juna jyskyttää

kohti seuraavaa asemaa.
Järkyttynyt tunnelma kesti muutaman päivän tuon edellisen uhkailun jälkeen.Perjantaina 22.pv posti toi Mikolle käräjäoikeudelta postia.Piilotin sen laukkuni,ja annoin vasta lauantaina kun lähdimme "lomalle" lasten kanssa.Minkään laista kommenttia ei kuulunut asiasta koko aikana,eli lauantaista tiistaihin,kunnes tulimme kotiin.Päätin kumminkin kaivaa verta nenästäni,ja kysyä Mikolta,millaisin fiiliksin otti tiedon vastaan.Kysyin,onko hän helpottunut,että minä tein sen...ON,hän on helpottunut,koska hän ei olisi toistamiseen sitä hakemut(laittoi 2005 asian vireille-miksiköhän?) ja koska HÄNELLÄ on kuppi täynnä meitä,ja sitä että minä annan lasten tehdä mitä haluavat enkä pidä säännöistä kiinni jne.Että hänen pitää ajatella omaa terveyttään kun se menee kuulema tällaisessa huushollissa.
Kylläpä olin taas yllättynyt,vaikken kyllä oikeastaan odottanut mitään älykkäämpääkään kommenttia.Muutama asia siinä vielä puhuttiin,siis minä kysyin ja hän ilmoitti ettei häntä huvita puhua nyt,eikä ehkä koskaan näistä asioista.Mutta sain pahoitettua mieleni niin,että itkin siinä yöllä ja tunsin todella taas olevani aivottomin olento koko maailmassa.Tuntui aivan sille,että hän olisi halveksinut minua koko tämän 7 vuoden yhdessäasumisen edestä.

Seuraavana päivänä alkoi tulla ystävällismielisiä tekstiviestejä,ja olin taas ihan hoona.Äitini kommentoi,että nyt sitten yrittää olla kaveria kuitenkin.Huokaus.

Tiistaina matkalla kotiin,oli aikaa miettiä juttuja.Pyöritellä asioita,ja vastata äänettömästi muutamiin kysymyksiin,joita minulle heitelty tässä viikkojen kuluessa.
Voisiko minun ja Mikon välit vielä parantua-voisimmeko välttää eroa?
-en usko.Se vaatisi Mikolta HÄNEN ongelmansa hyväksymistä,myöntämistä ja asiaan avun hakemista,mutta hänellähän ei ole mitään ongelmaa,eikä hänen käytöksessä mitään sanottavaa,joten miksipä sitä apuakaan/terapiaa etsisi?
Lisäksi,vaikka sellainen Taivainen Ihme sattuisi,että hän hurahtaisi ymmärtämään itseään ja hakeutuisi hoitoon,"paranisi"/oppisi säätelemään itseään,minä en voisi koskaan luottaa häneen silti.En voisi luottaa etei hän taas pian sivalla samoilla sanoilla ja loukkauksilla minua ja lapsia.Ei,ei sellaista mahdollisuutta voi yksinkertaisesti antaa.Mahdollisuudet on käytetty,loppuun kulutettu ja sillä hyvä.
Nähtäväksi jää millä aukataululla hän on muuttamassa.Omien sanojen mukaan hän hakee lainaa takuuvuokraan,ja sitten hakee asuntoa...Mielenkiinnolla myös odotan mitä hän vastaa käräjäoikeuden kirjeeseen,nehän tulevat sitten tiedoksi minulle,suoraanhan mistään ei voi puhua!

Onneksi minulla on ensi viikolla perheneuvolan aika,pääsen taas purkamaan viimeisimmät jutut sinne,ja saamaan ehkä uusia näkemyksiä,ja voimia.

Itseä on riivannut viimeiset viikot väsymys ja kauhea närästys,joka alkoi saada tuossa viikonloppuna jo kauhistuttavat mittasuhteet,nyt taas helpompaa.Toivottavasti en sairastu tämän tuoksinassa nyt itse.

Ainiin,tänä aamunahan kävimme ison pojan kanssa poliisilaitoksella antamassa lausuntomme ennen joulua sattuneesta.Ensi viikolla soittaa kuulema Mikolle,ja häntäkin pyydetään antamaan lausunto.
Polliisi-setä kertoi,että aina kun on alle 15 vuotiaaseen kohdistuvasta kyse,asia menee syyttäjälle,yli 15 vuotiaan asia on asinaomistajarikos,tai jotenkin noin.Joten ymmärsin että syyttäjälle menee nämä 3 tapausta,alkaen viime kesästä siis.Ja kun kysyttiin,vaadinko rangaistusta,sanoin että vaadin.Olkoon sitten vaikka sakkoja,mutta hänkin voisi tuntea nahoissaan,että vääryyksistä joutuu-ainakin joskus-maksamaan!