repeilyä

Eillen oli ensimmäinen ilta,kun ajattelin,onko meidän turvallista olla täällä...Olin mennyt taas(kuten jo mutaman illan) ajoissa,eli 21 maissa pienten kasten nukuttelujen yhteydessä nukumaan,mutta heräsin siihen kun Mikko oli pauhaamassa poikien huoneessa (viereisessä makuuhuoneessa).Kyse oli illan leffan katselusta.Olin antanut luvan katsoa leffan,koska edelleen olen sitä mieltä,että lasten pitää saada viikonloppuna nauttia jostain bonuksesta,ja tämä leffa on sellainen mistä he tykkäävät.

Jouduin siis nousta sängystä,ja mennä sen huudon keskelle jälleen selvittämään,että minä olen antanut luvan katsoa tv:tä.Mikko pauhaa kirosanoin ja solvaavin sanakääntein sekä minua että poikaa,joka oli sanonut että on lupa.Käsken Mikkoa poistumaan huoneesta,mutta hän ei lähde,jatkaa vaan.Käsken uudelleen,ei mitään kajoa.Kunnes hän jälleen kerran uhkaa väkivallalla poikaa,uhkaa tirvaista turvan päälle...ja miksi?Syynä siis tämä erimielisyys tv:n katsomisesta,jossa selvisi että lupa löytyy,mutta joka ei miellytä häntä....

Sillä erää sain Mikon pois huoneesta.Vähän myöhemmin menin alakertaan,olin päättänyt sanoa jotain asiasta,vaikka emme ole yli 2 viikkoon puhuneet juurikaan.Kysyin,oliko hänen mielestään ihan asiallista uhata väkivallalla varsinkaan kun asia ei ollut väkivallan arvoinen,eli tv?Mikko väitti että poikani oli uhannut häntä.Ahaa.
Sitten muutaman lauseen päästä hän sanoi kuitenkin että "mitä tollanen pentu voi väkivallalla uhkailla" tai muuta vastaavaa...Pimahdin ja tajusun ettei tosiaan kannata jatkaa.Olin ilmoittanut Mikolle siinä yhteydessä,kun hän uhkaili tuossa poikien huoneessa,että voisin soittaa poliisin paikalle,ja he näkisivät että hänestä on tehty ilmoitus aiemminkin.Mikko vaan nauroi,vähätteli asiaa.Ne sanat kun hän sanoo "Sä saat nää kaikki naamalles vielä" ,miksi uskon sitä lausetta ja pelkään sitä,vaikka tiedän ettei tuokaan ole kuin pelottelua ja uhkailua...Tuollainen sairasyksilö vaan osaa olla niin pelottavan tosissaan....

Mietin episodin jälkeen pitkään,uskallanko jäädä tänne yöksi.Olin vienyt hänen petivaatteet alakertaan,että ymmärtäisi pysyä poissa,mutta ei,pakko oli änkeä takaisin.Yöt hänen kanssaan on ollut todella pelottavia viime aikoina,koska hän on juonut joka ikinen ilta,niin että silmät ovat harittaneet(omasta mielestään ei ole ollut humalassa,ja kun seuraavana aamuna on pää kipeä,se ei ole krapulaa vaan migreeniä...) ja yöllä nukkuessaan humalapäissään,hän käyttäytyy todella agressiivisesti ja väkivaltaisesti.Siis unissaan.Eräänä yönä työnsin häntä omalle puolelleen,koska sängyssä nukkui myös 3 vuotias poikamme,niin Mikko alkoi huitoia käsillään minua ja karjua solvauksia,ja löi viimeiseksi kun yritin vielä kerran häntä työntää.Tätä on tapahtunut nyt 2 tai 3 kertaa,luulin ensin että hän herää,mutta luulen että unessa on.Aika pelottavaa...Humalaisen uni...ja lisäksi se kamala haju jonka hän tuo makuuhuoneeseen...huokaus.

Perjantaina kävin oikeusaputoimistossa.Aamu alkoi huonosti hoitajan ilmoittaessa että on sairastunut,eikä pääsekkään.Joten menin paikan päälle kaksi pienintä mukanani.Käynti meni ihan hyvin,minut todettiin varattomaksi jolloin oikeusapu on ilmaista.Puhuimme siitä,että haluan jäädä tähän,ja kuinka hankin Mikolle häädön...toimenpide vaikuttaa julmalle,mutta jos hän ei avioerohakemuksen saadessaan ymmärrä yskää,niin ei voi mitään.Eli avioero laitetaan myös hakuun.Avustaja soittaa minulle maanantaina,koska on epäselvää,onko minun yksinhuoltajuuteni tähän kuusi veehen voimassa,joka aikanaan vuonna 2003 mille annettiin eroasioiden yhteydessä tehdyssä huoltajuus käsittelyssä.Avustaja oletti että haluan yhteishuoltajuuden,mutta nyt viikonlopun mietittyäni,aion hakea yksinhuoltoa,ja olen jopa miettinyt-pitäisikö vaatia aluksia valvottuja tapaamisia....Mikon alkoholin käyttö on minusta sen verran suuri syy,mutta tiedän hänen kieltävän asian,tietenkin.Olen nähnyt mikä hän on humalassa,joko hauska tai kärttyinen,ja hauskakin vain niin pitkään kun saa pitää omaa showta ja on yleisöä,eihän pienistä lapsista ole yleisöksi,ja tätä pienintä pitää vielä hoitaa niin paljon,onhan hän vasta vajaa 1,5 vuotta!
Mutta kaikki aikanaan.

Olen tämän prosessin aikana hämmästynyt itsekkin.
Enää ei tunnu yhtään vaikealle erota tuosta ihmisestä,jonka kasvojen ilme on aina vähintään veemäinen,joka puhuu rumasti toisille,aliarvioi toisia ja uhkailee.OKSETUS-oikeesti :)
Kyllä olen oikeaan suuntaan menossa,enkä kadu.
Nyt vain täytyy miettiä ja kuulostella,että olemme turvassa varmasti.

Mikko otti kaikki kolme pientä mukaansa kun lähti pelaamaan-vei siskolleen kuulemma.Iski äsken ajatus..entä jos hän ei tuo heitä takaisin....
huh.

jos puhallan,poksahtaako kupla?

En kysynyt asioita eilen.Tilanne meni niin,että Mikko tuli hunajaistakin hunajaisemmalla äänellä kysymään,otanko iltapalaa,patonkia ja pekonia.No sanoin että voin ottaa jos hän itselleen tekee.Alles gut...matkalla alakertaan piti poiketa kumminkin poikien huoneessa märyämässä,että TV kiinni(klo21.30).Olin antanut pojille luvan katsoa viikonlopun kunniaksi yhden elokuvan.Olin juuri silloin vanhimman tyttäreni huoneessa juttelemassa hänelle,ja tulin siihen ovelle sanomaan että kyllä,minä olen luvan heille antanut.Jolloin Mikko sinkoaa alakertaan sadatellen että pian saan tämän tilanteen naamalleni,ja keittiössä tavaraa lensi-kolina vain kuului.Mietin siinä sitten hetken,että menenkö hakemaan iltapalaa...mutta kun menin,Mikko oli taas ihan "ok",selitti mitä oli tehnyt jne.Kiitin kohteliaasti iltapalan tekemisestä,nappasin lautasen ja tulin takaisin yläkertaan koneen ääreen kirjoittamaan.Mitään muuta ei tapahtunut,paitsi sitten kun Mikko tuli muutamaan kertaan uudelleen ovelle märisemään,leffa kun oli lopumassa vasta 23.45...ja sitten töykeäsi tuli viereen esittämään että hän menee suihkuun nyt(tästä pitää päästää ohi jos on joku suihkuun menossa)

Sillä välin sammutin koneen ja menin sänkyyn.Oksetti ajatuskin että hän tulee viereeni,teeskentelin nukkuvaa ettei tarvisi sanoa edes mitään.Yäks.

Tänä aamuna keittelin iloisena puuroa ja kahvia,kunnes ajatukset haksahtivat siihen,että kohta Mikko tulee alas ja tarvii katsoa hänen PIIPmaista naamaansa.Onneksi tämä kohtaaminen oli perin lyhyt,hän lähti jo aamulla,mutta sai minut kumminkin ihan kiihtyneeksi...se passiivinen agressiivisuus joka hänestä huokuu,tuntuu NIIN pahalle!

Illalla sitten jälleen poksahti.Olin nukutellut pienet lapset ja yksi oli vielä kainalossa,kun viereisessä huoneessa jälleen alkoi Messu. Mikko kävi huutamassa että pelit pois...isoimmalla oli kaiketi GBA käsissään,eikä Mikko ottanut vastaan mitään selityksiä,että on viikonloppu jne.Huutoa huutoa huutoa...ja tuoli lensi :( En mennyt väliin koska minulla oli lapsia kainalossa,mutta kun Mikko oli poistunut,menin juttelemaan pojan kanssa.Hän kyyhötti peittonsa alla,mutta oli päällepäin rauhallinen,vain kyyneleet silmissä.Puhuin hänelle,että sovitaan nyt niin,että annetaan Mikon messuta mitä messuaa,olkoon hän kuin ilmaa meille.Kysyin pojalta,muistiko hän ettei se auta mitään vaikka Mikolle esittää järkisyyt,hän viisveisaa niistä.Taikka sanoo,että äidiltä on lupa-sen parempi,senhän voi milihyvin kumota.
Mutta tsemppaan lapsia nyt jaksamaan,ei mene enää kauaa,rattaat alkaa liikehtiä pian,enkä aio estää niitä yhtään!

Mikko ei lopulta edes tiedä mikä häneen iski.
Ihminen on niin omaa itseään täynnä,ettei huomaan ensinnäkään ympäristön pahaa oloa,ja toisekseen sitä,milloin se ympäristö saa tarpeekseen.
Voi että.En tiedä mitä ajattelisin tästä ihmisestä.
Kun hänellä on hyvä hetki,pienet lapsensa saavat isänrakkautta,mutta huonolla hetkellä pienetkin lapset saavat lähtöpassit ja haukut.

Mietin jo tapaamisia ynnä muita,mutta askel kerrallaan.
Nyt askeleenikin tuntuvat jo verrattain keveiltä!

=D

yrjöttää

tämä puhumattomuus oksettaa,tekee ihan fyysisesti sairaan olon-sitähän Mikko kaiketi yrittääkin?Nujertaa minua sillä viimeisellä keinolla,jonka tietää purevan minuun.Piittaamattomuus,huomiotta jättäminen...
Yritän psyykata itseäni tilanteeseen,ettei minua ole kukaan muukaan täällä huomioimassa,enhän sitä silloinkaan odota?Toimintasuunnitelma: teen Mikosta näkymättömän itselleni.

Olen aloittanut tämän projektin jo,alkanut hoitaa KAIKKI arjen toimet yksin,jolloin teen hänestä tarpeettoman.Tämä tietenkin tarkoittaa sitä,että raadan fyysisesti voimien äärirajoilla,ja kun väsähdän olen pahantuulinen.Tänäänkin,jalkaan sattui kun säästän bensaa enkä vie eskarilaista päiväkotiin autolla,vaan viallisen jalkani kustannuksella.Sitten kotona odotti itse määrittelemäni siivouspäivä,joka masentaa jo valmiiksi,koska ei tästä läävästä koskaan valmista tule.Mutta pakko oli tehdä hommia vaikka runkoa pakottikin,ja seistä ikuisuus lieden ääressä sekoittamassa kastiketta,joka ei meinannut ikinä seostua.
Mikko imuroi kun tein ruokaa.
Edelleenkään emme kommunikoi,vaikka minun on pakko välillä antaa piikkiä.Miksi?Enpä tiedä.Reagoimattomuus on niin karmivaa :(

Tänään olo on niin ahdistunut ja paha,että mieli tekisi taas syödä itsensä sokerihumalaan.Tänään vasta ymmärsin tuonkin yhteyden,Mikon "syystä" hermoilen,ja tietenkin tarvin siihen jonkinlaista loiventavaa,joten mikäpä sen näppärämpää kuin syödä karkkipussi,ja saada sokerihumala siitä.Ja kilot senkun kertyy...
Mutta...ajattelin tänään KYSYÄ häneltä muutaman kysymyksen:
1. Oletko tyytyväinen suhteessamme?
...hän ei todellakaan ole osoittanut mitään merkkiä siitä,että tajuaisi suhteemme tilan,tai sitten hän ei ihan totta välitä!

2. Aiotko/oletko suunnitellut tekeväsi asialle jotain?
...nyt oletan että hän sanoo ettei ole tyytyväinen ja että katsotaan mitä tekee...jolloin kysyn

3. Milloin muutat pois?
...ja luultavasti keskustelu sitten loppuukin siihen.

Aika ajoin vaivaa huono omatunto,etten "juttele" tästä hänen kanssa,etten yritä enää. Mutta eihän Mikkokaan yritä,ei ole kaiketi koskaan yrittänyt?Eikä varsinkaan ole koskaan ottanut kuuleviin korviinsa neuvoja,joita meillekin on annettu vuosien varrella.Siis-miksi minun pitäisi?Miksi minä kannan syyllisyyden tästäkin? Joku minulle kertoi kiltin tytön syndroomasta. En ole opiskellut asiaa sen enempää, mutta voihan tuo olla?

Aah,Mikko on jälleen käynyt vähän "varastossa"...Oi mikä lempeä äänensävy,kun hän toisiksi vanhimmalleni ehdottelee huomenna piaparien leipomista(kun pakastimeen jäänyt taikinaa) ja kun 6vee sanoi että hänkin haluaa tehdä,tiuskaisee "sä mitään tee".Lempeä lässytys siirtyy pikkuiseemme nyt,ja minua yrjöttää.Voi että tuo ihminen,kyllä se saa minut niin pois tolaltaan,eikä tällainen ole terveellistä.

Olen tehnyt oikeita päätöksiä joissa aion pysyä,
ENKÄ KADU!

helpotuksen helmikuu?

onnettomaan meiliini,jonka perjantaina lähetin oikeusaputoimistoon,noteerattiin!
Ystävällinen työntekijä soitti minulle vähän aikaa sitten,olisin päässyt jo keskiviikkona,mutta sossuun meno on silloin,ja SEKIN on tärkeä käynti! Siispä

15.2 klo 10 alamme lyödä totuutta tiskiin

Hieno fiilis,toden totta.Minä jänishousu sain hienon tuuppauksen tässä nyt,eikä tarvinut kuin uskaltaa sähköpostia laittaa!Voi sanoo että huh heijaa....

***********************

Täällä on kylmää kuin Antarktiksella!Tämä jääkausi alkoi sillä huonoon kauteen laskeutumisella,ja muuttunut noin 3pv sitten miltee totaali puhumattomuuden myötä täksi.Osasin odottaa tätä,sen viikon mitä Mikko oli "kiva",ajattelin vain että lasketaanpas montako päivää nyt menee...ja niinhän se sieltä taas tuli kuten ennenkin.Tottakai ärsytti taas mennä siihen nihkeään takaisin,mutta onneksi osaan jo tietää tuon.Eihän se "hyväkään" ole kaiketi mitään oikeanlaista hyvää,se vaan on sitä hyvää,mihin olen oppinut tyytymään,ja minkä aikana on ollut mahdollista puhaltaa kun hänkin osallistuu eikä vain käytä kaikkia voimiaan negatiivisessa pyörässä pyorimiseen.Hän on nimittäin ihminen,joka luulee toisen muuttavan käytöstään positiiviseen,jos hän antaa negatiivista palautetta hänelle.Eli tavallaan pelolla muuttamista.

Eilen olin iltamenojeni jälkimainingeissa ja Mikon olisi pitänyt huolehtia pikku lapsista.Vaan mitä hän tekee,istuu tietokoneellaan selkä lapsiin päin,sitten vasta reagoi kun isompi on saanut pienempää lyötyä kasvoihin.Sitten vasta reagoi,ja isompi saa kuulla kunniansa.Ja minun sydäntä särkee kun en ollut taaskaan läsnä ja ennakoinut asiaa,eikä olisi edes tapahtunut tätäkään pahaa.En tiedä,en usko-Mikko ei ikinä tule ymmärtämään tätä ennakoinnin osuutta asiaan.Kovasti hän aina työnäkökulmastaan höpöttää turvallisuudesta,ennakoinnista...ja sen turvallisuuden nojalla hän on kieltänyt lukuisat asiat lapsilta."ei sulle voi mitään antaa kun et kävelläkkään kunnolla osaa"...sanottu vielä hiljattain isoillekkin lapsille...ja "hän antaa selkään vaikka naapurin kakaroille jos junaradalle menevät" ..tätä hän kertonut useaan otteeseen eri paikoissa,luullut kaiketi että hän saa arvostusta näin.Ideana siis ettei junaradalle saa mennä-no ei tietenkään saa.

Niin,tämän puhumattomuuden aikana hän taas minun selkäni takana yrittää olla pikkuisille kiltti,iltasadun lukeminen on kummasti alkanut maistua,hän ei ole IKINÄ tehnyt sitä aiemmin.Mutta kun minä olen läsnä,hän on kylmä kala lapsille.Näen tämänkin eräänlaisena vallan käyttönä.Hän "pakottaa" minut reagoimaan lasten tarpeisiin,vaikka lapset kysyvät sitä häneltä.Ja hän tietää loukkaavansa minua lapsiin kylmäkiskoisesti suhtautumalla.Eli hän saa kaiken;minulle pahan mielen sekä minut tekemään lasten pyytämät asiat.

En muista enää,mistä oli kysymys,mutta eilen minulla taas ratkesi,ja kiljuin että tuskin sinulle lapsia uskallan antaa edes,kun et osaa huolehtia.Kyseessä oli taas joku ihan pimeä piittaamattomuus...joskus tuntuu että hän tekee minun kiusaksi asiat ihan väärin,ei edes "omalla tavallaan" joka olisi ihan ok,vaan kertakaikkisen päin peetä.

Mutta se käynti siellä,varmaan selkiyttää hyvin asioita.En yhtään tiedä missä järjestyksessä pitäisi edetä,pitäisikö tapaamis ja muut asiat sopia etukäteen,ennen kuin olemme eri osoitteissa?

Tuntuu ihan vinhalle,tuntuu että asia harppasi jättiläisen askeleen eteenpäin kun tuon ajan sain.Jess,se oli JUURI SE,mitä tarvitsin!

Askel lähempänä Tuntematonta Taivasta :)

vuodattelua toisaalle.

Tammikuu ja koko uusi vuosihan siis pyörähti käyntiin sillä,että olimme mummolassa-kotiin tulimme 2.1,ristiriitaisin tuntein.Uuden vuoden aattona tapahtui taas tekstiviestein yksi niin sanoakseni "hassu" juttu,vähän samaan tapaan kuin tuo aiempi txt-keskustelu.
Lähetin uuden vuoden viestejä ystäville,johon olin kirjoittanut itse runon,ja lopulta päätin sitten lähettää sen myös Mikolle.Häneltä tuli ytimekäs vastaus "samoin".No ei siinä mitään,mutta vähän myöhemmin sattui sitten niin,että 6 vuotiaamme alkoi kaivata isäänsä,itkua tuhuutti siinä.Ehkä sen laukaisi se,kun Mikko oli laittanut äidilleni viestin,että hän tässä kuuntelee tyttäremme joululahjaksi saamaa soittorasiaa ja mitähän siinä nyt olikaan...tyyliin minä täällä yksin voi voi säälikää minua.No kirjoitin sitten että tytöllä on ikävä sinua jne.Viestin lopussa kysyin:kävittekö ampumassa raketteja?" Vastaus viesti käsitteli vain rakettien ampumista sekä sitä,miten hänellä on varpaat ja sormet ihan kohmeessa ja kuinka hän aikoo syödä makkaraa kohta.
Olin ihan että PLOP,uskonko taas silmiäni,näppärästi ohitettiin varsinainen aihe,ja siirryttiin lempiasiaan,itseen. Kyllä mua sieppasi tytön puolesta,toinen kun ikäväänsä itki...

Ennen joulua olleesta episodista olis ollut sos.toimiston aika puolessa kuussa,mutta iso poika kieltäytyi kunniasta,ja sepä minua niin lakoi ahdistaa ettemme menneet paikalle,etä en vastannut puhelimeenkaan siinä pelossa että sos.täti yrittäisi minulle soittaa-ja yrittihän hän tietenkin.Ahdistus tuli siitä tiedottomasta tilasta,jossa olin,en olisi osannut sanoa juuta enkä jaata mihinkään,ja nolotti ettemme menneet vaikka itse olin ilmoituksen tehnytkin :( Samalla tietenkin toivoin saavani apua "jostakin",jonkun joka potkii niin kipeästi perseelle,ettei enää miettisi,vaan toimisi.

Välissä oli hyvääkin aikaa,jolloin huokaisin helpotuksesta,sain levätä hetken,mutta mieltä painoi asiat jotka oli kesken.Sekä se,että minulta kysyttiin jatkuvasti,joko olen tehnyt sitä tai tätä...Menin ihan jumi-tilanteeseen itseni kanssa,enkä saanut enää mitään tehtyä.Seurasi noin 2vk kestänyt jakso,joka en kyennyt ajattelemaan ollenkaan tätä tilannetta,lilluttelin vaan tässä ja nyt,yritin selvitä,yritin toimia niin että lapsetkin selviää...Olin avannut eräälle keskustelupalstalle aiheen 2.1,eli kotiintulo päivänäni,jossa haluan keskustella muiden eroa suunnittelevien kanssa.Tästä aiheesta tuli tosi tärkeä tukipilari minulle (ja on edelleen) ,helpottaa aina kuulla muidenkin ajatuksia ja näkökulmia,saada vähän virtuaali tsemppiä...ja kokea jälleen kerran,kuinka Lapanen sitä onkaan.

Totean,että Mikko on saanut nujerrettua minut vikiseväksi hiireksi,joka kyllä karjuu leijonan tavoin kun epäoikeudenmukaisuutta ilmenee,muttei saa mitään jalanasijaa,Mikko hallitsee ja ottaa paikkansa,ja kaikki varomme joutumasta hänen tielleen...Isot lapset ovat alkaneet kanssa sanoa vastaan.Se tosin kääntyy myös minua vastaan,koska he sanovat minullekkin vastaan.Tyttäreni päiväkirjassa(hän antoi sen minulle luettavaksi) oli kirjoitus lapsen oikeudesta väkivallattomaan ympäristöön ja elämään.

Itkin.

Sanon että lapseni ovat minulle tärkeimmät,he tulevat minua ennen.Miksi sitten vielä olen täällä heidän kanssa?
Olenko nyt juuttunut siihen ajatukseen,että taistelen tämän asunnon itselleni?Mutta se vaatisi Tekoja,ja niitä Tekoja minulla ei ole pontta tehdä.
Pelottaa ottaa se ensimmäinen Askel...askel kohti parempaa,tiedän sen,silti pelottaa.Olen aina ollut huono tekemään päätöksiä,mutta yleensä kun olen päättänyt,kykenen toteuttamaan ne helposti.
Nyt päätös syntyi ennen joulua,Lopullinen Päätös,mutta sen täytäntöönpanoon en ole kyennyt vielä keräämään puhtia.

Mikko on ilmoitellut pitkin tätä kuuta mun äidille,että hän aikoo tehdä minun kanssa Ne Säännöt.Aina kun hän ottaa asian puheeksi,mä en jaksa.En ihan totta jaksa...ja kun sitten myöhemmin otan asian puheeksi,ja totean,että ennen kuin alamme tehdä sääntöjä,täytyy hänen muuttaa suhtautumistaan meihin muihin,siis käytöksellään...sisältäen puheen,käytöksen...niin hän ohittaa sen muitta mutkitta,toteaa vaan että minun pitä muuttaa tyyliäni.
Aah-ha... joten emme ole keskusteleet säännöistä sen koommin kuin mistään muustakaan..Tosin sain sanottua hänelle parissakin kohtaa,että eikähän se olisis nyt vaan viisainta sinun alkaa katsella sitä asuntoa...ja hän kivahti että NIIN VARMAAN. Uskon kuitenkin,ettei hän tee asialle mitään.

Eilen täällä oli taas perin kiinnostava tilanne:
Kundi tuli kotiin 15 min myöhässä(20.15) jolloin "vastaanottokomitea" tuli huutamaan kenkien paikasta,käski pesemään paskaiset kädet ennen kun tulee sisään jnpp.... ja samaan aikaan hän vei saunaan 6 vuotiaamme,jonka olisi pitänyt olla pedissä jo.Saunasta tultua klo 21 hän alkoi tiuskia 6veelle,että äkkiä hampaiden pesulle ja nukkumaan,mitä siinä enää olet...tässä vaiheessa sanoin että siksi on siinä kun veit saunaan niin myöhään(minun kanssahan tyttöä ei voinut laittaa tulemaan...) ,johon hän vetää ison pojan vartin myöhästymisen mukaan.Sanoin että etkö tajunnut,sanoin että sinä veit tytön liian myöhään saunaan,siksi se pyörii tuossa vielä,ja taas sama kitinä pentus myöhästymisestä..jolloin sanoin että kiitti,nyt riitti.Ja kun 6vee oli yläkerrassa pesemässä hampaita,hän tietokoneella istuen huusi että VAUHTIA,siis mölysi niin että ajattelin pienimmän heräävän jo siihen....ja sen jälkeen kun tyttö oli tullut takaisin alakertaan ja minä olin hyvän yön suukot ja muut rituaalit antanu, Mikko kiipes vasta silloin ylös,jossa meni määkimään ison pojan huoneeseen kovaan ääneen,jonka seurauksena pienin tietenkin heräsi jne....

Ei uskoisi,että on tammikuun viimeinen,vastahan uusi vuosi vaihtui.
Ai niin,Mikolla on nyt tuossa viime viikonlopun tienoilla kääntynyt taas tämä huonompi vaihe,ja ilmapiiri on tukahduttava toisinaan.Ehkä siksi olenkin alkanut ulkoilla paljon?Se auttaa henkiseen hyvinvointiin,kun voi oikeasti hengittää raikasta ilmaa,ja pieni liikunta pikkuisinta rattaissa työnnellenkin tekee hyvää.
Muuten tammikuun teemana on ollut "syö suruusi" ja sen todella olen,valitettavasti,tehnyt :(
Eli kun tästä eroon pääsen,toivon (voiko tätä toivoo ees) että olen niin kiireinen ja surullinen,että en jaksa muistaa syödä herkkuja tai muutakaan.
Silti kaikki tuntuu olevan niin auki,asuntoasia sekä muut,pitäisi tehdä siitä päätös itsensä kanssa,että teen sen ei soitan ja varaan ajan oikeusaputoimistoon.
Joko huomenna?Helmikuun alun kunniaksi?

vuosi pakettiin,ja uutta tilalle...

Toivoisimpa,että voisin paketoida tämän vuoden,ja vain todeta,että se oli huono trippi josta jäi vähän paskan maku suuhun...Hyviäkin asioita tietenkin tapahtuut,edistysaskelia,mutta yleisvaikutelmana kai pohjanoteeraus.Mutta nyt tsemppaan uuteen vuoteen uusin asein,sillä olen oppinut tämän syksyn aikana paljon asioita itsestäni,siitä miten asioita näen,miten ne koen ja miten ne vaikuttaa-sekä kuinka tärkeää on,että elämässäsi vaikuttavat vain sellaiset henkilöt,joiden haluat vaikuttavan siihen.Nimenomaan positiivisesti.Olen päässyt eroon jatkuvasta miellyttämisen halustani,en ole tekemisissä sellaisten kanssa,joihin suhde perustuu vain siihen,etten kehtaa olla olemattakaan tekemisissä...vaikeaa.

Joulu.
Minulta kysyttiin useampaankin kertaan,miten joulu meni?Vastasin:"olen todella tyytyväinen että se meni" .Aatonaattona Mikko joi,kävi tupakalla ja samalla varastossa,joka on vasta hiljattain paljastunut minulle hänen juomavarastokseen.Humaltui,ja ensin sulkeentui,oli omissa oloissaan,kuuli varmasti kun paheksuin sitä.Sitten tapahtui asia,että vanhimmainen lapseni niin sanotusti kärähti tupakan poltosta.Pöydän ääressä minä sekä äitini-vanhempanihan siis olivat tulleet jouluksi meille- puimme asiaa ja haastattelimme poikaa,koska pelkäsimme että hän olisi kenties polttanut muutakin kuin tupakkaa.Mikko kävi siinä välillä märisemässä,mutta kivahdin hänet pois paikalta koska asia ei niin sanoakseni kuulunut hänelle.Pöydän ääressä oli myös isäni.

Jouduin mennä nukuttamaan pienintä,ja kuulin kun äitini kommentoi Mikon märinöihin näin "Nyt kannattaa lopettaa,sillä kun Mimosa tulee takaisin,tulee hirveä riita" mutta ei,hän jatkoi.Isänikin joutui puuttumaan asiaan,käskemään Mikkoa lopettamaan,koska hän uhkasi väkivalla ,sekä kertoi että hän ei mömmöjen käyttäjän (oletti siis heti että tottakai on huumeita tms pelissä) kanssa asu samassa asunnossa,että hän heittää pojan keittiön ikkunasta pihalle,jne.Äitii sanoi,että niin kauan kun tää on Mimosankin koti,sinä et heitä hänen yhtäkään lasta mihinkään.Tilanne oli jo loppunut kun tulin takaisin,poika oli käsketty nukkumaan.
Tästä noin puolen tunnin päästä kuulin kun Mikko yritti 10veetä saada saunaan kanssaan.Lapsi oli ihan neuvoton,koska ei ole tavallista että Mikko pyytää ketään minun lapsia mukaansa mihinkään,mutta tämä oli osa projektia joka alkoi jo muutamaa pv aiemmin,eli mielistellään nyt isompia,tätä 10veetä hyvä mieleistellä lupaamalla peliaikaa XBoxille...sanoin lapselle,ettei hänen tarvitse mennä saunaan ellei halua.....
Jonkin ajan kuluttua mietimme kenen kanssa Mikko puhuu saunassa...Hän oli mennyt käskemään tämän pojan saunaan,jonka juuri oli lähetänyt nukkumaan!!!!!!
Jälleen kerran asia joka pätee aina Mikkoon:kun hän haluaa ja hänen etujensa mukaista on,ei kellonajalla ole mitään merkitystä! Uskomatonta.Siskoni meni sinne koputtelemaan ja sanoi että pojan olisi syytä tulla pois,koska hän haluaa jutella vielä.Poika tuli aikanaan,eikä tietenkään nähnyt enää mitään pahaa Mikossa.Aiemmin viikolla olleen painimatsin jälkeenkin kun Mikko oli pyytänyt anteeksi,kaikki oli taas hyvin.Hän ei halua kantaa vihaa eikä kaunaa.Ja Mikko käyttää tätä minussa sekä lapsissa olevaa ominaisuutta häikäilemättä hyväkseen.

Joulupäivän ja tapanin Mikko oli taas "kiva".Puheyhteys häneen on ollut aika minimaalinen jo kauan,ja yllätyksekseni huomaan ettei se haittaa minua-ennenhän ahdistuin sellaisesta todella paljon- vaan elin kuin omaa elämää.Tiety takakireys kyllä oli päällä koko ajan,esim en saanut kirjoitettua mitään "näitä juttuja" koska Mikko on ollut lomilla jo 3vk,vaan sellaista iloishenkistä perheblogiani sain päivitettyä.

Sitten aloimme tehdä lähtöä mummolaan.Puhuime että menemme mummolaan,Mikko ei kertaakaan kysynyt olisiko häntä kaivattu mukaan,kaiketi ymmärsi-tai sitten ei. Minuahan on vaivannut syyllisyys siitä,että en ole suoraan sanonut Mikolle lähtöaikeistani.Äitini on hänelle laittanut viestillä kyselyä,tietääkö hän mikä on suhteemme tilanne,onko erosta puhuttu jne...hän ei ole vastannut mitään.Riidat,julmettu huuto keskenämme,haukkuminen puolin ja toisin...eikö näiden pitäisi kertoa että asiat on todella huonosti,ja osata hieman ennakoida tilanteita?
Tänään huomasin,että Mikolla on joku kummallinen kieltovaihe päällä,hän kertakaikkisen systemaattisesti kieltäytyy ajattelemasta,näkemästä ja jopa keskustelemasta tilanteestamme.
Olimme lähdössä,ja monien viikkojen "koskemattomuuden" jälkeen hän yhtäkkiä päättää tula antamaan pusun kun lähdemme.En kehtaa kieltäytyä,vaan anna suikata suupieleen.Ilmeisesti tästä johtuen tunnen taas enenevää syllisyyttä,etten ole kertonut.Muotoilen lauseita aikani,ja kirjoitan tektiviestin-kyllä,ajaessani autoa- ja viestiemme vaihto eteni jotakuinkin näin.

Minä(14.26) : taisi olla sinulla kuitenkin suunitelmia kun kovin innoissasi olit auttamassa lähdössä?(huom. olin siis kysynyt uuden vuoden toiminnoista aiemmin) On se harmi ettei tämä perhe-elämä käynyt sinulle,enkä jaksa tällaista enää!Oli meillä hyvätkin aikamme,harmi vaan ettet osaa kunnioittaa minua etkä lapsia

Mikko(14.32) :Hö.Sinulla ja muksuilla oli halu lähteä ja näytit niin kiukkuiselta että et pääse lähteen( huom.oli vähän lähdössä ongelmaa kahden pojan kanssa)Mulla ei mitään suunnitelmia,J tulee saunomaan kun kaupasta tulee parin tunnin päästäJa olen pa.Ei mihinkään menoja.

Minä (14.39):Itse asiaan et kommentoinut mitään taaskaan.Onko sinusta siis ok,että lopetamme perhe-elämämme yhteisestä päätöksestä?Sinulle on asiaa vihjailtu ja kysytty eri tavoin,mm äitini tiedustellut onko tietoa suhteemme tilasta ym.Voisin tietenkin muuttaa pois ilmoittamatta sinulle,mutta yritän olla reilu ja puhua asioista sinun kanssa

Minä (15.40):Ei aihetta vastata siis?

Mikko (16.39): Pahus en nuku puhelin mukana kuin eräät..

Minä (16.40):Vai niin,asia selvä.

Minä (17.30): Hauskaa muuten,vastaukseni tuli 7 minuutin kuluttua omastasi ja väitit olevasi nukkumassa? Mulle MEINASI tulla paha mieli asioiden takia ja siksi ajattelin kirjoittaa niistä,mutta hyvä että näytit taas sen ilkeän itsesi niin ei tarvi minunkaan pahaa mieltä kantaa

Mikko (17.35):Silloin vastasin kun näin viestin.kun unilta havahduin,J:n soittoon heräsin ja vastasin
Mikko (22.12):Hyvää yötä sinne kaikille ;)
Mikko (23.36):Suututtu näemmä

Olin taas ihan äimänä tästä maireasta hyvän yön toivotuksesta,kun olen hänelle ihan muunlaisia asioita kirjoitellut.Ja koska en vastannut mitään,diagnoosi oli tietenkin että olen suuttunut.Mikko imeisesti käsittelee tätä asiaa minun "suuttumisenani".Sitähän se ei enää ole.ENNEN minua suututti,nyt halauan enää päästä pois,en halua enää muuttaa asioita suhteessammme,koska olen nähnyt sen turhaksi.Miksi siis enää suuttua.

Minkähän diagnoosin tähän vetäisi?Hän kieltää kaiken?Suojelee täydellisellä kieltämisellä itseään,ehkä oikeasti tajuaa,että olen tällä kertaa ihan tosissani?
Vaiko,luottaa edelleen siihen,ettenole ennenkään lähtenyt,vain yrittänyt pakoon,asunut hetken muualla,tullut takaisin kumminkin..
EI,EI,Mikkoseni,niin ei enään käy!Minä vapaudun kahleistani,voin jättää ne sinulle muistoksi jotta voit miettiä ja ihailla taideteostasi.Lennän vapauteen poikasteni kanssa,joita voin sitten suojella täysin,ja uskon ja luotan siihen,että poikasenikin rauhoittuvat uuteen pesäämme,joka on vain meidän,ja täytetään vain hyvillä energioilla ja voimilla.

Minulla on visio.Se tuli kun luen aina Erään runon kun menen toiseen blogiini"Runo Pikkaraiselle".Siinä mainitaan sana perhepiiri,ei tarkoita sellasta mitä se tarkoittaa,sukua jne,vaan"käsi toisen kätehen,liittykää perhepiiriksi..."Uuden kotimme tapoihin tulee kuulumaan perhepiiri.Uskon että jaksan sen ottaa ohjelmistoon vasta kun olemme kotiutuneet.Seitsemän hengen perhepiiri,kynttilä keskellä,ajatus päivästä,iltarukous....olen opettanut iltarukouksen nyt kolme veelle,ja hän on kovin suloinen lausuessaan sen.haluan että kaikki lapset tuntee sen,että minä suojelen,ja myös meitä ympäröivät muut voimat.Siinä meidän perhepiiri.Sitten kun saamme sen Oman Kodin =D
Sen saaminen tuntuu olevan ihan jumissa,mutta uskon ja toivon kun se löytyy,se on meille mieluinen ja rakas sekä hyvä!
Siellä on hyvä alkaa uutta vuotta elämään...uskon että pääsemme muuttamaan viemeistään 1.3.08.Näin veikkaan.Katsotaan miten käy.

Mimosan Blogi vaikenee vuoden vaihtumiselle.
Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rakkauden täyteistä vuotta 2008,jotka olette seuranneet taisteluani.taisteluni jatkuu,muuttaa muotoaan,ja uskon ja toivon vielä lopussa olevani Voittaja-minä sekä lapset.

Love&Peace,
Mimosa

Kun milteen kuukausi on kadonnut elämästäni...

olen koko viime viikonin ajatellut,että kirjoittelen taas kuulumisia,mutta pelkkä ajatuskin siitä on ahdistanut.Eilen sain asialle selityksenkin;psyyke ei jaksaisi palata asioihin edes kirjoituksen muodossa,edes kertomalla...sitä kertomista olen nyt saanut harrastaa ihan urakalla,koska nyt olen ollut viranomaisiin yhteydessä näiden tapahtumiemme johdosta.Kouluterveydenhoitajaa on infottu,myös alueemme sos.tt on nyt tietoinen,koska tein lastensuojeluilmoituksen Mikosta,hänen otettuaan painimatsia taas ison pojan kanssa tiistaina.Keskiviikkona kävi puhelimeni kuumana kun soittelin asuntojen perään,sossuun,vaikka mihin...

Tiistaina hommat kokivat totaali *reps* efektin.Painiottelu oli tuloksena,jota olivat todistamassa kaikki lapset,pienet itkivät peloissaan,6vee huusi isi lopeta,minä revin häntä hiuksista ja tönin irti pojasta kun hän alkoi pitää lasta kuristusotteessa käsivartensa avulla...aivan kamala tapahtuma ja mistä syystä?Mikko sanoi että poika yritti käydä päälle.Ei totta.Mikko meni heidän huoneeseensa huutamaan siivouksesta,ja koska poika ei voi sietää huutoa ja varsinkaan sitä ettei toinen kuuntele yhtään puhetta,niin hän pompahti ylös tuolistaan jonka viereen Mikko oli tullut huutamaan,ja nosti nyrkit rinnan päälle merkiksi että kannattaisi lopettaa,puhisi että kohta mä lyön,mutta hän ei lyönyt,vaan pyrki pois tilanteesta kuten ilmeisesti muisti opetetun.
Mutta....se ei riittänyt sittenkään.Poika on tiistaista lähtien viettänyt mahdollisimman vähän aikaa kotona,ymmärrän sen,mutta pahalle se tuntuu kumminkin.

Kävin tosiaan eilen perheneuvolassa puhumassa omasta olostani,ja sain paljon varmistusta siihen,että en vain kuvittele tämän kaiken olevan ihan pielessä.Se hullu ajatus minua vaivaa kumminkin vähän väliä,että ehkä se syyllinen olen sittenkin minä,kuten Mikko niin usein sanoo ja antaa ymmärtää,koska MINÄ en pärjää lasten kanssa,MINÄ annan heille kaikein periksi,MINÄ en vaadi heiltä...ja mitä kaikkea.Joten onhan se loogista että MINÄ olisin koko palettiin syyllinen.

Lisäksi puhuttiin näitä asioita,kuinka unohdan asioita mitä on tapahtunut,kuinka katselen kuin ulkopuolelta tätä tilannetta.Eilen sen vasta ymmärsin,senkin,että kun olen kaikki nämä vuodet kertonut ystävilleni tapahtumista,olen kertonut kuin ulkopuolinen,kuin joistain muista,ymmärtäen että ihan kamalia asioita ja vääryyttä tapahtuu,mutta "toisille".Lisäksi pe-ne:n ihminen sanoi kun kerroin kysyttäessä minulla olevan kuitenkin paljon ihmisiä keille kerron ja puhun asioistani,että sen avulla olen jaksanut nämä vuodet,koska olen sanut keventää lastiani heille,mutta siltikään ei ole tapahtunut asiaa,että todella ymmärtätisin että kyse on minun perheestä jossa nämä asiat tapahtuvat.
Tuntui,että olen todella psyykkisesti aika sekaisin,ymmärsin valitettavasti että asiat ovat juuri niin menneet.

Joulua odotan jännityksellä...olen ollut monesti sanomassa Mikolle,että uskallappas pilata meidän joulu...mutta en ole uskaltanut.Otan taas vastaan sen mitä annetaan,miten joulu meneekään...Eipä ole ollut yhtään fiilistä laittaa joulua.

Äsken sydämeni miltee pysähtyi surusta :( Sinällään pieni asia,vaikkei olekkaan, 3vee meni keittiöön Mikon luo,sanoi suloisella lapsen äänellään että "sun kulta oon" ja mitä tekee Mikko-ajaa lapsen pois koska oli jaloissa.Hän ei edes kuullut,kuunnellut mikä oli pienellä pojalla asiana,ja aivan törkeästi teki.Pikku mieshän yleensä minulle uskoutuu,ja hellyttelee,sanoo "sun kulta oon" ja ihanat hymyt päälle,nyt hän ilmeisesti kokeili Mikkoonkin asiaa,mutta mitä sai,itkua.

Mikkohan on ollut lomilla nyt jo 2viikkoa,ja tunnelma kotona on vaihdellut hyytävän jäätävästä kuumaan kiukkuun ja raivoon.Pienet lapset ovat itkeneet paljon kun ovat tekemisissä Mikon kanssa,mutta Mikko kuittaa asiat aina "eihän niille tarvi mitään tehdä kun ne jo huutaa".Minun tulkinta on,että lapsetkin ovat niin varautuneita ja jännittyneitä,että pärähtävät itkuun pienestäkin.

Tänään jouluruokaostoksilla ajattelin,että on se kummaa miten voimme kumminkin jotain tehdä yhteisymmärryksessä.Kuten tapahtui kun veimme pienimmän lapsen pieneen operaatioon päiväkirurgiselle.Yhteinen intressi? Mutta eikö perheenkin pitäisi olla yhteinen intressi?Ilmeisesti ei ole.

Tämä tällä erää.Yritän jossain välissä koota ajatuksia,ja kirjoittaa tarkemmin.Tosin viime kuusta en muista taaskaan mitään,eipä ihme.