vuodattelua toisaalle.

Tammikuu ja koko uusi vuosihan siis pyörähti käyntiin sillä,että olimme mummolassa-kotiin tulimme 2.1,ristiriitaisin tuntein.Uuden vuoden aattona tapahtui taas tekstiviestein yksi niin sanoakseni "hassu" juttu,vähän samaan tapaan kuin tuo aiempi txt-keskustelu.
Lähetin uuden vuoden viestejä ystäville,johon olin kirjoittanut itse runon,ja lopulta päätin sitten lähettää sen myös Mikolle.Häneltä tuli ytimekäs vastaus "samoin".No ei siinä mitään,mutta vähän myöhemmin sattui sitten niin,että 6 vuotiaamme alkoi kaivata isäänsä,itkua tuhuutti siinä.Ehkä sen laukaisi se,kun Mikko oli laittanut äidilleni viestin,että hän tässä kuuntelee tyttäremme joululahjaksi saamaa soittorasiaa ja mitähän siinä nyt olikaan...tyyliin minä täällä yksin voi voi säälikää minua.No kirjoitin sitten että tytöllä on ikävä sinua jne.Viestin lopussa kysyin:kävittekö ampumassa raketteja?" Vastaus viesti käsitteli vain rakettien ampumista sekä sitä,miten hänellä on varpaat ja sormet ihan kohmeessa ja kuinka hän aikoo syödä makkaraa kohta.
Olin ihan että PLOP,uskonko taas silmiäni,näppärästi ohitettiin varsinainen aihe,ja siirryttiin lempiasiaan,itseen. Kyllä mua sieppasi tytön puolesta,toinen kun ikäväänsä itki...

Ennen joulua olleesta episodista olis ollut sos.toimiston aika puolessa kuussa,mutta iso poika kieltäytyi kunniasta,ja sepä minua niin lakoi ahdistaa ettemme menneet paikalle,etä en vastannut puhelimeenkaan siinä pelossa että sos.täti yrittäisi minulle soittaa-ja yrittihän hän tietenkin.Ahdistus tuli siitä tiedottomasta tilasta,jossa olin,en olisi osannut sanoa juuta enkä jaata mihinkään,ja nolotti ettemme menneet vaikka itse olin ilmoituksen tehnytkin :( Samalla tietenkin toivoin saavani apua "jostakin",jonkun joka potkii niin kipeästi perseelle,ettei enää miettisi,vaan toimisi.

Välissä oli hyvääkin aikaa,jolloin huokaisin helpotuksesta,sain levätä hetken,mutta mieltä painoi asiat jotka oli kesken.Sekä se,että minulta kysyttiin jatkuvasti,joko olen tehnyt sitä tai tätä...Menin ihan jumi-tilanteeseen itseni kanssa,enkä saanut enää mitään tehtyä.Seurasi noin 2vk kestänyt jakso,joka en kyennyt ajattelemaan ollenkaan tätä tilannetta,lilluttelin vaan tässä ja nyt,yritin selvitä,yritin toimia niin että lapsetkin selviää...Olin avannut eräälle keskustelupalstalle aiheen 2.1,eli kotiintulo päivänäni,jossa haluan keskustella muiden eroa suunnittelevien kanssa.Tästä aiheesta tuli tosi tärkeä tukipilari minulle (ja on edelleen) ,helpottaa aina kuulla muidenkin ajatuksia ja näkökulmia,saada vähän virtuaali tsemppiä...ja kokea jälleen kerran,kuinka Lapanen sitä onkaan.

Totean,että Mikko on saanut nujerrettua minut vikiseväksi hiireksi,joka kyllä karjuu leijonan tavoin kun epäoikeudenmukaisuutta ilmenee,muttei saa mitään jalanasijaa,Mikko hallitsee ja ottaa paikkansa,ja kaikki varomme joutumasta hänen tielleen...Isot lapset ovat alkaneet kanssa sanoa vastaan.Se tosin kääntyy myös minua vastaan,koska he sanovat minullekkin vastaan.Tyttäreni päiväkirjassa(hän antoi sen minulle luettavaksi) oli kirjoitus lapsen oikeudesta väkivallattomaan ympäristöön ja elämään.

Itkin.

Sanon että lapseni ovat minulle tärkeimmät,he tulevat minua ennen.Miksi sitten vielä olen täällä heidän kanssa?
Olenko nyt juuttunut siihen ajatukseen,että taistelen tämän asunnon itselleni?Mutta se vaatisi Tekoja,ja niitä Tekoja minulla ei ole pontta tehdä.
Pelottaa ottaa se ensimmäinen Askel...askel kohti parempaa,tiedän sen,silti pelottaa.Olen aina ollut huono tekemään päätöksiä,mutta yleensä kun olen päättänyt,kykenen toteuttamaan ne helposti.
Nyt päätös syntyi ennen joulua,Lopullinen Päätös,mutta sen täytäntöönpanoon en ole kyennyt vielä keräämään puhtia.

Mikko on ilmoitellut pitkin tätä kuuta mun äidille,että hän aikoo tehdä minun kanssa Ne Säännöt.Aina kun hän ottaa asian puheeksi,mä en jaksa.En ihan totta jaksa...ja kun sitten myöhemmin otan asian puheeksi,ja totean,että ennen kuin alamme tehdä sääntöjä,täytyy hänen muuttaa suhtautumistaan meihin muihin,siis käytöksellään...sisältäen puheen,käytöksen...niin hän ohittaa sen muitta mutkitta,toteaa vaan että minun pitä muuttaa tyyliäni.
Aah-ha... joten emme ole keskusteleet säännöistä sen koommin kuin mistään muustakaan..Tosin sain sanottua hänelle parissakin kohtaa,että eikähän se olisis nyt vaan viisainta sinun alkaa katsella sitä asuntoa...ja hän kivahti että NIIN VARMAAN. Uskon kuitenkin,ettei hän tee asialle mitään.

Eilen täällä oli taas perin kiinnostava tilanne:
Kundi tuli kotiin 15 min myöhässä(20.15) jolloin "vastaanottokomitea" tuli huutamaan kenkien paikasta,käski pesemään paskaiset kädet ennen kun tulee sisään jnpp.... ja samaan aikaan hän vei saunaan 6 vuotiaamme,jonka olisi pitänyt olla pedissä jo.Saunasta tultua klo 21 hän alkoi tiuskia 6veelle,että äkkiä hampaiden pesulle ja nukkumaan,mitä siinä enää olet...tässä vaiheessa sanoin että siksi on siinä kun veit saunaan niin myöhään(minun kanssahan tyttöä ei voinut laittaa tulemaan...) ,johon hän vetää ison pojan vartin myöhästymisen mukaan.Sanoin että etkö tajunnut,sanoin että sinä veit tytön liian myöhään saunaan,siksi se pyörii tuossa vielä,ja taas sama kitinä pentus myöhästymisestä..jolloin sanoin että kiitti,nyt riitti.Ja kun 6vee oli yläkerrassa pesemässä hampaita,hän tietokoneella istuen huusi että VAUHTIA,siis mölysi niin että ajattelin pienimmän heräävän jo siihen....ja sen jälkeen kun tyttö oli tullut takaisin alakertaan ja minä olin hyvän yön suukot ja muut rituaalit antanu, Mikko kiipes vasta silloin ylös,jossa meni määkimään ison pojan huoneeseen kovaan ääneen,jonka seurauksena pienin tietenkin heräsi jne....

Ei uskoisi,että on tammikuun viimeinen,vastahan uusi vuosi vaihtui.
Ai niin,Mikolla on nyt tuossa viime viikonlopun tienoilla kääntynyt taas tämä huonompi vaihe,ja ilmapiiri on tukahduttava toisinaan.Ehkä siksi olenkin alkanut ulkoilla paljon?Se auttaa henkiseen hyvinvointiin,kun voi oikeasti hengittää raikasta ilmaa,ja pieni liikunta pikkuisinta rattaissa työnnellenkin tekee hyvää.
Muuten tammikuun teemana on ollut "syö suruusi" ja sen todella olen,valitettavasti,tehnyt :(
Eli kun tästä eroon pääsen,toivon (voiko tätä toivoo ees) että olen niin kiireinen ja surullinen,että en jaksa muistaa syödä herkkuja tai muutakaan.
Silti kaikki tuntuu olevan niin auki,asuntoasia sekä muut,pitäisi tehdä siitä päätös itsensä kanssa,että teen sen ei soitan ja varaan ajan oikeusaputoimistoon.
Joko huomenna?Helmikuun alun kunniaksi?