Yritän psyykata itseäni tilanteeseen,ettei minua ole kukaan muukaan täällä huomioimassa,enhän sitä silloinkaan odota?Toimintasuunnitelma: teen Mikosta näkymättömän itselleni.
Olen aloittanut tämän projektin jo,alkanut hoitaa KAIKKI arjen toimet yksin,jolloin teen hänestä tarpeettoman.Tämä tietenkin tarkoittaa sitä,että raadan fyysisesti voimien äärirajoilla,ja kun väsähdän olen pahantuulinen.Tänäänkin,jalkaan sattui kun säästän bensaa enkä vie eskarilaista päiväkotiin autolla,vaan viallisen jalkani kustannuksella.Sitten kotona odotti itse määrittelemäni siivouspäivä,joka masentaa jo valmiiksi,koska ei tästä läävästä koskaan valmista tule.Mutta pakko oli tehdä hommia vaikka runkoa pakottikin,ja seistä ikuisuus lieden ääressä sekoittamassa kastiketta,joka ei meinannut ikinä seostua.
Mikko imuroi kun tein ruokaa.
Edelleenkään emme kommunikoi,vaikka minun on pakko välillä antaa piikkiä.Miksi?Enpä tiedä.Reagoimattomuus on niin karmivaa :(
Tänään olo on niin ahdistunut ja paha,että mieli tekisi taas syödä itsensä sokerihumalaan.Tänään vasta ymmärsin tuonkin yhteyden,Mikon "syystä" hermoilen,ja tietenkin tarvin siihen jonkinlaista loiventavaa,joten mikäpä sen näppärämpää kuin syödä karkkipussi,ja saada sokerihumala siitä.Ja kilot senkun kertyy...
Mutta...ajattelin tänään KYSYÄ häneltä muutaman kysymyksen:
1. Oletko tyytyväinen suhteessamme?
...hän ei todellakaan ole osoittanut mitään merkkiä siitä,että tajuaisi suhteemme tilan,tai sitten hän ei ihan totta välitä!
2. Aiotko/oletko suunnitellut tekeväsi asialle jotain?
...nyt oletan että hän sanoo ettei ole tyytyväinen ja että katsotaan mitä tekee...jolloin kysyn
3. Milloin muutat pois?
...ja luultavasti keskustelu sitten loppuukin siihen.
Aika ajoin vaivaa huono omatunto,etten "juttele" tästä hänen kanssa,etten yritä enää. Mutta eihän Mikkokaan yritä,ei ole kaiketi koskaan yrittänyt?Eikä varsinkaan ole koskaan ottanut kuuleviin korviinsa neuvoja,joita meillekin on annettu vuosien varrella.Siis-miksi minun pitäisi?Miksi minä kannan syyllisyyden tästäkin? Joku minulle kertoi kiltin tytön syndroomasta. En ole opiskellut asiaa sen enempää, mutta voihan tuo olla?
Aah,Mikko on jälleen käynyt vähän "varastossa"...Oi mikä lempeä äänensävy,kun hän toisiksi vanhimmalleni ehdottelee huomenna piaparien leipomista(kun pakastimeen jäänyt taikinaa) ja kun 6vee sanoi että hänkin haluaa tehdä,tiuskaisee "sä mitään tee".Lempeä lässytys siirtyy pikkuiseemme nyt,ja minua yrjöttää.Voi että tuo ihminen,kyllä se saa minut niin pois tolaltaan,eikä tällainen ole terveellistä.
Olen tehnyt oikeita päätöksiä joissa aion pysyä,
ENKÄ KADU!
ENKÄ KADU!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti