migreeniä...) ja yöllä nukkuessaan humalapäissään,hän käyttäytyy todella agressiivisesti ja väkivaltaisesti.Siis unissaan.Eräänä yönä työnsin häntä omalle puolelleen,koska sängyssä nukkui myös 3 vuotias poikamme,niin Mikko alkoi huitoia käsillään minua ja karjua solvauksia,ja löi viimeiseksi kun yritin vielä kerran häntä työntää.Tätä on tapahtunut nyt 2 tai 3 kertaa,luulin ensin että hän herää,mutta luulen että unessa on.Aika pelottavaa...Humalaisen uni...ja lisäksi se kamala haju jonka hän tuo makuuhuoneeseen...huokaus.
Perjantaina kävin oikeusaputoimistossa.Aamu alkoi huonosti hoitajan ilmoittaessa että on sairastunut,eikä pääsekkään.Joten menin paikan päälle kaksi pienintä mukanani.Käynti meni ihan hyvin,minut todettiin varattomaksi jolloin oikeusapu on ilmaista.Puhuimme siitä,että haluan jäädä tähän,ja kuinka hankin Mikolle häädön...toimenpide vaikuttaa julmalle,mutta jos hän ei avioerohakemuksen saadessaan ymmärrä yskää,niin ei voi mitään.Eli avioero laitetaan myös hakuun.Avustaja soittaa minulle maanantaina,koska on epäselvää,onko minun yksinhuoltajuuteni tähän kuusi veehen voimassa,joka aikanaan vuonna 2003 mille annettiin eroasioiden yhteydessä tehdyssä huoltajuus käsittelyssä.Avustaja oletti että haluan yhteishuoltajuuden,mutta nyt viikonlopun mietittyäni,aion hakea yksinhuoltoa,ja olen jopa miettinyt-pitäisikö vaatia aluksia valvottuja tapaamisia....Mikon alkoholin käyttö on minusta sen verran suuri syy,mutta tiedän hänen kieltävän asian,tietenkin.Olen nähnyt mikä hän on humalassa,joko hauska tai kärttyinen,ja hauskakin vain niin pitkään kun saa pitää omaa showta ja on yleisöä,eihän pienistä lapsista ole yleisöksi,ja tätä pienintä pitää vielä hoitaa niin paljon,onhan hän vasta vajaa 1,5 vuotta!
Mutta kaikki aikanaan.
Olen tämän prosessin aikana hämmästynyt itsekkin.
Enää ei tunnu yhtään vaikealle erota tuosta ihmisestä,jonka kasvojen ilme on aina vähintään veemäinen,joka puhuu rumasti toisille,aliarvioi toisia ja uhkailee.OKSETUS-oikeesti :)
Kyllä olen oikeaan suuntaan menossa,enkä kadu.
Nyt vain täytyy miettiä ja kuulostella,että olemme turvassa varmasti.
Mikko otti kaikki kolme pientä mukaansa kun lähti pelaamaan-vei siskolleen kuulemma.Iski äsken ajatus..entä jos hän ei tuo heitä takaisin....
huh.
Jouduin siis nousta sängystä,ja mennä sen huudon keskelle jälleen selvittämään,että minä olen antanut luvan katsoa tv:tä.Mikko pauhaa kirosanoin ja solvaavin sanakääntein sekä minua että poikaa,joka oli sanonut että on lupa.Käsken Mikkoa poistumaan huoneesta,mutta hän ei lähde,jatkaa vaan.Käsken uudelleen,ei mitään kajoa.Kunnes hän jälleen kerran uhkaa väkivallalla poikaa,uhkaa tirvaista turvan päälle...ja miksi?Syynä siis tämä erimielisyys tv:n katsomisesta,jossa selvisi että lupa löytyy,mutta joka ei miellytä häntä....
Sillä erää sain Mikon pois huoneesta.Vähän myöhemmin menin alakertaan,olin päättänyt sanoa jotain asiasta,vaikka emme ole yli 2 viikkoon puhuneet juurikaan.Kysyin,oliko hänen mielestään ihan asiallista uhata väkivallalla varsinkaan kun asia ei ollut väkivallan arvoinen,eli tv?Mikko väitti että poikani oli uhannut häntä.Ahaa.
Sitten muutaman lauseen päästä hän sanoi kuitenkin että "mitä tollanen pentu voi väkivallalla uhkailla" tai muuta vastaavaa...Pimahdin ja tajusun ettei tosiaan kannata jatkaa.Olin ilmoittanut Mikolle siinä yhteydessä,kun hän uhkaili tuossa poikien huoneessa,että voisin soittaa poliisin paikalle,ja he näkisivät että hänestä on tehty ilmoitus aiemminkin.Mikko vaan nauroi,vähätteli asiaa.Ne sanat kun hän sanoo "Sä saat nää kaikki naamalles vielä" ,miksi uskon sitä lausetta ja pelkään sitä,vaikka tiedän ettei tuokaan ole kuin pelottelua ja uhkailua...Tuollainen sairasyksilö vaan osaa olla niin pelottavan tosissaan....
Mietin episodin jälkeen pitkään,uskallanko jäädä tänne yöksi.Olin vienyt hänen petivaatteet alakertaan,että ymmärtäisi pysyä poissa,mutta ei,pakko oli änkeä takaisin.Yöt hänen kanssaan on ollut todella pelottavia viime aikoina,koska hän on juonut joka ikinen ilta,niin että silmät ovat harittaneet(omasta mielestään ei ole ollut humalassa,ja kun seuraavana aamuna on pää kipeä,se ei ole krapulaa vaan migreeniä...) ja yöllä nukkuessaan humalapäissään,hän käyttäytyy todella agressiivisesti ja väkivaltaisesti.Siis unissaan.Eräänä yönä työnsin häntä omalle puolelleen,koska sängyssä nukkui myös 3 vuotias poikamme,niin Mikko alkoi huitoia käsillään minua ja karjua solvauksia,ja löi viimeiseksi kun yritin vielä kerran häntä työntää.Tätä on tapahtunut nyt 2 tai 3 kertaa,luulin ensin että hän herää,mutta luulen että unessa on.Aika pelottavaa...Humalaisen uni...ja lisäksi se kamala haju jonka hän tuo makuuhuoneeseen...huokaus.
Perjantaina kävin oikeusaputoimistossa.Aamu alkoi huonosti hoitajan ilmoittaessa että on sairastunut,eikä pääsekkään.Joten menin paikan päälle kaksi pienintä mukanani.Käynti meni ihan hyvin,minut todettiin varattomaksi jolloin oikeusapu on ilmaista.Puhuimme siitä,että haluan jäädä tähän,ja kuinka hankin Mikolle häädön...toimenpide vaikuttaa julmalle,mutta jos hän ei avioerohakemuksen saadessaan ymmärrä yskää,niin ei voi mitään.Eli avioero laitetaan myös hakuun.Avustaja soittaa minulle maanantaina,koska on epäselvää,onko minun yksinhuoltajuuteni tähän kuusi veehen voimassa,joka aikanaan vuonna 2003 mille annettiin eroasioiden yhteydessä tehdyssä huoltajuus käsittelyssä.Avustaja oletti että haluan yhteishuoltajuuden,mutta nyt viikonlopun mietittyäni,aion hakea yksinhuoltoa,ja olen jopa miettinyt-pitäisikö vaatia aluksia valvottuja tapaamisia....Mikon alkoholin käyttö on minusta sen verran suuri syy,mutta tiedän hänen kieltävän asian,tietenkin.Olen nähnyt mikä hän on humalassa,joko hauska tai kärttyinen,ja hauskakin vain niin pitkään kun saa pitää omaa showta ja on yleisöä,eihän pienistä lapsista ole yleisöksi,ja tätä pienintä pitää vielä hoitaa niin paljon,onhan hän vasta vajaa 1,5 vuotta!
Mutta kaikki aikanaan.
Olen tämän prosessin aikana hämmästynyt itsekkin.
Enää ei tunnu yhtään vaikealle erota tuosta ihmisestä,jonka kasvojen ilme on aina vähintään veemäinen,joka puhuu rumasti toisille,aliarvioi toisia ja uhkailee.OKSETUS-oikeesti :)
Kyllä olen oikeaan suuntaan menossa,enkä kadu.
Nyt vain täytyy miettiä ja kuulostella,että olemme turvassa varmasti.
Mikko otti kaikki kolme pientä mukaansa kun lähti pelaamaan-vei siskolleen kuulemma.Iski äsken ajatus..entä jos hän ei tuo heitä takaisin....
huh.
lauantai 9. helmikuuta 2008
jos puhallan,poksahtaako kupla?
En kysynyt asioita eilen.Tilanne meni niin,että Mikko tuli hunajaistakin hunajaisemmalla äänellä kysymään,otanko iltapalaa,patonkia ja pekonia.No sanoin että voin ottaa jos hän itselleen tekee.Alles gut...matkalla alakertaan piti poiketa kumminkin poikien huoneessa märyämässä,että TV kiinni(klo21.30).Olin antanut pojille luvan katsoa viikonlopun kunniaksi yhden elokuvan.Olin juuri silloin vanhimman tyttäreni huoneessa juttelemassa hänelle,ja tulin siihen ovelle sanomaan että kyllä,minä olen luvan heille antanut.Jolloin Mikko sinkoaa alakertaan sadatellen että pian saan tämän tilanteen naamalleni,ja keittiössä tavaraa lensi-kolina vain kuului.Mietin siinä sitten hetken,että menenkö hakemaan iltapalaa...mutta kun menin,Mikko oli taas ihan "ok",selitti mitä oli tehnyt jne.Kiitin kohteliaasti iltapalan tekemisestä,nappasin lautasen ja tulin takaisin yläkertaan koneen ääreen kirjoittamaan.Mitään muuta ei tapahtunut,paitsi sitten kun Mikko tuli muutamaan kertaan uudelleen ovelle märisemään,leffa kun oli lopumassa vasta 23.45...ja sitten töykeäsi tuli viereen esittämään että hän menee suihkuun nyt(tästä pitää päästää ohi jos on joku suihkuun menossa)
Sillä välin sammutin koneen ja menin sänkyyn.Oksetti ajatuskin että hän tulee viereeni,teeskentelin nukkuvaa ettei tarvisi sanoa edes mitään.Yäks.
Tänä aamuna keittelin iloisena puuroa ja kahvia,kunnes ajatukset haksahtivat siihen,että kohta Mikko tulee alas ja tarvii katsoa hänen PIIPmaista naamaansa.Onneksi tämä kohtaaminen oli perin lyhyt,hän lähti jo aamulla,mutta sai minut kumminkin ihan kiihtyneeksi...se passiivinen agressiivisuus joka hänestä huokuu,tuntuu NIIN pahalle!
Illalla sitten jälleen poksahti.Olin nukutellut pienet lapset ja yksi oli vielä kainalossa,kun viereisessä huoneessa jälleen alkoi Messu. Mikko kävi huutamassa että pelit pois...isoimmalla oli kaiketi GBA käsissään,eikä Mikko ottanut vastaan mitään selityksiä,että on viikonloppu jne.Huutoa huutoa huutoa...ja tuoli lensi :( En mennyt väliin koska minulla oli lapsia kainalossa,mutta kun Mikko oli poistunut,menin juttelemaan pojan kanssa.Hän kyyhötti peittonsa alla,mutta oli päällepäin rauhallinen,vain kyyneleet silmissä.Puhuin hänelle,että sovitaan nyt niin,että annetaan Mikon messuta mitä messuaa,olkoon hän kuin ilmaa meille.Kysyin pojalta,muistiko hän ettei se auta mitään vaikka Mikolle esittää järkisyyt,hän viisveisaa niistä.Taikka sanoo,että äidiltä on lupa-sen parempi,senhän voi milihyvin kumota.
Mutta tsemppaan lapsia nyt jaksamaan,ei mene enää kauaa,rattaat alkaa liikehtiä pian,enkä aio estää niitä yhtään!
Mikko ei lopulta edes tiedä mikä häneen iski.
Ihminen on niin omaa itseään täynnä,ettei huomaan ensinnäkään ympäristön pahaa oloa,ja toisekseen sitä,milloin se ympäristö saa tarpeekseen.
Voi että.En tiedä mitä ajattelisin tästä ihmisestä.
Kun hänellä on hyvä hetki,pienet lapsensa saavat isänrakkautta,mutta huonolla hetkellä pienetkin lapset saavat lähtöpassit ja haukut.
Mietin jo tapaamisia ynnä muita,mutta askel kerrallaan.
Nyt askeleenikin tuntuvat jo verrattain keveiltä!
Sillä välin sammutin koneen ja menin sänkyyn.Oksetti ajatuskin että hän tulee viereeni,teeskentelin nukkuvaa ettei tarvisi sanoa edes mitään.Yäks.
Tänä aamuna keittelin iloisena puuroa ja kahvia,kunnes ajatukset haksahtivat siihen,että kohta Mikko tulee alas ja tarvii katsoa hänen PIIPmaista naamaansa.Onneksi tämä kohtaaminen oli perin lyhyt,hän lähti jo aamulla,mutta sai minut kumminkin ihan kiihtyneeksi...se passiivinen agressiivisuus joka hänestä huokuu,tuntuu NIIN pahalle!
Illalla sitten jälleen poksahti.Olin nukutellut pienet lapset ja yksi oli vielä kainalossa,kun viereisessä huoneessa jälleen alkoi Messu. Mikko kävi huutamassa että pelit pois...isoimmalla oli kaiketi GBA käsissään,eikä Mikko ottanut vastaan mitään selityksiä,että on viikonloppu jne.Huutoa huutoa huutoa...ja tuoli lensi :( En mennyt väliin koska minulla oli lapsia kainalossa,mutta kun Mikko oli poistunut,menin juttelemaan pojan kanssa.Hän kyyhötti peittonsa alla,mutta oli päällepäin rauhallinen,vain kyyneleet silmissä.Puhuin hänelle,että sovitaan nyt niin,että annetaan Mikon messuta mitä messuaa,olkoon hän kuin ilmaa meille.Kysyin pojalta,muistiko hän ettei se auta mitään vaikka Mikolle esittää järkisyyt,hän viisveisaa niistä.Taikka sanoo,että äidiltä on lupa-sen parempi,senhän voi milihyvin kumota.
Mutta tsemppaan lapsia nyt jaksamaan,ei mene enää kauaa,rattaat alkaa liikehtiä pian,enkä aio estää niitä yhtään!
Mikko ei lopulta edes tiedä mikä häneen iski.
Ihminen on niin omaa itseään täynnä,ettei huomaan ensinnäkään ympäristön pahaa oloa,ja toisekseen sitä,milloin se ympäristö saa tarpeekseen.
Voi että.En tiedä mitä ajattelisin tästä ihmisestä.
Kun hänellä on hyvä hetki,pienet lapsensa saavat isänrakkautta,mutta huonolla hetkellä pienetkin lapset saavat lähtöpassit ja haukut.
Mietin jo tapaamisia ynnä muita,mutta askel kerrallaan.
Nyt askeleenikin tuntuvat jo verrattain keveiltä!
=D
perjantai 8. helmikuuta 2008
yrjöttää
tämä puhumattomuus oksettaa,tekee ihan fyysisesti sairaan olon-sitähän Mikko kaiketi yrittääkin?Nujertaa minua sillä viimeisellä keinolla,jonka tietää purevan minuun.Piittaamattomuus,huomiotta jättäminen...
Yritän psyykata itseäni tilanteeseen,ettei minua ole kukaan muukaan täällä huomioimassa,enhän sitä silloinkaan odota?Toimintasuunnitelma: teen Mikosta näkymättömän itselleni.
Olen aloittanut tämän projektin jo,alkanut hoitaa KAIKKI arjen toimet yksin,jolloin teen hänestä tarpeettoman.Tämä tietenkin tarkoittaa sitä,että raadan fyysisesti voimien äärirajoilla,ja kun väsähdän olen pahantuulinen.Tänäänkin,jalkaan sattui kun säästän bensaa enkä vie eskarilaista päiväkotiin autolla,vaan viallisen jalkani kustannuksella.Sitten kotona odotti itse määrittelemäni siivouspäivä,joka masentaa jo valmiiksi,koska ei tästä läävästä koskaan valmista tule.Mutta pakko oli tehdä hommia vaikka runkoa pakottikin,ja seistä ikuisuus lieden ääressä sekoittamassa kastiketta,joka ei meinannut ikinä seostua.
Mikko imuroi kun tein ruokaa.
Edelleenkään emme kommunikoi,vaikka minun on pakko välillä antaa piikkiä.Miksi?Enpä tiedä.Reagoimattomuus on niin karmivaa :(
Tänään olo on niin ahdistunut ja paha,että mieli tekisi taas syödä itsensä sokerihumalaan.Tänään vasta ymmärsin tuonkin yhteyden,Mikon "syystä" hermoilen,ja tietenkin tarvin siihen jonkinlaista loiventavaa,joten mikäpä sen näppärämpää kuin syödä karkkipussi,ja saada sokerihumala siitä.Ja kilot senkun kertyy...
Mutta...ajattelin tänään KYSYÄ häneltä muutaman kysymyksen:
1. Oletko tyytyväinen suhteessamme?
...hän ei todellakaan ole osoittanut mitään merkkiä siitä,että tajuaisi suhteemme tilan,tai sitten hän ei ihan totta välitä!
2. Aiotko/oletko suunnitellut tekeväsi asialle jotain?
...nyt oletan että hän sanoo ettei ole tyytyväinen ja että katsotaan mitä tekee...jolloin kysyn
3. Milloin muutat pois?
...ja luultavasti keskustelu sitten loppuukin siihen.
Aika ajoin vaivaa huono omatunto,etten "juttele" tästä hänen kanssa,etten yritä enää. Mutta eihän Mikkokaan yritä,ei ole kaiketi koskaan yrittänyt?Eikä varsinkaan ole koskaan ottanut kuuleviin korviinsa neuvoja,joita meillekin on annettu vuosien varrella.Siis-miksi minun pitäisi?Miksi minä kannan syyllisyyden tästäkin? Joku minulle kertoi kiltin tytön syndroomasta. En ole opiskellut asiaa sen enempää, mutta voihan tuo olla?
Aah,Mikko on jälleen käynyt vähän "varastossa"...Oi mikä lempeä äänensävy,kun hän toisiksi vanhimmalleni ehdottelee huomenna piaparien leipomista(kun pakastimeen jäänyt taikinaa) ja kun 6vee sanoi että hänkin haluaa tehdä,tiuskaisee "sä mitään tee".Lempeä lässytys siirtyy pikkuiseemme nyt,ja minua yrjöttää.Voi että tuo ihminen,kyllä se saa minut niin pois tolaltaan,eikä tällainen ole terveellistä.
Yritän psyykata itseäni tilanteeseen,ettei minua ole kukaan muukaan täällä huomioimassa,enhän sitä silloinkaan odota?Toimintasuunnitelma: teen Mikosta näkymättömän itselleni.
Olen aloittanut tämän projektin jo,alkanut hoitaa KAIKKI arjen toimet yksin,jolloin teen hänestä tarpeettoman.Tämä tietenkin tarkoittaa sitä,että raadan fyysisesti voimien äärirajoilla,ja kun väsähdän olen pahantuulinen.Tänäänkin,jalkaan sattui kun säästän bensaa enkä vie eskarilaista päiväkotiin autolla,vaan viallisen jalkani kustannuksella.Sitten kotona odotti itse määrittelemäni siivouspäivä,joka masentaa jo valmiiksi,koska ei tästä läävästä koskaan valmista tule.Mutta pakko oli tehdä hommia vaikka runkoa pakottikin,ja seistä ikuisuus lieden ääressä sekoittamassa kastiketta,joka ei meinannut ikinä seostua.
Mikko imuroi kun tein ruokaa.
Edelleenkään emme kommunikoi,vaikka minun on pakko välillä antaa piikkiä.Miksi?Enpä tiedä.Reagoimattomuus on niin karmivaa :(
Tänään olo on niin ahdistunut ja paha,että mieli tekisi taas syödä itsensä sokerihumalaan.Tänään vasta ymmärsin tuonkin yhteyden,Mikon "syystä" hermoilen,ja tietenkin tarvin siihen jonkinlaista loiventavaa,joten mikäpä sen näppärämpää kuin syödä karkkipussi,ja saada sokerihumala siitä.Ja kilot senkun kertyy...
Mutta...ajattelin tänään KYSYÄ häneltä muutaman kysymyksen:
1. Oletko tyytyväinen suhteessamme?
...hän ei todellakaan ole osoittanut mitään merkkiä siitä,että tajuaisi suhteemme tilan,tai sitten hän ei ihan totta välitä!
2. Aiotko/oletko suunnitellut tekeväsi asialle jotain?
...nyt oletan että hän sanoo ettei ole tyytyväinen ja että katsotaan mitä tekee...jolloin kysyn
3. Milloin muutat pois?
...ja luultavasti keskustelu sitten loppuukin siihen.
Aika ajoin vaivaa huono omatunto,etten "juttele" tästä hänen kanssa,etten yritä enää. Mutta eihän Mikkokaan yritä,ei ole kaiketi koskaan yrittänyt?Eikä varsinkaan ole koskaan ottanut kuuleviin korviinsa neuvoja,joita meillekin on annettu vuosien varrella.Siis-miksi minun pitäisi?Miksi minä kannan syyllisyyden tästäkin? Joku minulle kertoi kiltin tytön syndroomasta. En ole opiskellut asiaa sen enempää, mutta voihan tuo olla?
Aah,Mikko on jälleen käynyt vähän "varastossa"...Oi mikä lempeä äänensävy,kun hän toisiksi vanhimmalleni ehdottelee huomenna piaparien leipomista(kun pakastimeen jäänyt taikinaa) ja kun 6vee sanoi että hänkin haluaa tehdä,tiuskaisee "sä mitään tee".Lempeä lässytys siirtyy pikkuiseemme nyt,ja minua yrjöttää.Voi että tuo ihminen,kyllä se saa minut niin pois tolaltaan,eikä tällainen ole terveellistä.
Olen tehnyt oikeita päätöksiä joissa aion pysyä,
ENKÄ KADU!
ENKÄ KADU!
maanantai 4. helmikuuta 2008
helpotuksen helmikuu?
onnettomaan meiliini,jonka perjantaina lähetin oikeusaputoimistoon,noteerattiin!
Ystävällinen työntekijä soitti minulle vähän aikaa sitten,olisin päässyt jo keskiviikkona,mutta sossuun meno on silloin,ja SEKIN on tärkeä käynti! Siispä
Ystävällinen työntekijä soitti minulle vähän aikaa sitten,olisin päässyt jo keskiviikkona,mutta sossuun meno on silloin,ja SEKIN on tärkeä käynti! Siispä
15.2 klo 10 alamme lyödä totuutta tiskiin
Hieno fiilis,toden totta.Minä jänishousu sain hienon tuuppauksen tässä nyt,eikä tarvinut kuin uskaltaa sähköpostia laittaa!Voi sanoo että huh heijaa....
***********************
Täällä on kylmää kuin Antarktiksella!Tämä jääkausi alkoi sillä huonoon kauteen laskeutumisella,ja muuttunut noin 3pv sitten miltee totaali puhumattomuuden myötä täksi.Osasin odottaa tätä,sen viikon mitä Mikko oli "kiva",ajattelin vain että lasketaanpas montako päivää nyt menee...ja niinhän se sieltä taas tuli kuten ennenkin.Tottakai ärsytti taas mennä siihen nihkeään takaisin,mutta onneksi osaan jo tietää tuon.Eihän se "hyväkään" ole kaiketi mitään oikeanlaista hyvää,se vaan on sitä hyvää,mihin olen oppinut tyytymään,ja minkä aikana on ollut mahdollista puhaltaa kun hänkin osallistuu eikä vain käytä kaikkia voimiaan negatiivisessa pyörässä pyorimiseen.Hän on nimittäin ihminen,joka luulee toisen muuttavan käytöstään positiiviseen,jos hän antaa negatiivista palautetta hänelle.Eli tavallaan pelolla muuttamista.
Eilen olin iltamenojeni jälkimainingeissa ja Mikon olisi pitänyt huolehtia pikku lapsista.Vaan mitä hän tekee,istuu tietokoneellaan selkä lapsiin päin,sitten vasta reagoi kun isompi on saanut pienempää lyötyä kasvoihin.Sitten vasta reagoi,ja isompi saa kuulla kunniansa.Ja minun sydäntä särkee kun en ollut taaskaan läsnä ja ennakoinut asiaa,eikä olisi edes tapahtunut tätäkään pahaa.En tiedä,en usko-Mikko ei ikinä tule ymmärtämään tätä ennakoinnin osuutta asiaan.Kovasti hän aina työnäkökulmastaan höpöttää turvallisuudesta,ennakoinnista...ja sen turvallisuuden nojalla hän on kieltänyt lukuisat asiat lapsilta."ei sulle voi mitään antaa kun et kävelläkkään kunnolla osaa"...sanottu vielä hiljattain isoillekkin lapsille...ja "hän antaa selkään vaikka naapurin kakaroille jos junaradalle menevät" ..tätä hän kertonut useaan otteeseen eri paikoissa,luullut kaiketi että hän saa arvostusta näin.Ideana siis ettei junaradalle saa mennä-no ei tietenkään saa.
Niin,tämän puhumattomuuden aikana hän taas minun selkäni takana yrittää olla pikkuisille kiltti,iltasadun lukeminen on kummasti alkanut maistua,hän ei ole IKINÄ tehnyt sitä aiemmin.Mutta kun minä olen läsnä,hän on kylmä kala lapsille.Näen tämänkin eräänlaisena vallan käyttönä.Hän "pakottaa" minut reagoimaan lasten tarpeisiin,vaikka lapset kysyvät sitä häneltä.Ja hän tietää loukkaavansa minua lapsiin kylmäkiskoisesti suhtautumalla.Eli hän saa kaiken;minulle pahan mielen sekä minut tekemään lasten pyytämät asiat.
En muista enää,mistä oli kysymys,mutta eilen minulla taas ratkesi,ja kiljuin että tuskin sinulle lapsia uskallan antaa edes,kun et osaa huolehtia.Kyseessä oli taas joku ihan pimeä piittaamattomuus...joskus tuntuu että hän tekee minun kiusaksi asiat ihan väärin,ei edes "omalla tavallaan" joka olisi ihan ok,vaan kertakaikkisen päin peetä.
Mutta se käynti siellä,varmaan selkiyttää hyvin asioita.En yhtään tiedä missä järjestyksessä pitäisi edetä,pitäisikö tapaamis ja muut asiat sopia etukäteen,ennen kuin olemme eri osoitteissa?
Tuntuu ihan vinhalle,tuntuu että asia harppasi jättiläisen askeleen eteenpäin kun tuon ajan sain.Jess,se oli JUURI SE,mitä tarvitsin!
Askel lähempänä Tuntematonta Taivasta :)
Eilen olin iltamenojeni jälkimainingeissa ja Mikon olisi pitänyt huolehtia pikku lapsista.Vaan mitä hän tekee,istuu tietokoneellaan selkä lapsiin päin,sitten vasta reagoi kun isompi on saanut pienempää lyötyä kasvoihin.Sitten vasta reagoi,ja isompi saa kuulla kunniansa.Ja minun sydäntä särkee kun en ollut taaskaan läsnä ja ennakoinut asiaa,eikä olisi edes tapahtunut tätäkään pahaa.En tiedä,en usko-Mikko ei ikinä tule ymmärtämään tätä ennakoinnin osuutta asiaan.Kovasti hän aina työnäkökulmastaan höpöttää turvallisuudesta,ennakoinnista...ja sen turvallisuuden nojalla hän on kieltänyt lukuisat asiat lapsilta."ei sulle voi mitään antaa kun et kävelläkkään kunnolla osaa"...sanottu vielä hiljattain isoillekkin lapsille...ja "hän antaa selkään vaikka naapurin kakaroille jos junaradalle menevät" ..tätä hän kertonut useaan otteeseen eri paikoissa,luullut kaiketi että hän saa arvostusta näin.Ideana siis ettei junaradalle saa mennä-no ei tietenkään saa.
Niin,tämän puhumattomuuden aikana hän taas minun selkäni takana yrittää olla pikkuisille kiltti,iltasadun lukeminen on kummasti alkanut maistua,hän ei ole IKINÄ tehnyt sitä aiemmin.Mutta kun minä olen läsnä,hän on kylmä kala lapsille.Näen tämänkin eräänlaisena vallan käyttönä.Hän "pakottaa" minut reagoimaan lasten tarpeisiin,vaikka lapset kysyvät sitä häneltä.Ja hän tietää loukkaavansa minua lapsiin kylmäkiskoisesti suhtautumalla.Eli hän saa kaiken;minulle pahan mielen sekä minut tekemään lasten pyytämät asiat.
En muista enää,mistä oli kysymys,mutta eilen minulla taas ratkesi,ja kiljuin että tuskin sinulle lapsia uskallan antaa edes,kun et osaa huolehtia.Kyseessä oli taas joku ihan pimeä piittaamattomuus...joskus tuntuu että hän tekee minun kiusaksi asiat ihan väärin,ei edes "omalla tavallaan" joka olisi ihan ok,vaan kertakaikkisen päin peetä.
Mutta se käynti siellä,varmaan selkiyttää hyvin asioita.En yhtään tiedä missä järjestyksessä pitäisi edetä,pitäisikö tapaamis ja muut asiat sopia etukäteen,ennen kuin olemme eri osoitteissa?
Tuntuu ihan vinhalle,tuntuu että asia harppasi jättiläisen askeleen eteenpäin kun tuon ajan sain.Jess,se oli JUURI SE,mitä tarvitsin!
Askel lähempänä Tuntematonta Taivasta :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)