jos puhallan,poksahtaako kupla?

En kysynyt asioita eilen.Tilanne meni niin,että Mikko tuli hunajaistakin hunajaisemmalla äänellä kysymään,otanko iltapalaa,patonkia ja pekonia.No sanoin että voin ottaa jos hän itselleen tekee.Alles gut...matkalla alakertaan piti poiketa kumminkin poikien huoneessa märyämässä,että TV kiinni(klo21.30).Olin antanut pojille luvan katsoa viikonlopun kunniaksi yhden elokuvan.Olin juuri silloin vanhimman tyttäreni huoneessa juttelemassa hänelle,ja tulin siihen ovelle sanomaan että kyllä,minä olen luvan heille antanut.Jolloin Mikko sinkoaa alakertaan sadatellen että pian saan tämän tilanteen naamalleni,ja keittiössä tavaraa lensi-kolina vain kuului.Mietin siinä sitten hetken,että menenkö hakemaan iltapalaa...mutta kun menin,Mikko oli taas ihan "ok",selitti mitä oli tehnyt jne.Kiitin kohteliaasti iltapalan tekemisestä,nappasin lautasen ja tulin takaisin yläkertaan koneen ääreen kirjoittamaan.Mitään muuta ei tapahtunut,paitsi sitten kun Mikko tuli muutamaan kertaan uudelleen ovelle märisemään,leffa kun oli lopumassa vasta 23.45...ja sitten töykeäsi tuli viereen esittämään että hän menee suihkuun nyt(tästä pitää päästää ohi jos on joku suihkuun menossa)

Sillä välin sammutin koneen ja menin sänkyyn.Oksetti ajatuskin että hän tulee viereeni,teeskentelin nukkuvaa ettei tarvisi sanoa edes mitään.Yäks.

Tänä aamuna keittelin iloisena puuroa ja kahvia,kunnes ajatukset haksahtivat siihen,että kohta Mikko tulee alas ja tarvii katsoa hänen PIIPmaista naamaansa.Onneksi tämä kohtaaminen oli perin lyhyt,hän lähti jo aamulla,mutta sai minut kumminkin ihan kiihtyneeksi...se passiivinen agressiivisuus joka hänestä huokuu,tuntuu NIIN pahalle!

Illalla sitten jälleen poksahti.Olin nukutellut pienet lapset ja yksi oli vielä kainalossa,kun viereisessä huoneessa jälleen alkoi Messu. Mikko kävi huutamassa että pelit pois...isoimmalla oli kaiketi GBA käsissään,eikä Mikko ottanut vastaan mitään selityksiä,että on viikonloppu jne.Huutoa huutoa huutoa...ja tuoli lensi :( En mennyt väliin koska minulla oli lapsia kainalossa,mutta kun Mikko oli poistunut,menin juttelemaan pojan kanssa.Hän kyyhötti peittonsa alla,mutta oli päällepäin rauhallinen,vain kyyneleet silmissä.Puhuin hänelle,että sovitaan nyt niin,että annetaan Mikon messuta mitä messuaa,olkoon hän kuin ilmaa meille.Kysyin pojalta,muistiko hän ettei se auta mitään vaikka Mikolle esittää järkisyyt,hän viisveisaa niistä.Taikka sanoo,että äidiltä on lupa-sen parempi,senhän voi milihyvin kumota.
Mutta tsemppaan lapsia nyt jaksamaan,ei mene enää kauaa,rattaat alkaa liikehtiä pian,enkä aio estää niitä yhtään!

Mikko ei lopulta edes tiedä mikä häneen iski.
Ihminen on niin omaa itseään täynnä,ettei huomaan ensinnäkään ympäristön pahaa oloa,ja toisekseen sitä,milloin se ympäristö saa tarpeekseen.
Voi että.En tiedä mitä ajattelisin tästä ihmisestä.
Kun hänellä on hyvä hetki,pienet lapsensa saavat isänrakkautta,mutta huonolla hetkellä pienetkin lapset saavat lähtöpassit ja haukut.

Mietin jo tapaamisia ynnä muita,mutta askel kerrallaan.
Nyt askeleenikin tuntuvat jo verrattain keveiltä!

=D