Hiljaisuus blogissa

ei tarkoita normaalia ja rauhallista eloa täällä kotona.Oikeastaan päinvastoin.Tässä on ollut erinäisiä konflikteja taas ja olen saanut raivota kurkkuni käheäksi asti.Ehkä kerron viimeisimmästä,eli eilisestä.

Olen ollut tosi väsynyt,innoton,saamaton,kaikki toiminnat ovat vaatineet huomattavaa ponnistelua siltikään onnistumatta.Eilen-tai ehkä toissapäivänä-aukaisin suuni ja valitin siivottomuudesta,siis siitä että en jaksa siivoilla,ja kun minä en ole innostavana esimerkkinä,niin lasten on vaikea myöskään alkaa,vaikka täytyy sanoa että isoimmat ovat hoitaneet hyvin velvollisuutensa.Lähdin käymään kaupassa ennen kuin Mikko oli tullut kotiin,tuntui vaan sille,että nappaan pienet lapset mukaan, isoin poika lähti avukseni myös,ja lähden tuulettamaan ajatuksia ruokaostoksille.Kauppareissu oli melko raskas johtuen kahdesta huutavasta pikkulapsesta,mutta saimme sen tehtyä,ME SAIMME sen jotenkuten tehtyä,yksin olisin täysin hajonnut reissuuni,josta alkoi muodostua suhteellinen painajainen.

Kotona Mikko oli aloittanut ruuanlaiton,kello oli jotakuinkin puoli 6 kun tulimme,vähän yli ehkä,sekä oluen juonnin.En sanonut mitään vaikka huomasin kyllä heti,että olut vaikuttaa...Hän esitteli saavutuksiaan,hän oli imuroinut alakerran,järjestellyt tavarat ja kuulema mopillakin pyyhkinyt.Olin tietenkin iloinen että järjestys tuntui saapuneen,mutta iloani himmensi muutama asia:selkeästi oluenhuuruinen mies joka uhkui hyvyyttään asiassa,sekä puheet joita sain seuraavassa vaiheessa kuulla.Hän haukkui lapset ja kertoi keksineensä tavan jolla lapset saadaan työhön.Tässä vaiheessa muistutin,että tokikaan siivouksen koko vastuu ei ole heillä,vaan lähinnä omat huoneet sekä jonkin verran yhteisissä tiloissa/keittiössä tiskikonetta tai puhtaan pyykin kuljetusta...tästä asiasta olimme lie samoilla aaltopituuksilla.Hän aloitti esitelmänsä,jonka sisältä noin lyhennettynä oli tämä:esittäisin asian niin,että lapsilla olisi tietokoneaikaa(ei sanonut paljonko oli kaavaillut,kaiketi siitä tunnista per päivä ei ollut lisäystä tulossa) -heille siis ilmoitettaisiin että teillä on koneaikaa,mutta kysykää Mikolta siihen lupa,ja luvan saa kun on hoitanut hommansa,eli huoneensa kuntoon ja annetut tehtävät muuten,varmaan ihan asiallinen käytöskin kuului diiliin.Tässä oli tietenkin nyt nostettu vain uuteen valoon lupa-asia,minultahan lapset kysyvät lupaa koska Mikko harvemmin antaa,hän alkaa mieluummin solvaamaan ja pilkkaamaan että miten kuvittelet saavasi kun...ja tietenkin omakin toiveeni on ollut että ennenkuin tullaan edes kysymään,olisi omat hommat tehty.Eli uusiko idea...ihan miten vaan,mutta tässä asiassa nyt tökkäsi minulla vastaan tämä,että Mikko nosti itsensä päättäväksi elimeksi,ihan ilmoittamalla.Onhan hän koko ajan yrittänyt päättää ja kieltää,ja sekös häntä niin harmittanut kun kuitenkin näen asian niin että esim tietokoneella olo lapsille on ihan hyvää ajanvietettä kohtuudella,koska kodissamme olevaa Mikon XBoxiakaan ei oikein saa käyttää...lisäksi minulla on oma tietokone,josta olen katsonut että itse myös hallitsen senkäyttämistä..Nyt hän halusi hallintaoikeuden myös minun koneeseeni,joka tuntui minusta sille,että alan olla taas alakynnessä tässä,lapsia poljetaan jos minkäkin näköisten syiden turvin.
En oikein sitten kommentoinut mitään tähän asiaan,pyörittelin vain puhelinlaskuja käsissäni...Periaatteessa ihan hyvä,mutta...ei kuitenkaan.Asia jäi siis auki.Mikko singahti tupakalle mielenosoituksellisesti.Hän tekee aina niin kun huomaa että minua ei saa taipumaan suosiolla,tämä siis on yksi hänen rangaistusmuotonsa minulle,ja tämän jälkeen yleensä jatkuu kylmäkiskoinen elämä.

Illan mittaan jouduin puuttumaan muutamaan kertaan esim sellaiseen,että Mikko ajoi kolmivuotiaansa aika julmasti keittiöstä pois,saaden aikaan hänelle valtavan itkun,sen sijaan että hän olisi ihan nätisti ilmaissut asian,ja pyytänyt lasta pysymään kauempana.Tottahan lasta kiinnostaa mitä isä tekee keittiössä-kaiketi teki jotain siivouksia tai ruokajuttuja-ja olisi kaikinpuolin ihan hienoa kun lapsi saisi seurata vanhempansa tekemisiä...mutta ei meillä.Mikkohan on tällä viikolla jo saanut muutamaan kertaankin itketettyä lapsiaan,kuusivuotiataankin törkeäsi tuuppinut pois luotaan ja loukannut käytöksellään niin,että hän on tullut turvaa hakemaan luotani,ja voin sanoa että isän aiheuttamien kyynelien näkeminen lasten silmissä,on jotain niin sydäntä särkevää...Kun ajattelee että lapsi antaa luottonsa ja rakkautensa vanhemmalleen,joka pettää hänet sulkemalla ulos tunnepiiristään...se on niin epäreilua.Minulle Mikko nauraa,että ei hän mitään tehnyt,turhaa vollottavat.Tiedän sen kokemuksesta ja näkemältäni,että hän useinkin turhan kovakouraisesti "ohjailee" lasta pois,vaikka pienellä sanallisella ohjauksella lapsi voi is olla tilanteessa,he kun todellakin tykkäisivät katsella isänsä tekemisiä.

Taas on niin paljon asioita ollut tässä ,että en todellakaan taas muista puoliakaan.Siksihän aloin tätä blogiakin pitämään,että muistaisin...onkohan tämä kovin yleistä,että sitä vaan unohtaa,vaikka ei haluaisikaan???Minä haluaisin muistaa,en sillä,että haluaisin hautoa asiaa,vaan että pysyisin jollain lailla mukana niistä vääryyksistä...onkohan tämä jo ihan sairasta,haluta muistaa vääryydet?Niin olisi ainakin helpompaa tehdä päätöksiä!

Myöhään illalla seurasi jälleen hyvittelyä.Mikko teki minulle iltapalaa.Tästä tulikin mieleen,että kirjaampa tämäkin nyt ylös,vaikka tämä ehkä hassulle kuulostaakin.Jotenkin tuntuu,että kriittiset tilanteet seuraavat seuraavana päivänä väistämättä jos meillä on harrastettu seksiä edellisenä iltana.Niin oli nytkin.Tätä olen joskus miettinyt,että tämähän on ihan nurinkurista,seksistähän pitäisi jäädä hyvä olo ja fiilis.En ymmärrä,mutta seuraan tilannetta.

Katsahdin vielä puhelintani ja huomasin viestin.Se oli toiseksivanhimmaltani,joka omassa huoneessan jo oli.Olinkin kuullut nukuttaessani yksi ja kolmivuotiaita,että alakerrassa Mikko pauhasi jostain ja toiseksi isoimpani itki ja huusi häntä pysymään kaukana hänestä.Tilanne tuntui kauhealta,koska olisin halunnut singota alakertaan katsomaan tilannetta,mutten voinut nukutuspuuhieni takia.Mikolta tietenkin kysyin mikä meteli täällä oli ollut;minusta se kuulosti ihan kohtuuttomalle huudolle yläkertaan ,jonne kuulin vain sanan kaakao ja lisäselvityksiä että olet hölmö kun luulet saavasi kaakaota.Sain jonkun sekavan selityksen asiasta,hän ei tosin kertonut sitä että oli jälleen kerran tehnyt lapselle sen,mistä olen kieltänyt miljoonasti-huutanut ihan lähellä kasvoja,joka on siis todellakin pelottavaa ja ahdistavaa,ja uhkailun merkit täyttyy mielestäni tässä kohdin...Lapsen ioli kovin järkyttynyt,ja se viesti jonka sain oli jotakuinkin näin "Voit tappaa minut samantien,en kestä enää Mikkoa hetkeäkään"

Tämän jälkeen menin tietenkin suoraan lapsen makuuhuoneeseen,hän nukkui tietenkin jo,viestin lähetyksestä oli kulunut tunti.Herätin häntä ja juttelin kauan,kyllä oli niin uskomattoman paha mieli hänellä,hän oli taas saanut päälleen Mikon holtittoman purkauksen,jonka hän osaa lietsoa ilmiliekkeihin ihan mitättömistä asioista.Kun sain lapselleni vakuutettua että kaikki on nyt hyvin,poistuin huoneesta,en voinut enää kohdata sitä ihmistä ja totesin vain meneväni nukkumaan.Mikko onneksi tuli vasta siinä vaiheessa kun jo nukuin.

Tänään olen ollut ihmeellisessä koomassa,katsellut kriittisesti lapsia ja heidän käytöstään,ajatellut että tuo ja tuo ja tuokin käytösmalli ja aggressiivisuus,voisi poistua,josse ei olisi jokapäiväisessä elinympäristössä.Viime yönä sisimpäni huusi"tämä ei voi jatkua" ja ajatuksissani siinteli rauhallinen oma koti,jonne ei ole pääsyä tuollaisilla hirviöillä kuten Mikko.Hän myrkyttää meidät kaikki hengiltä.Aamupäivällä kun nukutin yksivuosikasta rattaisiin takapihalle,mietin,voisinko luopua omasta pihasta ja siirtyä kerrostaloon...mietin vaihtoehtoja asumiseen,ja pakosuunnitelmaa...kaikki tuntuu vaan niin raskaalle toteuttaa,yksinkertaisinta olisi jos mätäkupla itse ymmärtäisi tilanteen ja lähtisi.Toki tiedän kaikki oikeusteitse häädät sun muut,ei siinä mitään,mutta ja se onkin iso MUTTA, on se,etten haluaisi pahaa hänelle(kään),en haluaisi joutua tappelemaan enää tästä(kin) asiasta vaan toivoisin että hyvällä tavalla asia ratkeaisi.Samalla hetkellä kuin ensimäistä kertaa nyt kirjoitin tuon asian,tajusin,että se on kovin naiivi toive ottaen huomioon kaiken sen,mitä hän on tähän mennessä tehnyt,ja kuinka vähän osoittanut empatiakykyä.Joten....

HUOKAUS.
En jaksa enempää edes kirjoittaa,olen niin uuppunut,niin surullinen ja mieli täynnä vaihtoehtoja osaamatta kuitenkaan päättä mitä tehdä.Eli olen juuri siinä tilassa mihin Mikko minut aina haluaakin-jähmettyneessä,voimattomassa,toimintakyvyttömässä....
Lopetan :(